Tyks-erityisvastuualueella vuosina 2014–2017 hoidettujen glioblastoomapotilaiden ennuste ja siihen vaikuttavat tekijät
Sajakorpi, Suvi (2022-06-18)
Tyks-erityisvastuualueella vuosina 2014–2017 hoidettujen glioblastoomapotilaiden ennuste ja siihen vaikuttavat tekijät
(18.06.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022062349193
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022062349193
Tiivistelmä
Glioomat ovat aivojen tukisoluista peräisin olevia kasvaimia. Pahanlaatuisimmilla glioomilla, glioblastoomilla on lääketieteen kehittymisestä huolimatta edelleen huono ennuste. Ennusteeseen voidaan kuitenkin vaikuttaa oleellisesti valitsemalla potilaan ja kasvaimen ominaisuudet huomioiden optimaalisin hoito. Korkea ikä, huono yleistila ja miessukupuoli liittyvät huonompaan ennusteeseen. IDH1-mutaatio ja MGMT-promoottorin metylaatio liittyvät suotuisampaan ennusteeseen, kasvaimen korkea proliferaatioaste puolestaan huonoon ennusteeseen. Laajalla kasvaimen poistolla, sädehoidolla ja solunsalpaajilla voidaan parantaa ennustetta.
Glioblastoomien ennustetta koskeva tutkimus perustuu pitkälti yli 10 vuoden takaiseen potilasdataan, ja tietojen päivittäminen nykyisiä hoitokäytäntöjä vastaavaksi on tarpeen. Tämän tutkimuksen tarkoitus olikin tutkia Tyks-erityisvastuualueella vuosina 2014–2017 leikattujen potilaiden elinajanennustetta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimusaineisto koostui 71 potilaasta, joiden osalta määritettiin keskimääräinen sairastumisikä, ensioireet ja kasvaimen sijainti. 58 potilaan kohdalla tieto kuolinpäivästä oli saatavilla tutkimushetkellä. Heidän osaltaan määritettiin elinajanennuste sekä tutkittiin demografisten tekijöiden, kasvaimen ominaisuuksien ja annettujen hoitojen vaikutusta ennusteeseen. Elinajanennusteen määrittämisessä hyödynnettiin Kaplan-Meier-menetelmää ja Cox-regressiota. Tilastollisen merkitsevyyden rajana oli p<0.05.
Keskimääräinen sairastumisikä oli 63,5 vuotta ja keskimääräinen elinajanennuste 14,7 kk. Miehet sairastuivat nuorempina kuin naiset. Yleisimmät kasvainten sijainnit aineistossa olivat otsalohko, ohimolohko ja päälakilohko. Ensioireista tavallisimpia olivat motorinen oireisto, kognitiivinen oireisto, puheoireet ja epilepsia. Mediaanielinaika oli 9,1 kk. Se on pidempi kuin vastaavan glioblastoomapotilasmäärän vuodessa hoitavissa sairaaloissa vuosina 2000–2006 (7,8 kk) ja samaa tasoa kuin mediaanielinaika em. sairaaloissa vuosina 2007–2013. Yhden vuoden (48 %), kolmen vuoden (12 %) ja viiden vuoden (5,2 %) elossaololuvut olivat selkeästi suurempia kuin vuosina 2007–2013 hoidetuista suomalaisista glioblastoomapotilaista koostuvassa aineistossa.
Korkea ikä huononsi ennustetta tilastollisesti merkitsevästi. Sukupuoli ja kasvaimen sijainti vaikuttivat ennusteeseen, mutta ei tilastollisesti merkitsevästi. Korkea MGMT-promoottorin metylaatioaste, matala proliferaatioaste ja IDH1-mutaatio liittyivät parempaan ennusteeseen tilastollisesti merkitsevästi. P53-mutaatio liittyi huonompaan ennusteeseen, muttei tilastollisesti merkitsevästi. Resektio liittyi tilastollisesti merkitsevästi parempaan elinajanennusteeseen kuin biopsia. Sädehoito ja solunsalpaajahoito liittyivät kumpikin parempaan ennusteeseen tilastollisesti merkitsevästi. Hoidoista sädehoito ja solunsalpaajat liittyivät parempaan ennusteeseen itsenäisesti, muista hoidoista riippumatta.
