Monikasvoinen toinen : Minuuden ja identiteetin ongelma Vilho Lammen omakuvissa

Abstract

Tässä tutkielmassa tutkiva katse on suunnattu kohti liminkalaista taiteilija Vilho Lampea (1898–1936) ja hänen maalaamiaan omakuvia keskittyen ratkomaan niissä ilmenevää minuuden ja identiteetin ongelmaa osana ideologisesti muotoutunutta historiallista menneisyyttä. Tätä valitsemaani tutkimusongelmaa lähestyn hyödyntäen psykoanalyytikko Jacques Lacanin (1901–1981) psykoanalyyttisia teorioita sekä filosofi Slavoj Žižekin (1949–) esittämiä ajatuksia ideologiasta ja sen tiiviistä väistämättömästä vaikutusvoimasta kulttuuriin. Tutkielmassa hyödynnetty kuva-aineisto pitää sisällään yhteensä 23 omakuvaa sekä yli sata teosta yhteen kokoavan kuvakartaston. Tutkimusotteeni on lähes yksinomaan kvalitatiivinen, mutta hyödynnän myös kvantitatiivisempaa lähestymistapaa kuvakartastosta tekemiäni johtopäätöksiä sanallistaessani.

Ensimmäisen maailmansodan sekä sisällissodan väistämättömät seuraukset kohdanneessa agraarisessa Suomessa elettiin 1920- ja 1930-luvuilla suurta murroksen aikaa. Myös modernisaation vaikutukset sekä liittyminen kapitalistiseen talousjärjestelmään ravisuttelivat vakiintuneita konservatiivisia luokkarajoja. Kansallisuusaate sekä fantasia suomalaisesta ihannekansalaisesta loivat kuvitteellisen kiinteän perustan yhtenäisyyttä tavoittelevalle Suomen kansalle. Vilho Lammen kaltaiset maaseudulta suureen kaupunkiin opiskelemaan ajautuneet opiskelijat toivat mukanaan uusia tuulia myös taidepiireihin. Taiteilijan omakuvat tarjoavat väylän tarkastella luokkarajojaan kokeilevan modernin ihmisen pyrkimystä yksilöidä itseään ja käsitellä minuuttaan poliittisesti sekä sosiaalisesti räjähdysherkässä todellisuudessa. Modernisoituvassa Suomessa Limingasta käsin työskennellyt taiteilija ei kuitenkaan onnistu omakuviensa perusteella saavuttamaan havittelemaansa täyteyttä, vaan sen sijaan minuus piirtyy aina suhteessa ”toiseen” riippumatta siitä, miten hän itsensä on päätynyt esittämään.

Lacanin ja Žižekin teorioiden varaan rakentuva teoreettinen viitekehys on täynnä mahdollisuuksia jäsentää ja ymmärtää menneisyyttämme sekä myös paljastaa, kuinka nykyisyytemme voi takertua näihin ennestään tuttuihin ideologisiin merkitysten verkostoihin ja malleihin taiteessa.