Sotilaallisesti liittoutunut valtio : Suomen Nato-optio ja miksi se käytettiin
Vapamaa, Eemeli (2023-08-31)
Sotilaallisesti liittoutunut valtio : Suomen Nato-optio ja miksi se käytettiin
(31.08.2023)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231005138943
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231005138943
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan Suomen Nato-optiota ja sen käyttöä. Tarkastelen Suomen Nato-optiota vuosien 1995 ja 2022 välillä ja tutkin, miksi Nato-optio päätettiin käyttää hakemalla Naton jäseneksi ja miksi tämä päätös tehtiin juuri vuonna 2022. Tämän lisäksi pyrin asettamaan Nato-option laajempaan ulko-, ja turvallisuuspolitiikan kehykseen ja erittelemään Nato-option roolia Suomen ulkopolitiikassa.
Tutkin Suomen päätöstä liittoutua Stephen Waltin uhkatasapainoteorian kautta käyttäen aineistona virallisia lausuntoja Nato-hakemuksen syistä. Nato-optiota tutkin alueellisen turvallisuuden teorian linssin kautta käyttäen aineistona valtioneuvoston ulko-, ja turvallisuuspoliittisia selontekoja. Työni metodiksi valitsin teorialähtöisen sisällönanalyysin.
Aloitin tarkasteluni vuodesta 1995, jolloin Lipposen hallitus varasi itselleen oikeuden tarkastella sotilaallista liittoutumattomuutta uudestaan, jos lähialueiden turvallisuus muuttuu. Tämä kirjaus muotoutui hiljalleen moderniksi Nato-optioksi. Merkkivuotena option kehityksessä voidaan pitää vuotta 2004, jolloin Nato mainittiin nimeltä liittona, johon Suomi voi halutessaan hakea. Tämän jälkeen Nato-optio pysyi lähes samankaltaisena. Optiolausekkeen tärkein sisältö on, että Suomi voi halutessaan hakea Naton jäseneksi.
Miellän Nato-option työkaluksi, joka toimii niin ulko-, kuin sisäpolitiikassa. Sisäpoliittisesti Nato-option avulla on kyetty siirtämään Nato-keskustelua ja ylläpitämään Suomen vahvaan konsensukseen pohjautuvaa linjaa, sillä Natosta ei ole tarvinnut tehdä päätöstä. Ulkopoliittisesti Nato-optio toimi pelotteena ja viestinä siitä, että tuntiessaan uhkaa Suomi voi liittoutua ja kasvattaa tosiasiallista sotilaallista pelotettaan.
Pääasiallinen syy Suomen Nato-päätökselle oli Venäjän aggressiivisten tarkoitusperien muodostama uhka. Uhkatasapainoteorian mukaan valtiot pyrkivät liittoutumaan suurinta kokemaansa uhkaa vastaan ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan kasvatti Suomen kokemaa uhkaa niin paljon, että Suomi piti tarpeellisena tasapainottaa kokemaansa uhkaa liittoutumalla sotilaallisesti.
Suomi ei liittynyt Natoon ennen vuotta 2022, koska Naton jäsenyyden ei ajateltu lisäävän Suomen turvallisuutta. Tämä johtuu siitä, että Venäjää ei pidetty tarpeeksi suurena uhkana, jolloin Nato-jäsenyyden tuoma mahdollinen turvallisuusdilemma voi heikentää Suomen turvallisuutta. Tämän lisäksi pelko Nato-jäsenyyden takia heikentyvistä Venäjä-suhteista uhkasi Suomen identiteettiä ja ontologista turvallisuutta. Myös ajatus Suomesta sotilaallisesti liittoutumattomana valtiona oli syvällä Suomen valtiollisessa identiteetissä ja identiteetin muutokseen vaadittiin suurta turvallisuusshokkia.
