Connecting and Disconnecting : Information and Communication Technology in Family Relationships

Abstract

Information and communication technology (ICT), most notably smartphones and social media, have transformed human social interaction. In this thesis, I examine how ICT has been appropriated in families and what effects it has on family relationships. I use two distinct approaches to answer these questions. The first approach is to systematically review the research concerning ICT use and outcomes for family relationships (Article I). Second, I use population-based data from the Generational Transmissions in Finland (Gentrans) survey’s third wave and statistical methods to examine digital communication in two Finnish family generations (Articles II–IV). The data include 2,663 older adults (68–74 years) and 1,945 young to middle-aged adults (19–56 years).

The systematic review (Article I) categorizes the existing research based on ICT use types (personal use, “technoference,” communication, and co-use) and according to relationship type (romantic relationship, parent-child relationship, and siblings). The review shows that frequent personal ICT use and technoference undermine relationship quality. Romantic relationships are impacted most negatively due to ICT-induced infidelity and jealousy. In contrast, co-use of ICT mostly benefits family relationships. This also applies to communication via ICT, however, media vary in how strongly they are associated with positive relationship outcomes. Based on the systematic review, I argue that across use types, the negative effects of IC on family relationships are more salient than the positive.

The articles that are based on the Gentrans data (Articles II–IV) reveal novel information about Finnish adults’ ICT use in two family generations. Article II examines the relationship between digital communication and traditional methods of communication (e.g., meeting face-to-face and phone calls). Two opposing hypotheses, the reinforcement and displacement hypotheses, are plotted against each other. The former predicts a positive relationship between digital and traditional forms of communication, and the latter predicts a negative association. Using linear regression, the hypotheses are tested separately for a range of family relationship types across the two family generations (e.g., parent-child, grandparent-grandchild, siblings). The results refute the displacement hypothesis, showing that digital communication reinforces other forms of communication. In other words, digital methods appear to have taken a complementary role in family communication.

Article III identifies predictors of social media adoption in the two family generations. In addition, the study examines whether social media adoption in older adults is predicted by the social media adoption of their adult children. The Gentrans data enable the study of this question because actual parent-child dyads are identifiable. The results from the logistic regressions replicate earlier findings showing that, for example, being female and more highly educated predicts social media use; however, the influence of gender and education is less pronounced among older adults. Furthermore, the number of children predicts social media use, as doethe social media use of an adult child. The study highlights that social media adoption, especially among older adults, is contingent on family factors, namely, the number of children and whether the older adults’ children have adopted social media.

Last, Article IV estimates the effect of social media contact (SMC) with family members on happiness using two methods: the linear regression and propensity score matching (PSM) approaches. The PSM method is used to improve the credibility of causal inferences. SMC is examined in a range of family relationships across the two family generations. Based on the socioemotional selectivity theory, we hypothesize that SMC with family members increases happiness among older adults. The study finds that SMC with family members can be a source of happiness in some specific dyads and ages; however, the results do not find older adults specifically to be affected.

In addition to the empirical sections, I discuss digital divides (i.e., inequalities related to ICTs). I examine the extent to which ICT-related inequalities manifest ior are contingent on, family relationships. All of the articles provide insight intdigital divides. First, the systematic review (Article I) finds evidence of the unequal distribution of positive and negative ICT-related outcomes based on family background and relationship type. Second, the Finnish studies (Articles II–IV) suggest that ICT reinforces communication mainly among those with higher baseline communication and that ICT adoption among (older) adults is partly determined by family support. The family perspective has rarely been addressed in the digital divid literature. The conclusions of this thesis highlight the roles that family relationships play in digital divides.

To conclude, ICT has brought both benefits and challenges to family relationships, which manifest differently across generations and types of family relationships. For future research, this dissertation outlines the research emphases so far and points to gaps. In addition, it makes an opening contribution by discussing family perspectives in digital inequalities. The results have implications for the general public regarding their daily digital choices and can be used to promote digital well-being and digital inclusion in society.

