Pysähdyspaikkoja menneen ja tulevan välillä : Materiaalinen valokuva, myytit ja luontosuhde Taru Samolan ja Jenni Hailin Pulvis et umbra -näyttelyn teoksissa

Abstract

Tutkielman aiheena on valokuvan, tarinoiden sekä myyttien rooli ja potentiaali ihmisen ja luonnon suhteen muovaajina. Tarkastelen Taru Samolan ja Jenni Hailin teoksia, jotka olivat mukana B-galleriassa Turussa 10.–27.9.2020 olleessa Pimiötaiteilijoiden työryhmän Pulvis et umbra -näyttelyssä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka valokuvat muovaavat mielikuvaamme ihmisen ja luonnon suhteesta ja voidaanko niillä muokata ihmiskeskeistä näkökulmaa laajemmaksi ja ei-inhimillisen elämän paremmin huomioon ottavaksi. Lisäksi tutkin millainen rooli tarinoilla ja myyteillä on luontokäsityksen muodostumisessa. Tarkastelen myös sitä, millaisia merkityksiä eri materiaalisuudet tuovat mukanaan teosten tulkintaan. Hyödynnän tutkielmassa vanhempaa valokuvateoriaa, kuten Roland Barthesin Camera Lucidaa (1985 [1980]) sekä uudempaa tutkimusta, kuten Joanna Zylinskan teoksessaan Nonhuman Photography (2017) avaamia ajatuksia valokuvan ei-inhimillisistä elementeistä ja kyvystä muovata elämää. Hyödylliseksi osoittautuivat myös Kati Lintosen tutkimukset suomalaisesta luontovalokuvasta. Matkusteluun ja maisemaan liittyviin myytteihin ja merkityksiin perehdyn matkustuksen historiaan sekä ympäristömytologiaan keskittyvällä aineistolla. Tarinoiden eettistä potentiaalia puolestaan tarkastelen muun muassa narratiivisen hermeneutiikan avulla. Samolan valokuvat Italiasta ja Lohjalta sekä Hailin myyttiset maisemat koostuvat yhtäältä konkreettisista paikoista ja toisaalta tarinoista ja mentaalisista paikoista. Tarkka rajanveto on mahdotonta, sillä materiaalinen vaikuttaa mielikuvaan ja toisinpäin. Valokuvat toimivat eräänlaisina reittioppaina liikuttaen matkailijaa maisemassa. Vaalimalla kuvallistamisen tapoja, joissa ihminen ei ole keskiössä voimme paikantua uudelleen osaksi ympäristöä. Paluu valokuvan juurille ja analogisiin menetelmiin voi osaltaan rakentaa luontosuhdetta uudelleen läsnäolon ja pysähtymisen kautta. Valokuvan ajatteleminen eräänlaisena ohuena fossiilina puolestaan auttaa hahmottamaan laajemman mittakaavan, joka pitää sisällään niin ihmisen kuin ei-inhimillisen elämän jatkumisen. Muuttuva ilmasto vaatii ihmisen ja luonnon suhteen uudelleen määrittelyä, tässä tehtävässä uudenlaisella kuvastolla sekä tarinoilla ja myyteillä on merkittävä rooli.