Kasvatuksen tavoitteena kansalaisuus. Yhteiskunnan odotukset ja lähiyhteisössä koettu kasvatus 1900-luvun Suomessa

Abstract

<p>

</p><p>Artikkelin näkökulma kansalaisuuteen on rahvaan lasten kansalaiseksi kasvamisessa sekä kasvatetuksi tulemisessa 1900-luvun alun Suomessa. Kasvatukselliset tapahtumat ovat usein pieniä arkisia tilanteita, jotka muistetaan läpi elämän. Yhteiskunnan näkökulmasta kansalaiseksi kasvattaminen on ollut toimintaa, jonka tehtävänä on tuottaa kansalaisia palvelemaan yhteiskuntaa.</p>

<p>Ruotsin ja Venäjän vallan aikainen kansalaisuus tarkoitti kansalaisuutta kunkin oman säädyn puitteissa. Suomalaisen yhteiskunnan siirtyminen parlamentarismia kohti alkoi 1900-luvun alussa, mutta aiempien vuosisatojen sääty- yhteiskunnassa vallinneet tavat ja käytänteet muuttuivat hitaasti. Myös kansalaisuuden</p>

<p>käsitteen tulkinnan muutos on ollut hidas prosessi; tämä koskee kansalaisuuden määrittelyä sekä yhteiskunnan ohjeistuksessa että arkisissa kasvatustapahtumissa.</p>

<p>Institutionalisoimattoman kasvatuksen tarkastelun vähäisyyteen yhtenä syynä on todennäköisesti myös jonkinlainen keinottomuus: kirjallista materiaalia ei juuri ole käytettävissä. Lisäksi 1800-luvun puolivälissä vaikuttaneet aatteet kuten snellmanilaisuus ja hegeliläisyys korostivat kotia yksityisalueena, jonka</p>

<p>toimintaan ei ulkopuolisten tulisi puuttua.</p>

<p>Tässä tutkimuksessa säädökset kertovat hyvään kansalaisuuteen kasvattamiseen liittyvän odotuksia, jotka on kirjattu kasvatuksen ohjeistukseksi ja kohdennettu koskemaan rahvasta sekä sen lapsia. Aineistona toimineissa säädöksissä käsitellään vanhemmuutta sekä erityisesti rahvaan lasten elämää ja elinehtoja. Valtaa pitävien asettamat odotukset, julkiset odotukset, voidaan lukea virallisista asiakirjoista. Säädöksiin on usein myös kirjautunut se, mikä</p>

<p>on pitkään vaikuttanut perinteisenä toimintana. Säädökset eivät</p>

<p>sinällään kerro toteutuksesta, mutta ne voi nähdä poliittisesti ja taloudellisesti vaikutusvaltaisten ryhmien asettamien odotusten ja pyrkimysten manifestaatioina. Säädökset tarjoavat myös tietoa kulloisenkin aikakauden näkemyksistä siitä, millaista yhteiskunnan ohjeistusta pidettiin tarpeellisena. Julkisten odotusten rinnalle asetan lapsen arjessa toteutuneeksi koetun kasvatuksen tuottaman käsityksen kunnon kansalaisuudesta. 1980-luvulla kirjoitetuista elämäntarinoista koostuvan kerronnallisen aineiston sananlaskut ovat osa ennen toista maailmansotaa eletyn lapsuuden kasvatuskokemuksia. Kuitenkin niiden sanoma kiinnittyy huomattavasti varhaisempaan aikaan eli kasvattajien omiin kasvatuskokemuksiin. Elämäntarinoihin sisältyy muistelijoiden lapsuudessaan tekemiä tulkintoja sananlaskujen kasvatustavoitteista. Artikkelissa keskityn siihen, miltä näyttää 1900-luvun alkupuolen Suomessa instituutioiden ulkopuolisen kasvatuksen ja julkisten odotusten käsitys kansalaisuudesta.</p>