--- Informaatio- ja viestintäteknologia (engl. information and communication technology, ICT), erityisesti älypuhelimet ja sosiaalinen media, ovat muokanneet vahvasti ihmisten vuorovaikutusta. Väitöskirjassani tutkin, miten ko. teknologioita käytetään perheissä ja millaisia vaikutuksia niillä on perhesuhteiden laatuun. Käytän kahta keskenään erilaista lähestymistapaa. Ensiksi, väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa (I) esitellään systemaattinen tutkimuskatsaus, jossa kootaan ja arvioidaan vertaisarvioitua tutkimusta teknologian vaikutuksista perhesuhteisiin. Toiseksi, kolme muuta artikkelia (II–IV) perustuvat suomalaiseen kansallisesti edustavan Gentrans-postikyselyaineiston kolmanteen aaltoon ja kvantitatiivisiin menetelmiin. Näissä kolmessa artikkelissa tutkitaan digitaalista kommunikaatiota suurten ikäluokkien (2 663 osallistujaa; 68–74-vuotiaita) sekä heidän aikuisten lastensa (1 945 osallistujaa; 19–56-vuotiaita) perhesuhteissa.

Systemaattisessa tutkimuskatsauksessa (artikkeli I) luokitellaan tutkimusta ensinnäkin sen perusteella, millaisessa sosiaalisessa kontekstissa ICT:tä käytetään (oma käyttö, ”teknohäiriö”, kommunikaatio ja yhteiskäyttö) sekä toisaalta tutkitun perhesuhdetyypin mukaan (parisuhde, vanhempi-lapsisuhde, sisarussuhde ja määrittelemätön perhesuhde). Tutkimuskatsauksessa osoitetaan, että runsas oma käyttö ja teknohäiriö heikentävät perhesuhteita. Vaikutus on voimakkainta parisuhteissa, koska niihin vaikuttavat teknologian mahdollistaman uskottomuuden ja mustasukkaisuuden erityiset paineet. Sen sijaan ICT:n yhteiskäyttö ja kommunikaatio enimmäkseen hyödyttävät perhesuhteita, mutta huomionarvoista on, että eri viestintämenetelmät eroavat siinä, kuinka rikasta (rich) viestintää ne välittävät. Tutkimuskatsauksen johtopäätöksenä esitän, että ICT:n kielteiset vaikutukset perhesuhteisiin ovat näkyvämpiä kuin myönteiset.

Gentrans-aineistoon perustuvissa artikkeleissa (II–IV) tuodaan uutta tietoa suomalaisten aikuisten ICT:n käytöstä kahdessa eri perhesukupolvessa. Artikkelissa II tutkitaan digitaalisten ja perinteisten yhteydenpitotapojen (esim. kasvokkain tapaamiset ja puhelut) suhdetta. Tutkimuksessa testataan kahta vastakkaista hypoteesia: vahvistamishypoteesia ja syrjäyttämishypoteesia. Näistä ensimmäinen ennustaa, että digitaaliset menetelmät ovat lisänneet perinteistä yhteydenpitoa; jälkimmäinen puolestaan ennustaa, että perinteiset yhteydenpitotavat ovat vähentyneet digitaalisten menetelmien lisäännyttyä. Hypoteesien testaamisessa hyödynnetään Gentrans-aineiston molempia perhesukupolvia ja hypoteesia testataan useissa perhesuhteissa (vanhempi-lapsisuhteessa, sisarusten välillä jne.) lineaarisella regressiolla. Tulokset eivät tue syrjäyttämishypoteesia eli sitä, että digitaaliset menetelmät syrjäyttäisivät muita yhteydenpitotapoja. Sen sijaan digitaalinen yhteydenpito näyttäisi ottaneen täydentävän roolin perheenjäsenten välisessä yhteydenpidossa.

