Kielteinen maakuvatyö – Maahanmuuton ”vetovoimatekijöiden” vähentäminen
Matti Välimäki
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021042719864
Tiivistelmä
Maakuvatyöllä tarkoitetaan perinteisesti valtiollista, ulkomaisille yleisöille suunnattua viestintää, jonka tavoitteena on valtiollisten etujen ajaminen, maan maineen tai identiteetin kirkastaminen ja ulkomaisiin päättäjiin vaikuttaminen kansalaismielipiteen kautta.[1] Maakuvatyön tutkimuksessa on kuitenkin viime vuosina kiinnitetty huomiota siihen, että valtioiden toiminnan tavoitteena voi joissain tapauksissa olla kielteisen vaikutelman luominen edustamastaan maasta[2]. Tavoite vaikuttaa olevan ristiriidassa suhteessa perinteisiin käsityksiin maakuvatyöstä, sillä tavallisesti on korostettu ennen muuta vetovoimaisen kuvan luomisen keskeisyyttä viestittäessä ulkomaisten yleisöjen kanssa.[3]
Nostan seuraavassa esille tutkimusmahdollisuuksia maakuvatyön tutkimuksessa vähemmälle huomiolle jääneestä näkökulmasta: maan esittämisestä ei-houkuttelevana potentiaalisille turvapaikanhakijoille. Viimeisten parin vuosikymmenen aikana suomalaisessa maahanmuuttokeskustelussa on saanut vakiintuneen sijan harjoitetun politiikan perustelu ”vetovoimatekijöiden” vähentämiseen viittaamalla. Taustalla on ajatus, että Suomesta kansainvälistä suojelua hakevat ihmiset tekisivät vertailua EU-jäsenmaiden välillä ja valitsisivat valtion, jossa ovat suotuisimmat turvapaikkajärjestelmän puitteet. ”Vetovoimatekijöiden” vähentämisellä on perusteltu esimerkiksi perheenyhdistämispolitiikkaa sekä alaikäisiä yksintulleita turvapaikanhakijoita ja turvapaikanhakijoiden palveluita koskevia lainmuutoksia.[4]
Yksi tapa käsitellä 2000-luvun maahanmuuttopolitiikan ja -retoriikan muutosta on tarkastella sitä negatiivisena maakuvatyönä, jonka taustalla vaikuttaa osaltaan kansainvälispoliittinen kehitys. ”Vetovoimatekijöiden” vähentämiseen tähdänneet tavoitteet ovat ymmärrettävissä suhteessa EU:ssa samaan aikaan käytyyn keskusteluun unionin yhteisen turvapaikkajärjestelmän luomisesta. EU:n viitekehys painottuu 2000-luvun suomalaisessa turvapaikkapoliittisessa keskustelussa[5], ja EU:n viitekehyksen painottumisella voidaan pyrkiä keskustelussa oikeuttamaan negatiivista ”brändäystyötä”, sillä myös useat muut EU:n jäsenmaat ovat 2000-luvulla ryhtyneet vastaaviin toimiin ja käyttäneet samanlaisia puhetapoja[6].
Kuva: www.pixabay.com.Jos maakuvatyö pyrkii kielteisen kuvan luomiseen, on tarkastelukohteen tarkemmaksi määrittelyksi syytä kysyä, kenen kannalta se on kielteistä ja mitkä ovat sen tavoitteet. Onko kielteisyys ainoastaan totutusta poikkeavan kuvan viestimistä tai jonkin maan edustamiksi arvoiksi perinteisesti ajateltujen päämäärien vastaista toimintaa? Kuten usein maakuvan luomisen yhteydessä[7], myös totutusta poikkeavan kuvan viestimisen tapauksessa on todennäköisesti olemassa päätöksiä tekevä eliitti, joka määrittelee näkökulmat, joita kuvan luomisessa painotetaan. On kiinnostava pohtia, milloin valtiolla voisi olla perusteita kielteiselle maakuvatyölle. Ensimmäisenä mieleen tulevat esimerkit liittyvät poikkeustilanteisiin ja ovat perinteisen maakuvatyön sijaan lähempänä informaatiosodankäyntiä ja disinformaation levittämistä. Esimerkiksi ulkovallan harhauttaminen kielteisen maakuvan viestimisellä voisi olla tavoiteltavaa, kun pyritään välttämään konfliktin osapuoleksi joutuminen. Sodan uhatessa valtio voisi valjastaa viestintäverkostonsa tuottamaan itsestään ei-houkuttelevaa kuvaa esimerkiksi painottamalla (valheellista) käsitystä resurssiköyhyydestään välttääkseen hyökkäyksen.
Kriisitilanteet luovatkin tavallisesti mahdollisuuden joko luottamiselle aiemmin hyväksi koettuun peruslinjaan tai jopa suureen linjamuutokseen suhteessa aiempaan. Ehkä näin on myös maakuvan viestimisen kohdalla, vaikka pitkäjänteisyys onkin sille tavallisesti luonteenomaista. Tarkastelen seuraavaksi sitä, minkälainen on ollut Suomen kuva maahanmuuttomaana ja edustaako viime vuosien kehitys siirtymistä kielteisen maakuvan viestimisen suuntaan.
Kokoelmat
- Rinnakkaistallenteet [19207]