Paperittoman uhrin Skylla ja Kharybdis : Tutkimus turvallisen ilmoittamisen järjestelmän tarpeesta Suomessa ja paperittomien suhtautumisesta eri järjestelmiin
Peltoniemi, Nea (2023-10-26)
Paperittoman uhrin Skylla ja Kharybdis : Tutkimus turvallisen ilmoittamisen järjestelmän tarpeesta Suomessa ja paperittomien suhtautumisesta eri järjestelmiin
(26.10.2023)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231115146971
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231115146971
Tiivistelmä
Tutkin tässä oikeussosiologisessa pro gradu -tutkielmassa sitä, tulisiko Suomessa säätää turvallisen ilmoittamisen järjestelmästä ja minkälainen järjestelmä tulisi kehittää. Turvallisen ilmoittamisen järjestelmällä tarkoitan järjestelmää, jonka puitteissa paperittomat voivat ilmoittaa poliisille kriminalisoidusta väkivallasta ilman pelkoa siitä, että ilmoitus johtaa heidän poistamiseensa maasta. Näihin järjestelmiin lukeutuvat uhrin oleskelun laillistamiseen perustuvat järjestelmät sekä niin kutsutut palomuurijärjestelmät. Tällaisia järjestelmiä on olemassa Pohjois-Amerikassa ja useissa Euroopan valtioissa, minkä lisäksi sisäministeriö on pääministeri Marinin hallituskaudella (2019– 2023) tilannut esiselvityksen turvallisen ilmoittamisen järjestelmien soveltuvuudesta Suomeen.
Tutkimuksen teoreettisessa osassa selvitän järjestelmän tarvetta analysoimalla kriminalisoidun väkivallan paperittoman uhrin oikeuksia Suomessa sekä näitä vastaavia valtion velvollisuuksia. Peilaan oikeuksia tutkimuskirjallisuudessa havaittuihin oikeuksien toteutumisen käytännön esteisiin. Tulen siihen tulokseen, että paperittomilla on Suomen kansalaisia vastaava oikeus suojeluun kriminalisoidulta väkivallalta sekä tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Näiden oikeuksien toteutumiselle käytännössä on kuitenkin olemassa useita esteitä, joista merkittävimpiä on se, että uhrit jättävät ilmoittamatta väkivallasta viranomaisten kanssa asiointiin liittyvän maasta poistamisen riskin vuoksi. Tähän riskiin voidaan puuttua turvallisen ilmoittamisen järjestelmillä.
Tutkimuksen empiirisessä osassa selvitän täysi-ikäisten Etelä-Suomessa asuvien paperittomien ihmisten näkemyksiä erilaisista turvallisen ilmoittamisen järjestelmistä vignette-metodiin pohjautuvalla, hypoteettisista skenaarioista rakentuvalla kyselyllä, ja analysoin kerättyä aineistoa määrällisesti kuvailevin menetelmin sekä ristiintaulukoinnein. Tutkimukseeni osallistui ainoastaan miehiä. Tulokseni indikoivat, että paperittomat järjestöjen palvelujen piirissä olevat miehet ilmoittaisivat poliisille kriminalisoidusta ihmistenvälisestä fyysisestä väkivallasta nykyistä useammin, jos käytössä olisi jatkuvaan oleskelulupaan perustuva turvallisen ilmoittamisen järjestelmä. Lisäksi he ilmoittaisivat väkivallasta tällaisen järjestelmän puitteissa useammin kuin jos käytössä olisi pelkästään palomuuriin perustuva järjestelmä.
Johtopäätökseni on, että Suomessa tulisi paperittomien uhrien oikeuksien toteuttamisen edistämiseksi säätää oleskelulupaan perustuvasta turvallisen ilmoittamisen järjestelmästä, joka mahdollistaa myös uhrin maassa oleskelun pysyvän laillistamisen. Oleskelulupaan perustuvaa järjestelmää tulisi myös kansainvälisen tutkimuksen perusteella täydentää palomuurijärjestelmällä. Järjestelmästä säätämättä jättäminen vaikuttaa olevan ristiriidassa valtion EIS:sta johtuvien velvollisuuksien kanssa sekä täyttävän kriittisen kriminologian määritelmän valtion rikollisesta laiminlyönnistä. Suosittelen viimeksi mainituista kuitenkin jatkotutkimusta, kuten myös muista järjestelmään liittyvistä aiheista.
Tutkimuksen teoreettisessa osassa selvitän järjestelmän tarvetta analysoimalla kriminalisoidun väkivallan paperittoman uhrin oikeuksia Suomessa sekä näitä vastaavia valtion velvollisuuksia. Peilaan oikeuksia tutkimuskirjallisuudessa havaittuihin oikeuksien toteutumisen käytännön esteisiin. Tulen siihen tulokseen, että paperittomilla on Suomen kansalaisia vastaava oikeus suojeluun kriminalisoidulta väkivallalta sekä tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Näiden oikeuksien toteutumiselle käytännössä on kuitenkin olemassa useita esteitä, joista merkittävimpiä on se, että uhrit jättävät ilmoittamatta väkivallasta viranomaisten kanssa asiointiin liittyvän maasta poistamisen riskin vuoksi. Tähän riskiin voidaan puuttua turvallisen ilmoittamisen järjestelmillä.
Tutkimuksen empiirisessä osassa selvitän täysi-ikäisten Etelä-Suomessa asuvien paperittomien ihmisten näkemyksiä erilaisista turvallisen ilmoittamisen järjestelmistä vignette-metodiin pohjautuvalla, hypoteettisista skenaarioista rakentuvalla kyselyllä, ja analysoin kerättyä aineistoa määrällisesti kuvailevin menetelmin sekä ristiintaulukoinnein. Tutkimukseeni osallistui ainoastaan miehiä. Tulokseni indikoivat, että paperittomat järjestöjen palvelujen piirissä olevat miehet ilmoittaisivat poliisille kriminalisoidusta ihmistenvälisestä fyysisestä väkivallasta nykyistä useammin, jos käytössä olisi jatkuvaan oleskelulupaan perustuva turvallisen ilmoittamisen järjestelmä. Lisäksi he ilmoittaisivat väkivallasta tällaisen järjestelmän puitteissa useammin kuin jos käytössä olisi pelkästään palomuuriin perustuva järjestelmä.
Johtopäätökseni on, että Suomessa tulisi paperittomien uhrien oikeuksien toteuttamisen edistämiseksi säätää oleskelulupaan perustuvasta turvallisen ilmoittamisen järjestelmästä, joka mahdollistaa myös uhrin maassa oleskelun pysyvän laillistamisen. Oleskelulupaan perustuvaa järjestelmää tulisi myös kansainvälisen tutkimuksen perusteella täydentää palomuurijärjestelmällä. Järjestelmästä säätämättä jättäminen vaikuttaa olevan ristiriidassa valtion EIS:sta johtuvien velvollisuuksien kanssa sekä täyttävän kriittisen kriminologian määritelmän valtion rikollisesta laiminlyönnistä. Suosittelen viimeksi mainituista kuitenkin jatkotutkimusta, kuten myös muista järjestelmään liittyvistä aiheista.