Inhimillistä älykkyyttä vai ei-inhimillistä neroutta? : Argumentaatio, kertomuksellisuus ja retoriset keinot eläinten älykkyyteen keskittyvässä tietokirjallisuudessa
Ojansivu, Suvi (2023-11-20)
Inhimillistä älykkyyttä vai ei-inhimillistä neroutta? : Argumentaatio, kertomuksellisuus ja retoriset keinot eläinten älykkyyteen keskittyvässä tietokirjallisuudessa
(20.11.2023)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231207151912
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231207151912
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa analysoin kolmea 2010-luvulla julkaistua tietokirjaa, jotka ovat Jennifer Ackermanin The Genius of Birds (2016), Helena Telkänrannan Millaista on olla eläin? (2015) sekä Peter Wohllebenin Eläinten salattu elämä (2016). Vertailemalla pyrin kartoittamaan niiden argumentatiivisia ja retorisia eroja sekä tarkemmin kuvailemaan niiden eri tapoja hyödyntää kertomuksellisuutta. Kaikki edellä olevia nivoo yhteen diskursiivisuus, joka teoksissa ilmenee antroposentristä diskurssia vastaan kirjoittamisena. Analysoin teoksia edellä mainitsemistani eri näkökulmasta sekä näitä kolmea näkökulmaa tarpeen tullen yhdistellen. Metodeina käytän kertomus-, retoriikka ja diskurssianalyysia.
Vertailuni tulos on se, että teoksia yhdistää ennen kaikkea antroposentrismin vastainen diskurssi mutta myös kertomusten käyttö tekstikontekstissa erilaisiin lukijaa viihdyttäviin ja havainnollistavissa tehtävissä. Kertomusten perusfunktion voikin kiteyttää kolmeen keskeiseen päätehtävään: lukijan huomion kaappaaminen, tunnelman välittäminen ja kokemuksen kuvaaminen. Näiden lisäksi kertomukseen kietoutuu myös kirjoittajakohtaisia (retorisia) valintoja, jotka liittyvät jonkin eläinten älykkyyttä kuvaavan ilmiön tai sitä tutkivan tutkimuksen havainnollistamiseen (Telkänranta), subjektiivisen kokemuksen tai mielipiteen jakamiseen (Ackerman) tai kertomuksen rooliin argumenttina (Wohlleben).
Retoristen keinojen käytössä ilmenee eroja, jotka eivät selity pelkästään kirjoittajakohtaisilla valinnoilla, vaan taustalla on kirjoittajien oman ammattitaidon luomien edellytysten lisäksi kirjoittamistradition luomia eroja. Siinä missä Telkänrannan tyyli niin argumentoida kuin käyttää kertomuksia näyttäytyy hyvin organisoituna ja välineellisenä, Ackermanin ja Wohllebenin tyyliä määrittää enemmän kirjoittajan omat persoonalliset mieltymykset sekä viihdyttämistarkoitteisuus.
Ideaalista olisikin päästä analysoimaan johtopäätösten pohjalta vielä tarkemmin niitä kulttuurisia käsityksiä, jotka ohjaavat kirjoittajan valintoja retoristen ja kertomuksellisten keinojen käytössä sekä mitä syväluotaavampaa vaikutusta teosten tarjoama uusi älykkyysdiskurssi mahdollistaa lukijakunnassa.
Vertailuni tulos on se, että teoksia yhdistää ennen kaikkea antroposentrismin vastainen diskurssi mutta myös kertomusten käyttö tekstikontekstissa erilaisiin lukijaa viihdyttäviin ja havainnollistavissa tehtävissä. Kertomusten perusfunktion voikin kiteyttää kolmeen keskeiseen päätehtävään: lukijan huomion kaappaaminen, tunnelman välittäminen ja kokemuksen kuvaaminen. Näiden lisäksi kertomukseen kietoutuu myös kirjoittajakohtaisia (retorisia) valintoja, jotka liittyvät jonkin eläinten älykkyyttä kuvaavan ilmiön tai sitä tutkivan tutkimuksen havainnollistamiseen (Telkänranta), subjektiivisen kokemuksen tai mielipiteen jakamiseen (Ackerman) tai kertomuksen rooliin argumenttina (Wohlleben).
Retoristen keinojen käytössä ilmenee eroja, jotka eivät selity pelkästään kirjoittajakohtaisilla valinnoilla, vaan taustalla on kirjoittajien oman ammattitaidon luomien edellytysten lisäksi kirjoittamistradition luomia eroja. Siinä missä Telkänrannan tyyli niin argumentoida kuin käyttää kertomuksia näyttäytyy hyvin organisoituna ja välineellisenä, Ackermanin ja Wohllebenin tyyliä määrittää enemmän kirjoittajan omat persoonalliset mieltymykset sekä viihdyttämistarkoitteisuus.
Ideaalista olisikin päästä analysoimaan johtopäätösten pohjalta vielä tarkemmin niitä kulttuurisia käsityksiä, jotka ohjaavat kirjoittajan valintoja retoristen ja kertomuksellisten keinojen käytössä sekä mitä syväluotaavampaa vaikutusta teosten tarjoama uusi älykkyysdiskurssi mahdollistaa lukijakunnassa.