Lapsen kasvopreferenssin yleistyminen tietokoneavusteisesta arvioinnista aitoon lapsen ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen
Halonen, Milja (2024-02-07)
Lapsen kasvopreferenssin yleistyminen tietokoneavusteisesta arvioinnista aitoon lapsen ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen
(07.02.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202402167517
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202402167517
Tiivistelmä
Pienen lapsen näönvarainen tarkkaavaisuus kehittyy nopeasti ensimmäisten elinvuosien aikana, muovaten samalla lapsen kykyä olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Useimpien lasten on havaittu suuntaavan tarkkaavaisuutensa muita ärsykkeitä voimakkaammin kasvoihin tai kasvoja muistuttaviin kuvioihin. Lasten suuntautumisessa erityisesti kasvoihin on havaittu yksilöllistä vaihtelua. Kasvopreferenssin yksilöllistä ilmenemistä on kuitenkin vuosien saatossa tutkittu pääasiassa tietokoneavusteisesti emmekä tiedä yleistyvätkö kasvopreferenssin yksilölliset erot tietokonetilanteesta aitoon vuorovaikutustilanteeseen lapsen ja vanhemman välillä.
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin lapsen tarkkaavaisuuden kiinnittymistä kasvoihin sekä tietokoneavusteisessa arvioinnissa että luonnollisessa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tietokoneavusteinen arviointi toteutettiin silmänliiketutkimuksella mittaamalla lapsen keskimääräistä kasvojen ja kontrollikuvien katseluaikaa, kun kohteen vierelle esitettiin häiriöärsyke. Vuorovaikutustilanteessa mitattiin lapsen vanhemman kasvoihin suuntaamien katseiden määrää, keskimääräistä kestoa ja kokonaiskestoa, jotka mitattiin lapsen ja vanhemman välisessä leikkitilanteessa manuaalisella videonkoodauksella. Molemmat tutkimustilanteet toteutettiin sekä seitsemän että yhdeksän kuukauden iässä.
Tutkielman ensimmäisenä hypoteesina oli yksilöllisten erojen esiintyminen ja kohtalainen pysyvyys seitsemän ja yhdeksän kuukauden iän välillä erityisesti kasvojen katseluajoissa. Toisena ja kolmantena hypoteesina tietokoneavusteisesti arvioidun yleisen ja kasvojen katseluajan oletettiin olevan positiivisesti yhteydessä kasvoihin suunnattujen katseiden keskimääräiseen ja kokonaiskestoon vuorovaikutustilanteessa. Kolmannessa hypoteesissa tietokoneavusteisen kasvojen katseluajan oletettiin olevan positiivisesti yhteydessä katseluaikojen lisäksi myös kasvoihin suunnattujen katseiden määrään.
Tutkimuksessa käytetty aineisto on osa laajempaa TWINS-tutkimusprojektia. Poissulkukriteerien soveltamisen jälkeen lopulliseen analyysiin sisällytettiin 109 äiti-lapsi-paria. Tilastollisissa analyyseissä tarkasteltiin muuttujien välisiä korrelaatioita ja osittaiskorrelaatioita.
Lapsen yleisessä ja kasvoihin suuntautuvassa katselukäyttäytymisessä havaittiin yksilöllisiä eroja ja niiden kohtalaista pysyvyyttä kahden kuukauden aikavälillä (r = .37–.60). Tietokoneavusteisesti arvioitu yleinen ja kasvojen katseluaika puolestaan ei ollut yhteydessä kasvoihin suunnattujen katseiden keskimääräiseen tai kokonaiskestoon, eikä kasvoihin suunnattujen katseiden määrään vuorovaikutustilanteessa.
