Agrarismin aallonharjalla: J. E. Sunila maalaisliittolaisena poliitikkona ja pääministerinä

Abstract

Tämä tutkimus paneutuu Suomen 1920 ja 1930-lukujen poliittiseen historiaan. Tarkemman tarkastelun kohteena on maalaisliittolainen poliitikko Juho Emil Sunila (1875–1936) ja hänen poliittinen toimintansa, sen taustat ja merkitys. Vaikka Sunilan puoluepoliittinen ura oli lyhyt, vain runsaan kymmenen vuoden mittainen, se oli hyvin näkyvä ja merkittävä – toimihan Sunila esimerkiksi kahdesti pääministerinä (vuosina 1927–1928 ja 1931–1932) ja oli myös kolme kertaa maatalousministerinä. Omassa puolueessaan Maalaisliitossa Sunila oli varsin merkittävä vaikuttaja monellakin tapaa. Hän oli esimerkiksi presidentti Relanderin luottomies ja pariin otteeseen eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Hänen merkityksestään kertoo myös se, että on puhuttu niin sanotusta sunilalaisesta fraktiosta.

Kun Maalaisliitto itsessään oli hyvin keskeinen puolue Suomen poliittisella toimintakentällä 1920 ja 1930luvuilla, on perusteltua tarkastella puolueen yhden keskeisimmän toimijan roolia ja merkitystä. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten Sunila nousi suomalaisen politiikan huipulle, millainen oli hänen merkityksensä poliittisen elämän keskiössä 1920 ja 1930-luvuilla ja miten hänen maailmankatsomuksensa, joka oli rakentunut jo ennen hänen poliittista uraansa, heijastui hänen näkemyksiinsä ja poliittiseen linjaansa ja miten se vaikutti Maalaisliittoon. Tutkimuksessa tuodaan esiin myös, miten Sunilan politiikkaan suhtauduttiin niin hänen omassa puolueessaan Maalaisliitossa kuin muissa puolueissa ja mikä oli Sunilan oma suhde muihin poliittisiin suuntauksiin. Ajallisesti tutkimus kattaa koko Sunilan elämän ja toiminnan, vuodet 1875–1936, mutta suurin painopiste on vuosissa 1922–1933, jolloin Sunila toimi puoluepolitiikassa.

Tutkimus osoittaa, että Sunilan merkitys Maalaisliitolle ja sitä myötä koko Suomen poliittiselle todellisuudelle oli varsin huomattava. Hänen toimiessaan Maalaisliitossa puolue levisi yhä laajemmalle ja sai uusia äänestäjiä. Tutkimuksessa tullaan tulokseen, että se kritiikki, jota Sunila sai ja on saanut osakseen siitä, että hän olisi ollut epäyhteiskunnallinen poliitikko, on monessa mielessä vailla perusteita. Sunilalla oli yhteiskunnallinen visio siitä, miten kansakunta tulisi saada eheäksi. Tämä visio perustui siihen vahvaan uskoon, että itsenäiset talonpojat takaisivat rauhallisen ja tasaisin kehityksen ja vakaat olot, joten uudistukset tuli suunnata ensi sijassa maanviljelijäväestöä silmällä pitäen. Oman linjansa merkittävämpänä toteuttajana ja voimakkaimpana työkaluna hän näki Maalaisliiton ja halusi sen myös sellaiseksi rakentaa. Osa maalaisliittolaisista koki Sunilan toimivan liiaksi tuottajien ehdoilla. Se johti puolueen sisäisiin ristiriitoihin, jotka eivät kuitenkaan aiheuttaneet mitään totaalista puoluehajaannusta, joka olisi uhannut Maalaisliiton asemaa tai sen olemassaoloa.

