Katsomusaineiden opettaminen opetusharjoittelussa korona-aikana uskonnon opetusharjoittelijoiden näkökulmasta
Rajala, Sanni (2023-04-25)
Katsomusaineiden opettaminen opetusharjoittelussa korona-aikana uskonnon opetusharjoittelijoiden näkökulmasta
(25.04.2023)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023052548286
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023052548286
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan katsomusaineiden opettamista opetusharjoittelussa korona-aikana Turun yliopiston uskonnon opetusharjoittelijoiden näkökulmasta. Suomen koulut siirtyivät keväällä 2020 koronapandemian vuoksi etäopetukseen, ja etäopetus oli aika ajoin käytössä Turun yliopiston harjoittelukoulussa Turun normaalikoulussa myös lukuvuonna 2020–2021. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten uskonnon opetusharjoittelijat kuvaavat ja arvioivat koronan vaikutuksia katsomusaineiden opettamiseen opetusharjoittelussa sekä sitä, millaisiksi opetusharjoittelunsa poikkeusaikana suorittaneet kokevat omat valmiutensa toimia katsomusaineiden opettajina.
Tutkielman aineistona toimii viiden korona-aikana opetusharjoittelunsa suorittaneen Turun yliopiston uskonnon opetusharjoittelijan kirjoitelmat, jotka on kerätty kirjoitelmapyynnöllä alkuvuonna 2022. Kirjoitelmia analysoidaan tutkielmassa sisällönanalyysin keinoin. Yksi opetusharjoittelijoista suoritti opetusharjoittelunsa lukuvuonna 2019–2020 eli koronapandemian alkuaikoina ja loput neljä lukuvuonna 2020–2021. Kaikki opetusharjoittelijat suorittivat harjoittelunsa Turun normaalikoulussa ja opettivat niin etä- kuin lähiopetuksessakin. Kaikki harjoittelijat opettivat harjoittelussa evankelisluterilaista uskontoa ja lisäksi kolme harjoittelijaa opetti myös elämänkatsomustietoa.
Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu evankelisluterilaisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon didaktiikan, opetusharjoittelun ja -harjoittelijoiden sekä etä- ja lähiopetuksen käsitteiden ympärille. Aikaisemman tutkimuksen pohjalta on muodostettu erilaisia koonteja mallijäsennyksiksi, joihin tutkielman aineistoa peilataan.
Tutkielman tulosten mukaan poikkeusaika toi opetusharjoitteluun niin negatiivisia kuin positiivisiakin puolia. Etä- ja lähiopetuksen vuorottelu vaati joustavuutta ja paljon uuden opettelua. Etäopetuksen koettiin tehneen opetuksesta liian opettajajohtoista, ja katsomusaineille ominaisen keskustelevan, toiminnallisen ja ryhmätyöskentelyä suosivan opetustavan ei nähty toimivan etäopetuksessa yhtä hyvin kuin lähiopetuksessa. Etäopetuksessa haasteena koettiin myös opiskelijoiden aktivointi ja huomiointi. Positiivisia puolia tuli kuitenkin myös esiin: ryhmänhallinnan koettiin olleen etäopetuksessa lähiopetusta helpompaa, etäopetus pakotti kokeilemaan uusia opetusmenetelmiä ja tietotekniset taidot kehittyivät etäopetuksen myötä.
Poikkeuksellisena aikana suoritetusta opetusharjoittelusta huolimatta – tai osittain juuri sen vuoksi – opetusharjoittelijat kokivat saaneensa hyvät valmiudet toimia katsomusaineiden opettajina. Harjoitteluvuosi kehitti varsinkin taitoa kohdata ja ylittää haasteita, tietoteknisiä taitoja sekä toi opetusmenetelmiin monipuolisuutta.
Vaikka tutkielman aineisto on pieni, eikä siitä voida tehdä laajoja yleistyksiä, tutkielman kautta saadaan tietoa Turun yliopiston uskonnon opetusharjoittelijoiden kokemuksista korona-ajasta ja sen vaikutuksista opetusharjoitteluun. Korona-aika ja etäopetus ovat olleet, ja tulevat varmasti vielä olemaankin, eri alojen tutkijoiden kiinnostuksen kohteena.
Tutkielman aineistona toimii viiden korona-aikana opetusharjoittelunsa suorittaneen Turun yliopiston uskonnon opetusharjoittelijan kirjoitelmat, jotka on kerätty kirjoitelmapyynnöllä alkuvuonna 2022. Kirjoitelmia analysoidaan tutkielmassa sisällönanalyysin keinoin. Yksi opetusharjoittelijoista suoritti opetusharjoittelunsa lukuvuonna 2019–2020 eli koronapandemian alkuaikoina ja loput neljä lukuvuonna 2020–2021. Kaikki opetusharjoittelijat suorittivat harjoittelunsa Turun normaalikoulussa ja opettivat niin etä- kuin lähiopetuksessakin. Kaikki harjoittelijat opettivat harjoittelussa evankelisluterilaista uskontoa ja lisäksi kolme harjoittelijaa opetti myös elämänkatsomustietoa.
Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu evankelisluterilaisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon didaktiikan, opetusharjoittelun ja -harjoittelijoiden sekä etä- ja lähiopetuksen käsitteiden ympärille. Aikaisemman tutkimuksen pohjalta on muodostettu erilaisia koonteja mallijäsennyksiksi, joihin tutkielman aineistoa peilataan.
Tutkielman tulosten mukaan poikkeusaika toi opetusharjoitteluun niin negatiivisia kuin positiivisiakin puolia. Etä- ja lähiopetuksen vuorottelu vaati joustavuutta ja paljon uuden opettelua. Etäopetuksen koettiin tehneen opetuksesta liian opettajajohtoista, ja katsomusaineille ominaisen keskustelevan, toiminnallisen ja ryhmätyöskentelyä suosivan opetustavan ei nähty toimivan etäopetuksessa yhtä hyvin kuin lähiopetuksessa. Etäopetuksessa haasteena koettiin myös opiskelijoiden aktivointi ja huomiointi. Positiivisia puolia tuli kuitenkin myös esiin: ryhmänhallinnan koettiin olleen etäopetuksessa lähiopetusta helpompaa, etäopetus pakotti kokeilemaan uusia opetusmenetelmiä ja tietotekniset taidot kehittyivät etäopetuksen myötä.
Poikkeuksellisena aikana suoritetusta opetusharjoittelusta huolimatta – tai osittain juuri sen vuoksi – opetusharjoittelijat kokivat saaneensa hyvät valmiudet toimia katsomusaineiden opettajina. Harjoitteluvuosi kehitti varsinkin taitoa kohdata ja ylittää haasteita, tietoteknisiä taitoja sekä toi opetusmenetelmiin monipuolisuutta.
Vaikka tutkielman aineisto on pieni, eikä siitä voida tehdä laajoja yleistyksiä, tutkielman kautta saadaan tietoa Turun yliopiston uskonnon opetusharjoittelijoiden kokemuksista korona-ajasta ja sen vaikutuksista opetusharjoitteluun. Korona-aika ja etäopetus ovat olleet, ja tulevat varmasti vielä olemaankin, eri alojen tutkijoiden kiinnostuksen kohteena.