Tulosten perusteella lasten katselukäyttäytymisessä esiintyy kohtalaisen pysyvää yksilöllistä vaihtelua sekä tietokoneavusteisessa että vuorovaikutustilanteessa. Kasvopreferenssin yksilölliset erot eivät kuitenkaan tämän tutkimuksen perusteella ole suoraan yleistettävissä tietokoneavusteisista tilanteista aitoihin äidin ja lapsen välisiin vuorovaikutustilanteisiin. Tulosta voi selittää se, miten kasvopreferenssiin vaikuttaa vuorovaikutustilanteessa lapseen liittyvien tekijöiden ohella myös vuorovaikutuksen toisen osapuolen toiminta. Jatkotutkimuksissa tämä kasvopreferenssin kontekstisidonnaisuus tulisi huomioida entistä tarkemmin.
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin lapsen tarkkaavaisuuden kiinnittymistä kasvoihin sekä tietokoneavusteisessa arvioinnissa että luonnollisessa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tietokoneavusteinen arviointi toteutettiin silmänliiketutkimuksella mittaamalla lapsen keskimääräistä kasvojen ja kontrollikuvien katseluaikaa, kun kohteen vierelle esitettiin häiriöärsyke. Vuorovaikutustilanteessa mitattiin lapsen vanhemman kasvoihin suuntaamien katseiden määrää, keskimääräistä kestoa ja kokonaiskestoa, jotka mitattiin lapsen ja vanhemman välisessä leikkitilanteessa manuaalisella videonkoodauksella. Molemmat tutkimustilanteet toteutettiin sekä seitsemän että yhdeksän kuukauden iässä.
Tutkielman ensimmäisenä hypoteesina oli yksilöllisten erojen esiintyminen ja kohtalainen pysyvyys seitsemän ja yhdeksän kuukauden iän välillä erityisesti kasvojen katseluajoissa. Toisena ja kolmantena hypoteesina tietokoneavusteisesti arvioidun yleisen ja kasvojen katseluajan oletettiin olevan positiivisesti yhteydessä kasvoihin suunnattujen katseiden keskimääräiseen ja kokonaiskestoon vuorovaikutustilanteessa. Kolmannessa hypoteesissa tietokoneavusteisen kasvojen katseluajan oletettiin olevan positiivisesti yhteydessä katseluaikojen lisäksi myös kasvoihin suunnattujen katseiden määrään.
Tutkimuksessa käytetty aineisto on osa laajempaa TWINS-tutkimusprojektia. Poissulkukriteerien soveltamisen jälkeen lopulliseen analyysiin sisällytettiin 109 äiti-lapsi-paria. Tilastollisissa analyyseissä tarkasteltiin muuttujien välisiä korrelaatioita ja osittaiskorrelaatioita.
Lapsen yleisessä ja kasvoihin suuntautuvassa katselukäyttäytymisessä havaittiin yksilöllisiä eroja ja niiden kohtalaista pysyvyyttä kahden kuukauden aikavälillä (r = .37–.60). Tietokoneavusteisesti arvioitu yleinen ja kasvojen katseluaika puolestaan ei ollut yhteydessä kasvoihin suunnattujen katseiden keskimääräiseen tai kokonaiskestoon, eikä kasvoihin suunnattujen katseiden määrään vuorovaikutustilanteessa.
Tulosten perusteella lasten katselukäyttäytymisessä esiintyy kohtalaisen pysyvää yksilöllistä vaihtelua sekä tietokoneavusteisessa että vuorovaikutustilanteessa. Kasvopreferenssin yksilölliset erot eivät kuitenkaan tämän tutkimuksen perusteella ole suoraan yleistettävissä tietokoneavusteisista tilanteista aitoihin äidin ja lapsen välisiin vuorovaikutustilanteisiin. Tulosta voi selittää se, miten kasvopreferenssiin vaikuttaa vuorovaikutustilanteessa lapseen liittyvien tekijöiden ohella myös vuorovaikutuksen toisen osapuolen toiminta. Jatkotutkimuksissa tämä kasvopreferenssin kontekstisidonnaisuus tulisi huomioida entistä tarkemmin.