Migratory behaviour and year-round distribution of two goose species

Abstract

Knowledge on flyway structures, year-round spatiotemporal distributions and migration strategies is a key for understanding the ecology of migratory populations and the evolution of migratory behaviours. Knowledge on these factors is also a prerequisite to reliably estimate the size and trend of migratory populations, and to successfully conserve and manage them.

In this thesis, I studied the migratory behaviour of two goose species, the bean goose (Anser fabalis) and the greylag goose (Anser anser) using high-resolution satellite tracking, traditional neckbanding and birdwatcher observations. Satellite tracked taiga bean geese belonging to the Central Flyway population revealed a comprehensive moult migration of non-breeding and unsuccessfully breeding birds to the Arctic. This behaviour increases the length of the annual migration distance and delays the autumn migration of moult migrants. The strength of migratory connectivity among the population was moderate to low between breeding and nonbreeding areas, and both migratory connectivity and the spatial distribution of the population varied substantially within the non-breeding season. Additionally, satellite tracking indicated that the current population censuses might underestimate the size of the taiga bean goose population. Birdwatcher observations showed both spatial and temporal difference in occurrence of different bean goose subspecies in Finland during spring and autumn migrations, which affects the harvest management of the subspecies with different conservation statuses.

The satellite tracking data and neckband resightings of greylag geese confirmed the existence of a gradual migratory divide in the continuous breeding distribution of the species. The birds breeding at the different ends of the greylag goose breeding distribution in Finland used different flyways (Western and Central), and the birds breeding between these two extremes scattered to the two flyways. The migration strategies differed between the flyways. The overall migratory journey is longer for birds using the Western Flyway, and these birds migrate earlier in autumn and later in spring than birds on the Central Flyway. Birds using the Western Flyway also show a clear stopover of around one month during their autumn migration, whereas Central Flyway birds migrate relatively straight from their breeding grounds to their wintering sites.

The results of the thesis help to delineate the flyways of both species, provide aspects needed to understand their ecology, and supports the ongoing international management of the species. Furthermore, the results build possibilities to further study not only these two species, but also more general ecological questions related to bird migration and movement ecology.

<b>Kahden hanhilajin muuttokäyttäytyminen ja vuodenkierron aikainen esiintyminen</b>

Populaatiotason muuttoreittien, muuttostrategioiden ja koko vuodenkierron aikaisten esiintymisalueiden tunteminen on edellytys muuttavien eläinten ekologian ja muuttokäyttäytymisen evoluution ymmärtämiseksi. Se on myös ennakkoedellytys muuttavien eläinten kannan koon ja kehityksen arvioinnille sekä menestyksekkäälle kannanhoidolle ja suojelulle.

Tutkin väitöskirjassani kahden hanhilajin, metsähanhen (Anser fabalis) ja merihanhen (Anser anser) muuttokäyttäytymistä käyttäen korkean resoluution satelliittiseurantaa, perinteisiä lukurenkaita ja lintuharrastajien havaintoaineistoa. Satelliittiseuranta paljasti keskiseen osapopulaatioon kuuluvien, pesimättömien ja pesinnässään epäonnistuneiden taigametsähanhien muuttavan kesäisin säännönmukaisesti Arktikselle sulkasatoa varten. Sulkasatomuutto tundralle yli kaksinkertaistaa näiden lintujen vuotuisen muuttomatkan ja viivästyttää niiden syysmuuttoa populaation muihin yksilöihin verrattuna. Taigametsähanhipopulaation kytkeytyneisyys pesimäalueiden ja lintujen muina vuodenaikoina käyttämien alueiden välillä on kohtalaista tai heikkoa, ja populaation kytkeytyneisyys sekä sen esiintymisalueen laajuus vaihtelevat voimakkaasti vuodenkierron aikana. Satelliittiseurannan perusteella nykyiset laskennat aliarvioivan taigametsähanhien määrän. Lintuharrastajien havaintoaineisto osoittaa metsähanhien eri alalajien esiintymisen eroavan toisistaan sekä ajallisesti että maantieteellisesti syys- ja kevätmuuton aikaan Suomessa, mikä on vaikuttaa lajin optimaaliseen metsästyksen säätelyyn.

Merihanhien satelliittiseuranta ja kaularengashavainnot vahvistivat, että lajin levinneisyysalueella Suomessa on niin sanottu vaiheittainen muutonjakaja. Levinneisyysalueen ääripäissä linnut käyttävät eri muuttoreittejä (keskistä ja läntistä reittiä), ja levinneisyysalueen keskiosista linnut hajaantuvat näille kahdelle reitille. Myös merihanhien muuttostrategia eroaa muuttoreittien välillä. Läntistä reittiä käyttävien lintujen vuotuinen muuttomatka on pidempi, ja linnut muuttavat aiemmin syksyllä ja myöhemmin keväällä kuin keskistä muuttoreittiä käyttävät linnut. Läntistä muuttoreittiä käyttävät linnut pysähtyvät levähtämään noin kuukaudeksi kesken syysmuuton, kun taas keskistä muuttoreittiä käyttävät linnut muuttavat pesimäalueiltaan pysähdyksittä talvehtimisalueilleen.

Väitöskirjani tulokset auttavat molempien lajien populaatiotason muuttoreittien hahmottamisessa, niiden ekologian ymmärtämisessä ja tukevat lajien kansainvälistä kannanhoitoa. Lisäksi tulokset luovat edellytyksiä tutkia jatkossa yleisiä ekologisia kysymyksiä lintujen muuttoon ja liikkumisekologiaan liittyen.