Miten itse tuotetun puheen havaitsemista ja sen metakognitiota voidaan mitata? : signaalidetektioteoria puheen havaitsemisen tutkimisen välineenä

Abstract

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on esitellä ja testata, miten signaalidetektioteoriaa voidaan hyödyntää mittaamaan itse tuotetun puheen havaitsemista ja sen metakognitiota. Signaalidetektioteoriassa havaitsemista tarkastellaan tilastollisena päätöksentekona, ja sitä soveltamalla pystytään tutkimaan puheentuoton havaintoprosesseja erillään vastausvinoumista. Puheen havaitsemisen metakognitiolla viitataan tässä tutkimuksessa henkilön kykyyn tunnistaa oikein puheensa kuulopalautteessa havaitsemiaan virheitä. Päätutkimuskysymyksenä oli, miten puheentuottoa ja omassa kuulopalautteessa tapahtuvien virheiden havaitsemista voidaan kokeellisesti tutkia hyödyntämällä signaalidetektioteoriaa ja oman puheen kuulopalautteeseen tehtyjä keinotekoisia äänenkorkeuden muutoksia eli perturbaatioita. Lisäksi tarkasteltiin, korreloivatko henkilön kyvyt havaita itse tuotettua puhetta ja arvioida sitä positiivisesti musiikin harrastuneisuuden kanssa. Tutkimusaineisto koostui 21 korkeakouluopiskelijasta, ja tutkimukseen sisältyi kaksi erillistä mittauskertaa. Tutkittavien tehtävänä oli kokeen aikana ääntää toistuvasti pitkää /u/-äännettä mikrofoniin. He kuulivat oman äänensä samanaikaisesti kuulokkeista, ja jokaisen äännön aikana tutkittavan kuulopalautteen äänenkorkeutta keinotekoisesti muokattiin. Äänenkorkeudessa tapahtuvien muutosten suuruus määriteltiin ennen testaamista portaikkoasetelmaa hyödyntäen erikseen sekä ylös että alaspäin suunnatuille muutoksille. Äännön jälkeen koehenkilö vastasi ensin havaitsemista käsittelevään kysymykseen ja sen jälkeen arvioi, miten varma oli vastauksestaan. Tämän lisäksi tutkittavat täyttivät ennen kokeen alkua musiikin harrastuneisuutta kartoittavan kyselyn. Koeasetelma ei toiminut täysin odotusten mukaisesti. Tavoitteena oli säätää perturbaation havaittavuus kaikille tutkittaville samantasoiseksi, mutta vastaustarkkuudessa havaittiin suurta vaihtelua tutkittavien välillä. Tutkittavat eivät myöskään osanneet ryhmätasolla arvioida vastaustensa varmuutta. Koeasetelman test-retest-reliabiliteetti oli kuitenkin puheen kuulopalautteeseen aiheutettujen virheiden erottelukyvyn ja metakognitiivista kyvykkyyttä mittaavan Mratio:n osalta kohtalaisen hyvä. Tutkittavat, joilla oli kokemusta musiikin harrastamisesta, tunnistivat pienempiä muutoksia puheensa kuulopalautteessa. Tämä on ensimmäinen yritys tutkia itse tuotetun puheen havaitsemista, ja vaikka koeasetelma ei kaikilta osin toiminut odotusten mukaisesti, tutkimustulokset ovat rohkaisevia. Muokkaamalla koeasetelmaa tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan kehittää entistä toimivampi mittari itse tuotetun puheen havaitsemisen ja sen metakognitiivisen arvioinnin tutkimiseen. Ilmiön tutkiminen on ensiarvoisen tärkeää logopedian alalle, sillä tutkimustiedon avulla voidaan lisätä ymmärrystä oman puheen ei-patologisten havaintoprosessien toiminnasta ja kehittää uusia arviointi- ja kuntoutusmenetelmiä asiakasryhmille, joilla puheen kuulopalautteen käsittely ja oman puheen säätely on poikkeavaa.