Sunilan päämääränä oli siis tasa-arvoinen ja sisäisesti eheä kansakunta, jonka perustana olisivat talonpojat ja heidän pienet perheviljelmänsä. Tutkimuksessa käy myös ilmi, miten tinkimättä Sunila puolusti myös kansanvaltaa ja haki yhteistyötä kaikkien niiden poliittisten ryhmien kanssa, jotka olivat valmiita puolustamaan kansanvaltaista järjestelmää ja sitoutumaan vallitsevaan yhteiskuntajärjestelmään. Tutkimus osoittaa, että erityisesti Sunila pyrki hakemaan yhteistyötä sosialidemokraattien kanssa, koska näki näiden olevan enemmän kansanvaltaisten arvojen takana kuin Kokoomuksen, jonka katsoi hylänneen hänelle tärkeän sosiaalireformismin. Tutkimuksessa käy ilmi, että Sunilaa voi perustellusti pitää yhtenä punamultalinjan rakentajana, vaikka Maalaisliiton ja SDP:n yhteishallitus ei vielä Sunilan aikana konkretisoitunutkaan.

Sunilan toinen hallitus joutui kamppailemaan sekä Lapuan liikkeen että pulaliikkeiden puristuksessa. Tutkimus osoittaa, että vaikka Sunilaa ja hänen hallitustaan haastettiin jatkuvasti niin ulkoparlamentaarisesti kuin hallituspuolueidenkin taholta, pääministeri halusi pitää hallituksen kasassa mahdollisimman pitkään osoittaakseen, että valta oli tiukasti hallituksen ja laillisuusmiesten käsissä ja mitkään joukkoliikkeet eivät sitä voineet horjuttaa. Rauhallisuushan oli yksi keskeisimmistä Sunilan korostamista asioista. Niinpä se, että äärimmäisyysainekset olisivat saaneet vallan tai sanelleet suunnan, olisi ollut täysin vastoin Sunilan maailmankuvaa. Tarvittaessa Sunila oli valmis asettumaan myös omasta puolueestaan tai sen liepeiltä kumpuavia vaatimuksia vastaan, jos katsoi niiden olevan uhka yleiselle tasapainolle. Näin oli esimerkiksi kieltolain kohdalla ja etenkin korkokysymyksen kohdalla. Kieltolain Sunila oli valmis kumoamaan puolueestaan välittämättä, koska piti lakia taloudellisesti ja muutenkin turmiollisena. Maalaisliiton vaatimaan korkosääntelyn esittämiseen Sunila oli valmis vasta joulukuussa 1932, kun hän koki, että akuutti kansanvaltaa uhkaava kriisi oli jo torjuttu.

Tutkimus osoittaa, että Sunila ratsasti politiikassa agrarismin aallonharjalla ja vaikutti merkittävällä tavalla siihen, että Maalaisliitosta kehittyi valtakunnallinen agraaripuolue ja huomattava poliittinen voimatekijä. Mutta samalla ilmenee, että näkemys Sunilasta pelkkänä maatalouspoliitikkona ja tuottajien etujen ajajana on yksipuolinen eikä kovin syvälle menevä. Hän oli myös vahva kansanvallan puolustaja ja sosiaalireformisti. Hänen toimintansa lähtökohdat olivat pitkälti fennomaanisessa perinteessä ja niissä ihanteissa, jotka olivat olleet keskeisiä Suomalaiselle puolueelle. Sen liepeillä Sunila oli liikkunut ennen omaa poliittista uraansa ja sitoutumistaan Maalaisliittoon. Myös monet ulkomaille tehdyt opintomatkat vaikuttivat Sunilan maailmankatsomukseen. Tutkimuksesta ilmenee, että toisella pääministerikaudellaan Sunila alkoi muuttua yhä enemmän maatalouspoliitikosta kohti keskustalaista yleispoliitikkoa, joka piti tärkeänä yhteistyötä kaikkien niiden poliittisten ryhmien kanssa, jotka halusivat puolustaa kansanvaltaa ja toimia laillisin keinoin tyytymättömyyttä aiheuttavien syiden poistamiseksi. Voikin todeta Sunilan kuuluneen niihin integraatiopoliitikkoihin, jotka toiminnallaan ratkaisivat yhteiskunnallisen ja kansanvaltaisen kehityksen suunnan.