Tutkielmani tarjoaa katsauksen Nato-option historiaan ja näkökulman Suomen päätökseen liittyä Natoon. Tulokseni vahvistaa uhkatasapainoteoriaa, sillä Suomi toimi teorian ennustusten mukaisesti. Suomen päätös liittyä Natoon oli historiallinen muutos Suomen ulkopolitiikassa. Tämä tutkielma tarjoaa tälle päätökselle yhden näkökulman, mutta päätöstä tulee tutkia tulevaisuudesta monesta näkökulmasta.
Tutkin Suomen päätöstä liittoutua Stephen Waltin uhkatasapainoteorian kautta käyttäen aineistona virallisia lausuntoja Nato-hakemuksen syistä. Nato-optiota tutkin alueellisen turvallisuuden teorian linssin kautta käyttäen aineistona valtioneuvoston ulko-, ja turvallisuuspoliittisia selontekoja. Työni metodiksi valitsin teorialähtöisen sisällönanalyysin.
Aloitin tarkasteluni vuodesta 1995, jolloin Lipposen hallitus varasi itselleen oikeuden tarkastella sotilaallista liittoutumattomuutta uudestaan, jos lähialueiden turvallisuus muuttuu. Tämä kirjaus muotoutui hiljalleen moderniksi Nato-optioksi. Merkkivuotena option kehityksessä voidaan pitää vuotta 2004, jolloin Nato mainittiin nimeltä liittona, johon Suomi voi halutessaan hakea. Tämän jälkeen Nato-optio pysyi lähes samankaltaisena. Optiolausekkeen tärkein sisältö on, että Suomi voi halutessaan hakea Naton jäseneksi.
Miellän Nato-option työkaluksi, joka toimii niin ulko-, kuin sisäpolitiikassa. Sisäpoliittisesti Nato-option avulla on kyetty siirtämään Nato-keskustelua ja ylläpitämään Suomen vahvaan konsensukseen pohjautuvaa linjaa, sillä Natosta ei ole tarvinnut tehdä päätöstä. Ulkopoliittisesti Nato-optio toimi pelotteena ja viestinä siitä, että tuntiessaan uhkaa Suomi voi liittoutua ja kasvattaa tosiasiallista sotilaallista pelotettaan.
Pääasiallinen syy Suomen Nato-päätökselle oli Venäjän aggressiivisten tarkoitusperien muodostama uhka. Uhkatasapainoteorian mukaan valtiot pyrkivät liittoutumaan suurinta kokemaansa uhkaa vastaan ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan kasvatti Suomen kokemaa uhkaa niin paljon, että Suomi piti tarpeellisena tasapainottaa kokemaansa uhkaa liittoutumalla sotilaallisesti.
Suomi ei liittynyt Natoon ennen vuotta 2022, koska Naton jäsenyyden ei ajateltu lisäävän Suomen turvallisuutta. Tämä johtuu siitä, että Venäjää ei pidetty tarpeeksi suurena uhkana, jolloin Nato-jäsenyyden tuoma mahdollinen turvallisuusdilemma voi heikentää Suomen turvallisuutta. Tämän lisäksi pelko Nato-jäsenyyden takia heikentyvistä Venäjä-suhteista uhkasi Suomen identiteettiä ja ontologista turvallisuutta. Myös ajatus Suomesta sotilaallisesti liittoutumattomana valtiona oli syvällä Suomen valtiollisessa identiteetissä ja identiteetin muutokseen vaadittiin suurta turvallisuusshokkia.
Tutkielmani tarjoaa katsauksen Nato-option historiaan ja näkökulman Suomen päätökseen liittyä Natoon. Tulokseni vahvistaa uhkatasapainoteoriaa, sillä Suomi toimi teorian ennustusten mukaisesti. Suomen päätös liittyä Natoon oli historiallinen muutos Suomen ulkopolitiikassa. Tämä tutkielma tarjoaa tälle päätökselle yhden näkökulman, mutta päätöstä tulee tutkia tulevaisuudesta monesta näkökulmasta.