Sananlöytämiskuntoutus logopenisessa primaarisessa etenevässä afasiassa: Tapaustutkimus
Suominen, Anni (2023-05-31)
Sananlöytämiskuntoutus logopenisessa primaarisessa etenevässä afasiassa: Tapaustutkimus
(31.05.2023)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023060953366
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023060953366
Tiivistelmä
Primaarinen etenevä afasia eli PPA (engl. primary progressive aphasia) on otsa-ohimolohkorappeumiin kuuluva muistisairaus, jossa oireet painottuvat kielellisiin, etenkin sananlöytämisen vaikeuksiin. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin, onko sananlöytämiskuntoutuksella välittömiä vaikutuksia, yleistyvätkö vaikutukset harjoitelluista sanoista harjoittelemattomiin sanoihin ja jatkuvaan puheeseen (keskusteluun) sekä säilyvätkö harjoitteluvaikutukset pitkäaikaisesti PPA:n logopenisessa variantissa. Tarkastelun kohteena oli myös itse koettu hyöty kuntoutuksesta.
Tutkimus toteutettiin yhden henkilön tapaustutkimuksena käyttäen sanan lukemiseen, toistamiseen ja kirjoittamiseen perustuvaa tietokonepohjaista kuntoutusmenetelmää. Kuntoutettavana sanastona oli tutkittavalle merkityksellisiä sanoja sekä sanoja, joiden tuottamisessa tutkittavalla esiintyi vaikeuksia. Neljän viikon kuntoutusjakso sisälsi kasvokkain toteutettavia tapaamisia kahdesti viikossa sekä itsenäistä harjoittelua. Tutkittavan suoriutumista pääasiallisessa kuntoutumisen mittarissa eli kuvannimeämisessä mitattiin yhteensä 11 kertaa. Lisäksi käytettiin strukturoitua haastattelua, jonka avulla tarkasteltiin harjoiteltujen sanojen yleistymistä jatkuvaan puheeseen. Kuntoutusvaikutuksia analysoitiin käyttäen Weighted Statistics -menetelmää ja efektikokoja. Tutkittavan ja hänen puolisonsa subjektiivista kokemusta kuntoutuksesta mitattiin tätä tutkimusta varten laadituilla kyselyillä.
Tulosten mukaan tutkittavan sananlöytämisen taidoissa ei todettu harjoiteltujen sanojen osalta tilastollisesti merkitsevää paranemista. Yleistymisvaikutuksia ei myöskään havaittu harjoittelemattomiin sanoihin tai jatkuvaan puheeseen. Harjoiteltujen sanojen nimeäminen oli kahdentoista viikon loppumittauspisteessä tilastollisesti merkitsevästi parempaa alkutasoon verrattuna. Muissa pitkäaikaismittauksissa tutkittavan suoriutuminen ei ollut tilastollisesti merkitsevää alkutasoon verrattuna harjoiteltujen tai harjoittelemattomien sanojen osalta. Tutkittava ja hänen puolisonsa kokivat kuntoutuksen hyödylliseksi.
Tämän tutkimuksen tulosten mukaan sananlöytämisen taidot eivät aina merkitsevästi parane kuntoutuksen myötä, eivätkä harjoitteluvaikutukset välttämättä ulotu kuntoutuksen ulkopuolelle. Tästä huolimatta kuntoutus voidaan kokea hyödylliseksi. On tärkeää huomata, että etenevän sairauden yhteydessä myös tasainen suoriutuminen voidaan nähdä positiivisena tuloksena. Sairastuneen kommunikointikyvyn maksimoimisen kannalta olisi tärkeää pyrkiä säilyttämään sanavarastossa yhä olevia sanoja, jotka ovat sairastuneelle merkityksellisiä. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella sanaston ylläpitäminen näyttäisi olevan mahdollista sananlöytämiskuntoutuksella.
Tutkimus toteutettiin yhden henkilön tapaustutkimuksena käyttäen sanan lukemiseen, toistamiseen ja kirjoittamiseen perustuvaa tietokonepohjaista kuntoutusmenetelmää. Kuntoutettavana sanastona oli tutkittavalle merkityksellisiä sanoja sekä sanoja, joiden tuottamisessa tutkittavalla esiintyi vaikeuksia. Neljän viikon kuntoutusjakso sisälsi kasvokkain toteutettavia tapaamisia kahdesti viikossa sekä itsenäistä harjoittelua. Tutkittavan suoriutumista pääasiallisessa kuntoutumisen mittarissa eli kuvannimeämisessä mitattiin yhteensä 11 kertaa. Lisäksi käytettiin strukturoitua haastattelua, jonka avulla tarkasteltiin harjoiteltujen sanojen yleistymistä jatkuvaan puheeseen. Kuntoutusvaikutuksia analysoitiin käyttäen Weighted Statistics -menetelmää ja efektikokoja. Tutkittavan ja hänen puolisonsa subjektiivista kokemusta kuntoutuksesta mitattiin tätä tutkimusta varten laadituilla kyselyillä.
Tulosten mukaan tutkittavan sananlöytämisen taidoissa ei todettu harjoiteltujen sanojen osalta tilastollisesti merkitsevää paranemista. Yleistymisvaikutuksia ei myöskään havaittu harjoittelemattomiin sanoihin tai jatkuvaan puheeseen. Harjoiteltujen sanojen nimeäminen oli kahdentoista viikon loppumittauspisteessä tilastollisesti merkitsevästi parempaa alkutasoon verrattuna. Muissa pitkäaikaismittauksissa tutkittavan suoriutuminen ei ollut tilastollisesti merkitsevää alkutasoon verrattuna harjoiteltujen tai harjoittelemattomien sanojen osalta. Tutkittava ja hänen puolisonsa kokivat kuntoutuksen hyödylliseksi.
Tämän tutkimuksen tulosten mukaan sananlöytämisen taidot eivät aina merkitsevästi parane kuntoutuksen myötä, eivätkä harjoitteluvaikutukset välttämättä ulotu kuntoutuksen ulkopuolelle. Tästä huolimatta kuntoutus voidaan kokea hyödylliseksi. On tärkeää huomata, että etenevän sairauden yhteydessä myös tasainen suoriutuminen voidaan nähdä positiivisena tuloksena. Sairastuneen kommunikointikyvyn maksimoimisen kannalta olisi tärkeää pyrkiä säilyttämään sanavarastossa yhä olevia sanoja, jotka ovat sairastuneelle merkityksellisiä. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella sanaston ylläpitäminen näyttäisi olevan mahdollista sananlöytämiskuntoutuksella.