Artikkelissa III tunnistetaan tekijöitä, jotka ennustavat sosiaalisen median omaksumista kahdessa eri perhesukupolvessa. Tämän lisäksi tutkimuksessa selvitetään, ennustaako nuoremman perhesukupolven edustajan sosiaalisen median omaksuminen myös tämän vanhempaa perhesukupolvea edustavan äidin/isän sosiaalisen median omaksumista. Gentrans-aineisto mahdollistaa tällaisen selvityksen, koska aineistossa toisilleen sukua olevien vanhempien ja aikuisten lasten vastaukset ovat liitettävissä toisiinsa. Logistisen regression tulokset toistavat aiempien tutkimusten tuloksia: naiset ja korkeasti koulutetut käyttävät todennäköisemmin sosiaalista mediaa kuin miehet ja matalammin koulutetut. Nämä vaikutukset kuitenkin laimenevat vanhempien vastaajien keskuudessa. Lisäksi mitä enemmän lapsia vastaajalla on, sitä todennäköisemmin hän on myös sosiaalisen median käyttäjä. Lopuksi: vanhemman perhesukupolven edustajan sosiaalisen median omaksumista ennusti tämän aikuisen lapsen sosiaalisen median omaksuminen. Tutkimus osoittaa, että sosiaalisen median omaksuminen erityisesti ikääntyvien keskuudessa riippuu osittain heidän perhesuhteistaan: tarkalleen ottaen heidän lastensa lukumäärästä ja siitä, käyttävätkö nämä aikuiset lapset sosiaalista mediaa.

Viimeisenä artikkelissa IV tutkitaan kahdella eri menetelmällä, onko sosiaalisen median kautta tapahtuvalla yhteydenpidolla (social media contact, SMC) perheenjäseneen vaikutusta onnellisuuteen. Käytetyt menetelmät ovat lineaarinen regressio ja propensity score matching -menetelmä, joista jälkimmäisen avulla on mahdollista tehdä vahvempia kausaalipäätelmiä. Yhteydenpitoa eri perheenjäseniin (tyttäreen, poikaan, siskoon jne.) tutkitaan erikseen. Tutkimus ennusti sosioemotionaalisen valintateorian (socioemotional selectivity theory) perusteella, että SMC perheenjäsenten välillä lisäisi onnellisuutta erityisesti ikääntyvien keskuudessa. Tulokset osoittivat, että SMC perheenjäsenten kanssa voi joissakin tietyissä perhesuhteissa ja ikävaiheissa lisätä onnellisuutta, mutta tulokset eivät tue sosioemotionaalisesta valintateoriasta johdettua hypoteesia siitä, että erityisesti ikääntyvien onnellisuus lisääntyisi perheenjäsenten keskinäisestä yhteydenpidosta. Sitä vastoin tulokset osoittivat, että nuoremmassa perhesukupolvessa SMC:llä on joissakin perhesuhteissa onnellisuutta lisäävä vaikutus.

Artikkelien päätulosten lisäksi käsittelen tässä väitöskirjassa digitaalista eriarvoisuutta (digital divides). Pohdin, millä tavoilla digitaalista eriarvoisuutta syntyy perhekontekstissa. Systemaattisessa tutkimuskatsauksessa (artikkeli I) esitetään, miten ICT:n myönteiset ja kielteiset vaikutukset jakautuvat epätasaisesti erilaisille perheille ja perhesuhdetyypeille. Lisäksi suomalaiseen aineistoon perustuvissa tutkimuksissa (artikkelit II–IV) näytetään, että ICT hyödyttää perheyhteydenpidossa lähinnä niitä, joilla yhteydenpito on muutenkin runsasta. Viimeiseksi ICT:n omaksuminen ikääntyvillä on todennäköisempää niillä, jotka saavat tukea nuoremmilta perheenjäseniltä. Väitöskirjan päätelmissä esitän, että artikkelien (I–IV) tulosten perusteella perhesuhteet ja perhetaustat ovat digitaalisia eriarvoisuuksia konstruoivia tekijöitä.

Yhteenvetona esitän, että ICT on tuonut sekä hyötyjä että haasteita perhesuhteisiin, jotka näyttäytyvät erilaisina sukupolvesta ja perhesuhdetyypistä riippuen. Tulevia tutkimuksia hyödyttävät tässä väitöskirjassa esiin tuodut tähänastisen tutkimuksen painotukset ja puutteet. Lisäksi tämä väitöskirja on tehnyt uuden avauksen digitaalisia kuiluja koskevaan keskusteluun käsittelemällä digitaalisen eriarvoisuuden perhenäkökulmia, jotka ovat tähän asti puuttuneet keskustelusta. Tulosten helppo sovellettavuus yksilöiden päivittäisiin digivalintoihin tekee tuloksista laajalle yleisölle kiinnostavia. Tuloksista on hyötyä myös yhteiskunnalliseen digitaaliseen hyvinvointiin ja osallisuuteen liittyvässä päätöksenteossa.