Oikeushenkilön rangaistusvastuu yksityisellä turvallisuusalalla : Turvallisuusalan elinkeinoluvanhaltijan vastuu voimakeinojen käytön liioitteluun liittyvistä rikoksista

Abstract

Oikeushenkilön rangaistusvastuu perustuu ajatukselle jokaisen yhteiskunnan osapuolen velvollisuudesta toimia lain asettamien velvollisuuksien ja normien mukaisesti. Oikeushenkilön rangaistusvastuuta on siitä säädettäessä ja sitä laajennettaessa perusteltu rikosten ennalta ehkäisemiseen liittyvillä argumenteilla. Oikeushenkilön rangaistusvastuuta voidaan sen tämänhetkisessä muodossa soveltaa n. 140 eri rikostyyppiin. Rikoslain 21 luvun henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset eivät kuitenkaan sisälly niihin rikoksiin, joihin oikeushenkilön rikosoikeudellista vastuuta voidaan soveltaa. Yksityisellä turvallisuusalalla tapahtuneet järjestyksenvalvojan tai vartijan toimivallan ylittämiseen liittyneet väärinkäytökset ovat olleet laajan yhteiskunnallisen keskustelun kohteena. Turvallisuuspalveluita tarjoavat yhtiöt eivät nykysääntelyssä ole rikosoikeudellisessa vastuussa työntekijöidensä voimakeinojen käyttöön liittyvistä ylilyönneistä ja rikollisesta toiminnasta. Koska yksityisen turvallisuusalan virallisvalvonta on tällä hetkellä lupavalvontaan painottunutta, on perusteltua selvittää keinoja, miten toiminnanharjoittajia voitaisiin lainsäädännöllisin keinoin kannustaa rikosten ehkäisyyn. Oikeushenkilön rangaistusvastuun tausta ja tarkoitus näyttäisivät soveltuvan voimakeinojen käyttöön liittyviin rikoksiin hyvin, joten tutkielmani tarkoituksena on analysoida, miten rikoslain 9 luvun säännökset soveltuvat voimakeinojen käyttöön liittyviin rikoksiin. Tässä tutkielmassa tutkin, minkälaisia muutoksia lainsäädäntöön tulisi tehdä, jotta yksityisten turvallisuuspalveluitten harjoittajaan voitaisiin kohdistaa rikosoikeudellisia seuraamuksia sen työntekijöiden tekemistä rikoksista. Tutkielmani on pääasiassa lainopillinen, kriminaalipoliittista de lege ferenda -asetelmaa hyödyntävä tutkimus. Tutkielman metodi on rikoslainoppi. Tutkielman keskeiset kotimaiset lähteet ovat rikoslain ja oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevien esitöiden ohella Heli Korkka-Knutsin oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevat artikkelit, Heikki Jaatisen Oikeushenkilön rangaistusvastuu (2000) ja Heli Korkan, Dan Heleniuksen ja Dan Fränden teos Yleinen rikosoikeus (2020). Hyödynnän työssäni lainopin tukena myös oikeusvertailevaa tutkimusotetta hakiessani sääntelysuositukseeni Yhdysvaltojen oikeudesta vaikutteita. Keskeiset ulkomaiset lähteeni ovat Brickeyn, Bucyn, Lauferin ja Mooren kirjoitukset. Tutkimukseni keskeinen johtopäätös on, että nykysääntelyn muutostarpeet ovat yllättävän pieniä. Jotta rikoslain 9 lukua voitaisiin soveltaa myös voimakeinojen käytön yhteydessä tehtyihin rikoksiin, tulisi rikoslain 21 luvun loppuun sisällyttää sitä vastaava säännös. Oikeuskirjallisuudessa ja lain valmisteluasiakirjoissa aiemmin esitetyt perustelut sille, miksi tätä sääntelyä ei tulisi soveltaa henkeen ja terveyteen kohdistuviin rikoksiin, liittyvät vanhentuneeseen käsitykseen siitä, ettei niillä ole nähty yhteyttä oikeushenkilöiden toimintaan. Rikoslain oikeushenkilön ja rikoksentekijän suhdetta käsittelevä ”puolesta tai hyväksi” vaatimus ei ole kategorinen este oikeushenkilön rangaistusvastuun soveltumiselle voimankäyttörikoksiin. Lainkohtaa olisi kuitenkin syytä täsmentää, koska laintulkinnassa hyväksi toimimisen yleiskielellisestä merkityksestä on etäännytty.

oikeushenkilön rangaistusvastuu, yksityinen turvallisuusala, voimakeinojen käytön liioittelu, rikosoikeus, rikoslainoppi, de lege ferenda -tutkimus, organisaatiohuolimattomuus, toimintakulttuuri, rikosedellytys, moite-edellytys