LÄSNÄOLO NÄYTTELIJÄN TAITONA JA OPPIMISEN ONGELMANA : Näyttelijän läsnäolon käsittely teatterin taiteellisen tutkimuksen väitöskirjoissa
Kuusi, Jaakko (2022-05-30)
LÄSNÄOLO NÄYTTELIJÄN TAITONA JA OPPIMISEN ONGELMANA : Näyttelijän läsnäolon käsittely teatterin taiteellisen tutkimuksen väitöskirjoissa
Kuusi, Jaakko
(30.05.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022070551157
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022070551157
Tiivistelmä
Tutkimus tarkastelee läsnäoloa näyttelijän taitona sekä oppimisen ongelmana.
Tarkoituksena on tarkastella läsnäolon sanoittamista, tulkita läsnäolokäsityksiä läsnäolotarinoiden
kehikossa sekä luodata läsnäolotarinoiden yhteyttä näyttelijäntyön oppimiseen.
Läsnäolotarinat konstruoidaan kahdestatoista teatterin taiteellisen tutkimuksen väitöskirjasta
sekä yhdestä lisensiaattityöstä. Tutkimusmetodina käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä
täydennettynä narratiivisella otteella. Tutkimus sijoittuu teatteripedagogiikan kentälle.
Läsnäolotarinat luovat monipuolisen kuvan läsnäolokäsityksistä. Ne antavat sangen eri
perustat ja kuvaukset läsnäololle. Yksi tarinoista keskittyy häiritsevien ajatusten poistamiseen,
yksi käsittelee tyhjentynyttä mieltä, yksi vaaran tunnetta ja kuilun partaalla olemista,
yksi ylivertaista ruumiillista taitoa, yksi aitoa dialogia, yksi esitystaiteellisista elementtien
rakentamaa illuusiota, yksi kontaktia, impulssia ja flowta sekä yksi aitoa tunnetta ja toisaalta
myös aidon minän löytämistä. Kriittisiä näkökulmia läsnäoloon ei juurikaan esiinny. Läsnäolo
nähdään tavoittelemisen arvoisena asiana.
Keskeisenä havainnoksi nousee se, että teatterin kehitys ja käänne draama jälkeiseen
teatteriin näkyy selvästi läsnäolotarinoissa. Draaman jälkeisen teatterin aika on esille neljässä
tarinassa. Näissä korostuu ruumiillisuus, kohtaaminen ja esityksen elementeillä pelaaminen.
Toisaalta myös ”perinteisemmät” draamateatterin ajatukset saavat sijansa tarinoissa.
Läsnäolotarinat luovat laajan näkymän esitystaiteen kentälle ja esiintyjän olemiselle näyttämöllä.
Näin ne myös luotaavat sangen erilaisia polkuja näyttelijäntyön oppimiselle.
Tarkoituksena on tarkastella läsnäolon sanoittamista, tulkita läsnäolokäsityksiä läsnäolotarinoiden
kehikossa sekä luodata läsnäolotarinoiden yhteyttä näyttelijäntyön oppimiseen.
Läsnäolotarinat konstruoidaan kahdestatoista teatterin taiteellisen tutkimuksen väitöskirjasta
sekä yhdestä lisensiaattityöstä. Tutkimusmetodina käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä
täydennettynä narratiivisella otteella. Tutkimus sijoittuu teatteripedagogiikan kentälle.
Läsnäolotarinat luovat monipuolisen kuvan läsnäolokäsityksistä. Ne antavat sangen eri
perustat ja kuvaukset läsnäololle. Yksi tarinoista keskittyy häiritsevien ajatusten poistamiseen,
yksi käsittelee tyhjentynyttä mieltä, yksi vaaran tunnetta ja kuilun partaalla olemista,
yksi ylivertaista ruumiillista taitoa, yksi aitoa dialogia, yksi esitystaiteellisista elementtien
rakentamaa illuusiota, yksi kontaktia, impulssia ja flowta sekä yksi aitoa tunnetta ja toisaalta
myös aidon minän löytämistä. Kriittisiä näkökulmia läsnäoloon ei juurikaan esiinny. Läsnäolo
nähdään tavoittelemisen arvoisena asiana.
Keskeisenä havainnoksi nousee se, että teatterin kehitys ja käänne draama jälkeiseen
teatteriin näkyy selvästi läsnäolotarinoissa. Draaman jälkeisen teatterin aika on esille neljässä
tarinassa. Näissä korostuu ruumiillisuus, kohtaaminen ja esityksen elementeillä pelaaminen.
Toisaalta myös ”perinteisemmät” draamateatterin ajatukset saavat sijansa tarinoissa.
Läsnäolotarinat luovat laajan näkymän esitystaiteen kentälle ja esiintyjän olemiselle näyttämöllä.
Näin ne myös luotaavat sangen erilaisia polkuja näyttelijäntyön oppimiselle.