Masennuslääkkeiden vaikutukset tunteiden käsittelyyn
Ekelund Jesper; Komulainen Emma; Isometsä Erkki
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021042826081
Tiivistelmä
Masennukseen liittyy emotionaalisen tiedon käsittelyn vääristymiä. Masennuspotilaat esimerkiksi muistavat ja tulkitsevat ympäristön tapahtumia negatiivisesti vääristyneellä tavalla. Masennuksen eri hoitomuodot pyrkivät muovaamaan näitä vääristymiä. Myös masennuslääkkeet vaikuttavat emotionaalisen tiedon käsittelyyn jo ennen kuin masennusoireet väistyvät. Masennuslääkkeet heikentävät aivojen tunneverkoston keskeisten alueiden reaktiivisuutta negatiivisiin ärsykkeisiin ja voimistavat reaktiivisuutta positiivisiin ärsykkeisiin. Dorsolateraalisen etuaivokuoren aktiivisuus voimistuu, mikä viittaa parantuneeseen tunteiden säätelyyn. Masennuslääkkeet vaikuttavat myös laaja-alaisten aivoverkostojen toiminnallisiin yhteyksiin. Nämä varhaiset emotionaalisen prosessoinnin muutokset vaikuttavat ennustavan viikkoja myöhemmin saavutettavaa hoitovastetta. Emotionaalisen tiedonkäsittelyn muutokset saattaisivat siis toimia hoidon valintaa ohjaavina ennustetekijöinä, joita ei nykyisin ole kliinisessä käytössä. Masennuslääkkeiden vaikutusmekanismien tunteminen systeemitasolla on tärkeää myös uusien hoitomuotojen kehittämisen kannalta.
Kokoelmat
- Rinnakkaistallenteet [19207]