Lähisuhdeväkivallan seuraukset, avun hakeminen ja sukupuoli Nollalinjan puheluissa

Abstract

Lähisuhdeväkivalta on vakava ja maailmanlaajuinen ongelma, joka voi koskettaa ketä tahansa sukupuolesta riippumatta. Samalla se on monin tavoin sukupuolistunut ilmiö. Naiset esimerkiksi kokevat monia väkivallan muotoja miehiä yleisemmin, ja heidän kokemansa väkivalta on tyypillisesti toistuvampaa ja seurauksiltaan vakavampaa kuin miesten. Miehet taas hakevat kokemaansa väkivaltaan apua harvemmin kuin naiset. Tässä tutkimuksessa tarkastelen, miten koetun väkivallan muodot ja toistuvuus ovat yhteydessä väkivallan seurauksiin nais- ja miespuolisilla väkivallan kokijoilla ja selittävätkö nämä väkivallan piirteet nais- ja miespuolisten kokijoiden välisiä eroja väkivallan seurauksissa. Tarkastelen myös, millaisessa yhteydessä koetun väkivallan muodot, toistuvuus ja fyysiset seuraukset ovat nais- ja miespuolisten kokijoiden avun hakemiseen ja selittävätkö nämä piirteet avun hakemisen eroja nais- ja miespuolisten kokijoiden välillä. Tutkimukseni keskittyy niihin lähisuhdeväkivallan kokijoihin, jotka ovat hakeneet apua soittamalla auttavaan puhelimeen, Nollalinjaan. Aineistoni koostuu Nollalinjan palvelunseurantalomakkeista vuodelta 2020. Aineisto on osa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Turun yliopiston ja Tampereen yliopiston yhteisen Koronaepidemian vaikutukset lähisuhdeväkivallan kokemuksiin ja palveluiden käyttöön (KOVÄ) -tutkimushankkeen aineistoa. Analyysimenetelminä käytän ristiintaulukointia ja logistista regressioanalyysia. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että koetun väkivallan muodot ja toistuvuus ovat niin nais- kuin miespuolisillakin kokijoilla yhteydessä siihen, millaisia seurauksia väkivallalla on, joskin naisilla yhteyksiä on enemmän. Sekä naisilla että miehillä eri väkivallan muodoilla on hieman erilaisia seurauksia ja väkivallan toistuvuus lisää joidenkin seurausten todennäköisyyttä. Väkivallan muodot ja toistuvuus eivät kuitenkaan selitä sitä, että väkivallasta aiheutuu naisille enemmän seurauksia kuin miehille. Lisäksi tulokset osoittavat, että väkivallan muodot ovat yhteydessä avun hakemiseen sekä nais- että miespuolisilla väkivallan kokijoilla ja eri väkivallan muotoihin haetaan apua hieman eri tahoilta. Väkivallan toistuvuus ja fyysiset seuraukset taas ovat yhteydessä avun hakemiseen vain naispuolisilla väkivallan kokijoilla. Väkivallan toistuvuus lisää naisilla avun hakemista ylipäätään ja fyysiset vammat avun hakemista poliisilta ja terveydenhuollosta. Väkivallan muodot, toistuvuus ja fyysiset vammat selittävät sitä, että naiset hakevat miehiä useammin apua poliisilta ja terveydenhuollosta, mutta eivät sitä, että naiset hakevat useammin apua myös lähipiiriltään ja ylipäätään jostain muualtakin kuin Nollalinjasta. Tutkimukseni lisää ymmärrystä lähisuhdeväkivallan seurauksiin ja avun hakemiseen liittyvistä tekijöistä sekä nais- ja miespuolisten kokijoiden välisistä eroista ja samankaltaisuuksista. Väkivallan varhainen tunnistaminen ja avun tarjoaminen sukupuolesta riippumatta on olennaisen tärkeää, koska väkivallan toistuvuus lisää seurausten riskiä. Erityisesti miesten saamiseen avun piiriin tulee panostaa, koska miehet hakevat apua naisia harvemmin eivätkä väkivallan toistuvuus tai fyysiset vammatkaan lisää miesten avun hakemisen todennäköisyyttä. Toisaalta naisiakin olisi tärkeää pystyä auttamaan jo ennen kuin väkivalta on toistuvaa ja aiheuttanut fyysisiä vammoja.