Kastehelmi Karjalainen - Lausuntataiteilija ja karjalainen
Hanneleena Hieta
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021042716601
Kuvaus
Tiivistelmä
Kastehelmi Karjalainen oli nimensä mukaisesti monessa mielessä
karjalainen, vaikka olikin syntynyt Helsingissä. Kastehelmen äidin
Kainulais-suvussa kulki vahvana
runonlaulun perinne. Kastehelmi oppi ensimmäiset runonsa Käkisalmen
kesinä isoisän laulellessa Vuoksella soudellessaan kalevalaisella
mitalla. Ei ihme, että Kastehelmi Karjalainen suuntasi opiskelemaan
suomen kieltä ja kierteli ylioppilaana etsimässä runonlaulajia.
1930-luvun puolivälissä hän alkoi järjestää lausuntailtoja ympäri
Suomea. Kalevalaisen runomitan ohella hän oli erinomainen modernin
runouden, proosan ja satujen tulkitsija. Karjalaisen kirjoissa Olaanpas
vaan ja Maammo oleks historiaa? kerrotaan evakkoajoista ja elämästä
uusilla asuinsijoilla.
Kastehelmi Karjalaisen 40-vuotisen uran
viimeiseksi jäänyt lausuntailta oli nimeltään Laulurikkaat sydämet.
Samana vuonna 1973 hänelle myönnettiin Suomen Leijonan Ritarikunnan Pro
Finlandia -mitali. Tuo vuosi jäi Karjalaisen viimeiseksi. Hän nukkui
pois vain 62 vuoden ikäisenä. Turun Vanhalle hautausmaalla taiteilija
Nina Sailon suunnittelemaa hautamuistomerkkiä koristavat pronssiset,
yhteen liitetyt vanhan naisen kädet, joiden mallina toimi Katri
Peräläinen, Inkerin-ämmö. Sen rahoittivat karjalaisten järjestöt ja
sadat yksityishenkilöt eli heimokansa, kuten muistomerkissä lukee.
Kokoelmat
- Rinnakkaistallenteet [19207]