Viikinkien idäntien vaikutus Suomessa : Miekkoja ja hopeaa
Puikkonen, Olli (2023-04-28)
Viikinkien idäntien vaikutus Suomessa : Miekkoja ja hopeaa
(28.04.2023)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023053050522
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023053050522
Tiivistelmä
Tutkimuksessa on selvitetty viikinkiaikaisen Suomen (750/800–1050/1100) suhteita ja osallistumista viikinkien idäntienä tunnetun kauppaverkoston toimintaan. Pääasiallisina tutkimusesineinä on kaksi erillistä pääryhmää. Ensimmäinen ovat viikinkien arabikalifaateista mukanaan tuomat, ja maksuksi tuotteistaan tai palveluistaan saadut dirhamit. Toinen ovat miekat, jotka olivat käytännöntarkoituksensa lisäksi oman aikansa halutuimpia ja arvostetuimpia statusesineitä.
Koska niin viikinkien kuin idäntien vaikutus tuntui laajemmalla alueella kuin mihin molempien maantieteellinen valta rajoittui, on niin esineitä kuin kulttuurisia vaikutteita päätynyt alueille, jotka eivät kuuluneet kummankaan suoraan vaikutuspiiriin. Tämä pätee samalla tavalla molempiin tutkimuksen pääesineryhmiin. Samasta syystä niin dirhameilla kuin miekoilla on takanaan laaja tutkimushistoria Pohjoismaissa, mutta myös Venäjän ja Baltian kaltaisissa maissa, koska viikinkien ja idäntien suorat vaikutukset tuntuivat muun muassa esinekulttuurisesti molempien piirissä. Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen ja perustuu paljon Mikko Moilasen Marks of fire, value and faith. Swords with ferrous inlays in Finland during the late iron age (CA. 700–1200 AD) väitöskirjaan, Tuukka Talvion Coins and coin finds in Finland AD 800-1200 Suomen muinaismuistoyhdistyksen julkaisuun sekä miekkatypologioiden osalta Jan Petersenin De Norske Vikingesverd: En typologisk-kronologisk studie over vikingetidens vaaben teokseen.
Molempia pääesineryhmiä on tarkasteltu sekä omina ryhminään että yhdessä, jotta voitaisiin paremmin nähdä, oliko näillä minkäänlaisia kaupallisia yhtäläisyyksiä tai riippuvuuksia toisistaan. Tutkimuksen perusteella dirhameita ja miekkoja esiintyy paljon samoilla aluilla, ja sieltä mistä jompaakumpaa löytyy vähän tai ei lainkaan, ei myöskään toista esineryhmää esiinny lainkaan tai se on vähäistä. Pääesineryhmät keskittyvät myös suurelta osin alueille, joilla on voinut olla potentiaalisia kauppasuhteita viikinkeihin, tai sitten epäsuoria niin, että rannikon suomalaiset heimot olisivat käyneet kauppaa sisämaan suomalaisten heimojen kanssa. Tämä nostaa esiin myös kysymyksen siitä kävivätkö suomalaiset heimot toistensa kanssa vaihtokauppaa käyttäen maksuna hopeaa dirhameiden tai jossakin muussa muodossa. Miekkojen suhteen on myös mahdollista, että niitä saatettiin valmistaa erityisesti sisämaassa itse, koska kysyntä oli suurempaa kuin mitä rannikon heimoilta saatettiin ostaa.
Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään esihistoriallisen Suomen äkillinen kansainvälistyminen, sillä tutkimuksen perusteella mikään ei viittaa suuren mittakaavan kaupankäyntiin sen paremmin eri heimojen kuin viikinkienkään kanssa. Näitä kaupallisia suhteita on kuitenkin suurella todennäköisyydellä esiintynyt joillakin alueilla sen verran aktiivisesti, että Suomeen päätyi aikoinaan tuolloiseen väkilukuun suhtautettuna paljon dirhameita ja miekkoja, joka vuorostaan on todiste siitä, että Suomi ei myöskään ollut rautakauden lopulla täysin syrjässä koko muun maailman toiminnasta.
Koska niin viikinkien kuin idäntien vaikutus tuntui laajemmalla alueella kuin mihin molempien maantieteellinen valta rajoittui, on niin esineitä kuin kulttuurisia vaikutteita päätynyt alueille, jotka eivät kuuluneet kummankaan suoraan vaikutuspiiriin. Tämä pätee samalla tavalla molempiin tutkimuksen pääesineryhmiin. Samasta syystä niin dirhameilla kuin miekoilla on takanaan laaja tutkimushistoria Pohjoismaissa, mutta myös Venäjän ja Baltian kaltaisissa maissa, koska viikinkien ja idäntien suorat vaikutukset tuntuivat muun muassa esinekulttuurisesti molempien piirissä. Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen ja perustuu paljon Mikko Moilasen Marks of fire, value and faith. Swords with ferrous inlays in Finland during the late iron age (CA. 700–1200 AD) väitöskirjaan, Tuukka Talvion Coins and coin finds in Finland AD 800-1200 Suomen muinaismuistoyhdistyksen julkaisuun sekä miekkatypologioiden osalta Jan Petersenin De Norske Vikingesverd: En typologisk-kronologisk studie over vikingetidens vaaben teokseen.
Molempia pääesineryhmiä on tarkasteltu sekä omina ryhminään että yhdessä, jotta voitaisiin paremmin nähdä, oliko näillä minkäänlaisia kaupallisia yhtäläisyyksiä tai riippuvuuksia toisistaan. Tutkimuksen perusteella dirhameita ja miekkoja esiintyy paljon samoilla aluilla, ja sieltä mistä jompaakumpaa löytyy vähän tai ei lainkaan, ei myöskään toista esineryhmää esiinny lainkaan tai se on vähäistä. Pääesineryhmät keskittyvät myös suurelta osin alueille, joilla on voinut olla potentiaalisia kauppasuhteita viikinkeihin, tai sitten epäsuoria niin, että rannikon suomalaiset heimot olisivat käyneet kauppaa sisämaan suomalaisten heimojen kanssa. Tämä nostaa esiin myös kysymyksen siitä kävivätkö suomalaiset heimot toistensa kanssa vaihtokauppaa käyttäen maksuna hopeaa dirhameiden tai jossakin muussa muodossa. Miekkojen suhteen on myös mahdollista, että niitä saatettiin valmistaa erityisesti sisämaassa itse, koska kysyntä oli suurempaa kuin mitä rannikon heimoilta saatettiin ostaa.
Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään esihistoriallisen Suomen äkillinen kansainvälistyminen, sillä tutkimuksen perusteella mikään ei viittaa suuren mittakaavan kaupankäyntiin sen paremmin eri heimojen kuin viikinkienkään kanssa. Näitä kaupallisia suhteita on kuitenkin suurella todennäköisyydellä esiintynyt joillakin alueilla sen verran aktiivisesti, että Suomeen päätyi aikoinaan tuolloiseen väkilukuun suhtautettuna paljon dirhameita ja miekkoja, joka vuorostaan on todiste siitä, että Suomi ei myöskään ollut rautakauden lopulla täysin syrjässä koko muun maailman toiminnasta.