Liikuntaharjoittelun vaikutus viskeraalirasvan määrään ja koko kehon insuliiniherkkyyteen : Interventiotutkimus monotsygoottisilla kaksospareilla
Virtanen, Heidi (2024-03-22)
Liikuntaharjoittelun vaikutus viskeraalirasvan määrään ja koko kehon insuliiniherkkyyteen : Interventiotutkimus monotsygoottisilla kaksospareilla
(22.03.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024032613141
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024032613141
Tiivistelmä
Viskeraalirasvaksi kutsutaan vatsaontelon sisäistä valkoista rasvakudosta. Sen tiedetään olevan aineenvaihdunnallisesti aktiivisempaa kuin ihonalainen rasvakudos. Kun viskeraalirasvamassa lisääntyy, elimistöön muodostuu matala-asteinen tulehdustila, mikä aiheuttaa häiriöitä solujen välisessä signaloinnissa. Viskeraalirasva on myös herkempi kehittämään resistenssin insuliinille kuin ihonalainen rasvakudos. Viskeraalirasvamassan lisääntymisen aiheuttamat aineenvaihdunnan häiriöt lisäävät insuliiniresistenssiä, mikä voi johtaa kakkostyypin diabeteksen puhkeamiseen. Viskeraalirasvamassa ei aina vähene ihmisen laihtuessa. Liikunnan on kuitenkin osoitettu vähentävän viskeraalirasvamassaa ja parantavan koko kehon insuliiniherkkyyttä. Perimän tiedetään vaikuttavan sekä insuliiniherkkyyteen, että yksilön vasteeseen liikunnalle. Tämän interventiotutkimuksen tavoitteena on selvittää, vaikuttaako kuuden kuukauden liikuntainterventio viskeraalirasvamassan määrään ja koko kehon insuliiniherkkyyteen.
Tutkimukseen rekrytoitiin 12 monotsygoottisia kaksosparia kolmesta väestöpohjaisesta kohortista. Kaksosten painoindeksit erosivat lähtötilanteessa vähintään 2 kg/m2. Kuuden kuukauden liikuntaintervention, joka koostui kestävyys- voima- ja korkean intensiteetin intervalliharjoittelusta, suoritti 10 kaksosparia. Harjoituskertoja oli viikoittain neljä, joista yksi suoritettiin henkilökohtaisen valmentajan kanssa. Viskeraalirasvamassa määritettiin MRI-kuvasta ja koko kehon insuliiniherkkyyttä kuvaava M-arvo sekä glukoosi- ja lipiditasapainoa kuvaavat veriarvot mitattiin ennen ja jälkeen intervention.
Lähtötilanteessa kevyempien ja painavampien kaksosten ryhmien välillä oli merkitsevä ero viskeraalirasvamassan määrässä (p=0,002), paastoinsuliinissa (p=0,015) ja koko kehon insuliiniherkkyyttä kuvaavassa M-arvossa (p=0,010). Viskeraalirasvamassalla oli taipumus vähentyä koko tutkimuskohortissa (p=0,064), vaikka tutkittavien painossa ja rasvaprosentissa ei tapahtunut muutosta. Viskeraalirasvamassan määrä väheni tilastollisesti merkitsevästi painavammilla kaksosilla (0,3743 [0,05;0,70] kg, p=0,029), mutta ei kevyemmillä kaksosilla (0,16 [-0,23;0,55] kg, p=0,381). M-arvo parani samalla tavalla kevyemmillä ja painavammilla kaksosilla (p=0,040, aika x ryhmä p=0,359). Lähtötilanteessa viskeraalirasvan määrä korreloi M-arvon, high density lipoproteiinin (HDL) ja aerobisen kapasiteetin (VO2peak) kanssa negatiivisesti (p≤0,007) ja veren paastoinsuliinin, c-reaktiivisen proteiinin ja triglyseridien kanssa positiivisesti (p≤0,010).
Tässä tutkimuksessa osoitimme, että puolen vuoden säännöllinen liikuntaharjoittelu parantaa koko kehon insuliiniherkkyyttä ja voi vähentää viskeraalirasvan määrää, vaikka koko kehon painossa ei tapahtuisikaan muutosta. Lisäksi liikuntaharjoittelun aikaansaama viskeraalirasvan väheneminen näyttäisi olevan riippuvainen sen määrästä.
Tutkimukseen rekrytoitiin 12 monotsygoottisia kaksosparia kolmesta väestöpohjaisesta kohortista. Kaksosten painoindeksit erosivat lähtötilanteessa vähintään 2 kg/m2. Kuuden kuukauden liikuntaintervention, joka koostui kestävyys- voima- ja korkean intensiteetin intervalliharjoittelusta, suoritti 10 kaksosparia. Harjoituskertoja oli viikoittain neljä, joista yksi suoritettiin henkilökohtaisen valmentajan kanssa. Viskeraalirasvamassa määritettiin MRI-kuvasta ja koko kehon insuliiniherkkyyttä kuvaava M-arvo sekä glukoosi- ja lipiditasapainoa kuvaavat veriarvot mitattiin ennen ja jälkeen intervention.
Lähtötilanteessa kevyempien ja painavampien kaksosten ryhmien välillä oli merkitsevä ero viskeraalirasvamassan määrässä (p=0,002), paastoinsuliinissa (p=0,015) ja koko kehon insuliiniherkkyyttä kuvaavassa M-arvossa (p=0,010). Viskeraalirasvamassalla oli taipumus vähentyä koko tutkimuskohortissa (p=0,064), vaikka tutkittavien painossa ja rasvaprosentissa ei tapahtunut muutosta. Viskeraalirasvamassan määrä väheni tilastollisesti merkitsevästi painavammilla kaksosilla (0,3743 [0,05;0,70] kg, p=0,029), mutta ei kevyemmillä kaksosilla (0,16 [-0,23;0,55] kg, p=0,381). M-arvo parani samalla tavalla kevyemmillä ja painavammilla kaksosilla (p=0,040, aika x ryhmä p=0,359). Lähtötilanteessa viskeraalirasvan määrä korreloi M-arvon, high density lipoproteiinin (HDL) ja aerobisen kapasiteetin (VO2peak) kanssa negatiivisesti (p≤0,007) ja veren paastoinsuliinin, c-reaktiivisen proteiinin ja triglyseridien kanssa positiivisesti (p≤0,010).
Tässä tutkimuksessa osoitimme, että puolen vuoden säännöllinen liikuntaharjoittelu parantaa koko kehon insuliiniherkkyyttä ja voi vähentää viskeraalirasvan määrää, vaikka koko kehon painossa ei tapahtuisikaan muutosta. Lisäksi liikuntaharjoittelun aikaansaama viskeraalirasvan väheneminen näyttäisi olevan riippuvainen sen määrästä.