Uskonto ja perussuomalaiset: diskursiivinen tutkimus perussuomalaisten kansanedustajien eduskuntapuheesta
Luoma, Pinja (2022-10-29)
Uskonto ja perussuomalaiset: diskursiivinen tutkimus perussuomalaisten kansanedustajien eduskuntapuheesta
Luoma, Pinja
(29.10.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022120269060
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022120269060
Tiivistelmä
Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee perussuomalaisten kansanedustajien uskontodiskursseja
eduskunnan täysistunnoissa. Tarkoituksenani on selvittää, miten uskonto näkyy
perussuomalaisten parlamentaarisessa puheessa, millaisia rooleja se saa ja miten sitä käytetään
poliittisten näkemysten legitimoinnin keinona. Tarkastelen myös sitä, tapahtuuko uskonnoista
puhuttaessa vastakkainasettelua. Erityistä huomiota kiinnitän kristinuskon ja islamin roolien
rakentumiseen perussuomalaisten diskursseissa. Tutkimuksen aineisto koostuu vuosien 2018–
2022 välillä käydyistä täysistuntokeskusteluista.
Analyysimetodina hyödynnän diskurssianalyysia, jossa sovellan yleisiä diskursiivisen
uskonnontutkimuksen lähtökohtia. Tutkimuksessani hyödynnän Rogers Brubakerin
muotoilemaa teoriaa kristillisestä sekularismista näkökulmana tarkastella oikeistopopulistien
politiikkaa ja sen suhdetta uskontoon.
Tutkimuksessani analysoin perussuomalaisten uskontodiskursseja kolmen eri teeman kautta:
maahanmuuton, humanitaarisen avun ja kristinuskon yhteiskunnallisen aseman kautta.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että uskonto toimii perussuomalaisten diskursseissa keinona
erottaa ”me” ”muista”: kristinusko toimi ”meidän” merkitsijänä, kun taas islam on keino erottaa
”muut”. Kristinuskon merkitys heijastuu diskursseissa länsimaalaisen arvoihanteen ja
kulttuurin sekä toimijuuden kautta. Islam määritetään yhteensopimattomaksi suomalaiseen
kulttuuriin, ja siihen liitetään yhteiskunnallisia uhkatekijöitä kuten rikollisuus, naisten
oikeuksien heikkeneminen ja terrorismin riskit. Vastakkainasettelu ilmenee paitsi kristinuskon
ja islamin välillä, myös perussuomalaisten ja heidän nimeämänsä ”vihervasemmiston” kesken,
jolle rakentuu diskursseissa elitistisen vastustajan rooli.
Perussuomalaisten uskontodiskursseissa on havaittavissa yhtymäkohtia kristilliseen
sekularismiin, kuten islamin näkeminen uhkana länsimaalaisille arvoille, kristinuskon
tunnustaminen osaksi maan kulttuuria ja arvoja ja vastakkainasettelu niin uskontojen kuin
elitistiseksi koetun vastustajan kanssa. Teoria ei tutkimukseni havaintojen perusteella
kuitenkaan ole täysin sopiva kuvaamaan perussuomalaisten uskontosuhdetta, koska kristinusko
ei nouse diskursseissa esiin pelkästään sekularisoituneen yhteiskunnan kulttuurisen
merkityksen, vaan myös aktiivisen toimijuuden ja henkilökohtaisen uskon kautta. Havainto tuo
esiin oikeistopopulismin uskontosuhteen kulttuuripainotteiset erot, ja näin ollen
perussuomalaisten ja uskonnon suhdetta käsittelevää tutkimusta on tarpeen tehdä jatkossakin.
eduskunnan täysistunnoissa. Tarkoituksenani on selvittää, miten uskonto näkyy
perussuomalaisten parlamentaarisessa puheessa, millaisia rooleja se saa ja miten sitä käytetään
poliittisten näkemysten legitimoinnin keinona. Tarkastelen myös sitä, tapahtuuko uskonnoista
puhuttaessa vastakkainasettelua. Erityistä huomiota kiinnitän kristinuskon ja islamin roolien
rakentumiseen perussuomalaisten diskursseissa. Tutkimuksen aineisto koostuu vuosien 2018–
2022 välillä käydyistä täysistuntokeskusteluista.
Analyysimetodina hyödynnän diskurssianalyysia, jossa sovellan yleisiä diskursiivisen
uskonnontutkimuksen lähtökohtia. Tutkimuksessani hyödynnän Rogers Brubakerin
muotoilemaa teoriaa kristillisestä sekularismista näkökulmana tarkastella oikeistopopulistien
politiikkaa ja sen suhdetta uskontoon.
Tutkimuksessani analysoin perussuomalaisten uskontodiskursseja kolmen eri teeman kautta:
maahanmuuton, humanitaarisen avun ja kristinuskon yhteiskunnallisen aseman kautta.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että uskonto toimii perussuomalaisten diskursseissa keinona
erottaa ”me” ”muista”: kristinusko toimi ”meidän” merkitsijänä, kun taas islam on keino erottaa
”muut”. Kristinuskon merkitys heijastuu diskursseissa länsimaalaisen arvoihanteen ja
kulttuurin sekä toimijuuden kautta. Islam määritetään yhteensopimattomaksi suomalaiseen
kulttuuriin, ja siihen liitetään yhteiskunnallisia uhkatekijöitä kuten rikollisuus, naisten
oikeuksien heikkeneminen ja terrorismin riskit. Vastakkainasettelu ilmenee paitsi kristinuskon
ja islamin välillä, myös perussuomalaisten ja heidän nimeämänsä ”vihervasemmiston” kesken,
jolle rakentuu diskursseissa elitistisen vastustajan rooli.
Perussuomalaisten uskontodiskursseissa on havaittavissa yhtymäkohtia kristilliseen
sekularismiin, kuten islamin näkeminen uhkana länsimaalaisille arvoille, kristinuskon
tunnustaminen osaksi maan kulttuuria ja arvoja ja vastakkainasettelu niin uskontojen kuin
elitistiseksi koetun vastustajan kanssa. Teoria ei tutkimukseni havaintojen perusteella
kuitenkaan ole täysin sopiva kuvaamaan perussuomalaisten uskontosuhdetta, koska kristinusko
ei nouse diskursseissa esiin pelkästään sekularisoituneen yhteiskunnan kulttuurisen
merkityksen, vaan myös aktiivisen toimijuuden ja henkilökohtaisen uskon kautta. Havainto tuo
esiin oikeistopopulismin uskontosuhteen kulttuuripainotteiset erot, ja näin ollen
perussuomalaisten ja uskonnon suhdetta käsittelevää tutkimusta on tarpeen tehdä jatkossakin.