Tutkimuksen rajoitteena ovat useiden muuttujien osalta pieni otoskoko ja saatavilla olevien kuolinpäivätietojen painottuminen tutkimusjakson alkupään potilaisiin. Tämä rajaa tutkimuksen tilastollista voimaa eivätkä tulokset välttämättä täysin vastaa uudemmilla hoitokäytännöillä saavutettavaa elinajan ennusteen kohenemista. Tästä huolimatta tulokset vastasivat pitkälti kirjallisuuden perusteella tehtyjä oletuksia.
Glioblastoomien ennustetta koskeva tutkimus perustuu pitkälti yli 10 vuoden takaiseen potilasdataan, ja tietojen päivittäminen nykyisiä hoitokäytäntöjä vastaavaksi on tarpeen. Tämän tutkimuksen tarkoitus olikin tutkia Tyks-erityisvastuualueella vuosina 2014–2017 leikattujen potilaiden elinajanennustetta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimusaineisto koostui 71 potilaasta, joiden osalta määritettiin keskimääräinen sairastumisikä, ensioireet ja kasvaimen sijainti. 58 potilaan kohdalla tieto kuolinpäivästä oli saatavilla tutkimushetkellä. Heidän osaltaan määritettiin elinajanennuste sekä tutkittiin demografisten tekijöiden, kasvaimen ominaisuuksien ja annettujen hoitojen vaikutusta ennusteeseen. Elinajanennusteen määrittämisessä hyödynnettiin Kaplan-Meier-menetelmää ja Cox-regressiota. Tilastollisen merkitsevyyden rajana oli p<0.05.
Keskimääräinen sairastumisikä oli 63,5 vuotta ja keskimääräinen elinajanennuste 14,7 kk. Miehet sairastuivat nuorempina kuin naiset. Yleisimmät kasvainten sijainnit aineistossa olivat otsalohko, ohimolohko ja päälakilohko. Ensioireista tavallisimpia olivat motorinen oireisto, kognitiivinen oireisto, puheoireet ja epilepsia. Mediaanielinaika oli 9,1 kk. Se on pidempi kuin vastaavan glioblastoomapotilasmäärän vuodessa hoitavissa sairaaloissa vuosina 2000–2006 (7,8 kk) ja samaa tasoa kuin mediaanielinaika em. sairaaloissa vuosina 2007–2013. Yhden vuoden (48 %), kolmen vuoden (12 %) ja viiden vuoden (5,2 %) elossaololuvut olivat selkeästi suurempia kuin vuosina 2007–2013 hoidetuista suomalaisista glioblastoomapotilaista koostuvassa aineistossa.
Korkea ikä huononsi ennustetta tilastollisesti merkitsevästi. Sukupuoli ja kasvaimen sijainti vaikuttivat ennusteeseen, mutta ei tilastollisesti merkitsevästi. Korkea MGMT-promoottorin metylaatioaste, matala proliferaatioaste ja IDH1-mutaatio liittyivät parempaan ennusteeseen tilastollisesti merkitsevästi. P53-mutaatio liittyi huonompaan ennusteeseen, muttei tilastollisesti merkitsevästi. Resektio liittyi tilastollisesti merkitsevästi parempaan elinajanennusteeseen kuin biopsia. Sädehoito ja solunsalpaajahoito liittyivät kumpikin parempaan ennusteeseen tilastollisesti merkitsevästi. Hoidoista sädehoito ja solunsalpaajat liittyivät parempaan ennusteeseen itsenäisesti, muista hoidoista riippumatta.
Tutkimuksen rajoitteena ovat useiden muuttujien osalta pieni otoskoko ja saatavilla olevien kuolinpäivätietojen painottuminen tutkimusjakson alkupään potilaisiin. Tämä rajaa tutkimuksen tilastollista voimaa eivätkä tulokset välttämättä täysin vastaa uudemmilla hoitokäytännöillä saavutettavaa elinajan ennusteen kohenemista. Tästä huolimatta tulokset vastasivat pitkälti kirjallisuuden perusteella tehtyjä oletuksia.