Osteoporoosilääkehoidon toteutuminen iäkkäillä lonkkamurtumapotilailla Varsinais-Suomessa
Rauhaniemi, Helmi (2024-04-01)
Osteoporoosilääkehoidon toteutuminen iäkkäillä lonkkamurtumapotilailla Varsinais-Suomessa
Rauhaniemi, Helmi
(01.04.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024041016269
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024041016269
Tiivistelmä
Lonkkamurtuma on iäkkäillä yleinen vakava vamma, joka usein johtaa toimintakyvyn laskuun.
Toimintakyvyn laskiessa avuntarve kasvaa. Lonkkamurtumapotilaiden kuolleisuus on suuri.
Lonkkamurtuman jälkeen myös minkä tahansa uuden murtuman riski on 2-3-kertainen. Lonkkamurtuman
riskitekijät koostuvat osteoporoosin ja kaatumisen riskitekijöistä. Tärkeä osa lonkkamurtumien ehkäisyssä
onkin osteoporoosin ehkäisy ja hoito. Osteoporoosin hoidon voi lonkkamurtumapotilailla aloittaa ilman
luuntiheysmittausta, kunhan murtuman taustalta on poissuljettu syöpä ja muut sekundaariset osteoporoosin
syyt.
Keskittämällä lonkkamurtumapotilaiden hoito ja kuntoutus geriatrijohtoisiin yksiköihin voidaan parantaa
lonkkamurtumapotilaiden ennustetta ja pienentää hoidosta aiheutuvia kustannuksia. Tällaisiin yksiköihin
keskittämällä myös lonkkamurtumapotilaiden osteoporoosin hoito tehostuu.
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tarkastella kirjallisuudesta löytyvän tiedon avulla
lonkkamurtumapotilaiden osteoporoosin lääkehoidon toteutumista Euroopassa sekä ajankohtaisen
tutkimustiedon avulla lonkkamurtumapotilaiden osteoporoosin lääkehoidon toteutumista Varsinais-
Suomessa. Aineistona käytetään syyskuussa 2021 alkaneen Varsinais-Suomen lonkkamurtumatutkimuksen
dataa. Aineisto koostuu 311 lonkkamurtumapotilaasta. Tutkittavista miehiä on 31% ja naisia 69%. Mediaani-
ikä on 83 vuotta. Potilailta kartoitettiin taustatekijöitä ja sairastavuutta. Toimintakykyä arvioitiin erilaisten
mittareiden avulla. Potilaat jaoteltiin eri kategoroihin myös kotikuntansa mukaan. Turkulaisten oletettiin
saavan ortogeriarista jatkohoitoa, kun taas muut siirtyvät jatkohoitoon oman kotikuntansa
jatkohoitopaikkoihin, joissa ei ortogeriatrista hoitoa ole saatavilla. Tutkimuksessa huomataan, että
osteoporoosin lääkehoito toteutuu 49%:lla ortogeriatrisen jatkohoidon saaneista potilaista ja vain 27%:lla
muista potilaista. Potilaiden taustatekijöillä ei sukupuolta lukuunottamatta ollut vaikutusta osteoporoosin
lääkehoidon toteutumiseen. Naisista 40% oli luulääkitys käytössä 12 kuukauden seurantapisteessä, kun
miehillä vastaava prosenttiosuus oli vain 19.
Opinnäytetyössä huomataan lonkkamurtumapotilaiden osteoporoosin lääkehoidon toteutuvan paremmin
ortogeriatrisen jatkohoidon saaneilla. Tämä tulos on linjassa kirjallisuudesta löytyvän aineiston kanssa.
Toimintakyvyn laskiessa avuntarve kasvaa. Lonkkamurtumapotilaiden kuolleisuus on suuri.
Lonkkamurtuman jälkeen myös minkä tahansa uuden murtuman riski on 2-3-kertainen. Lonkkamurtuman
riskitekijät koostuvat osteoporoosin ja kaatumisen riskitekijöistä. Tärkeä osa lonkkamurtumien ehkäisyssä
onkin osteoporoosin ehkäisy ja hoito. Osteoporoosin hoidon voi lonkkamurtumapotilailla aloittaa ilman
luuntiheysmittausta, kunhan murtuman taustalta on poissuljettu syöpä ja muut sekundaariset osteoporoosin
syyt.
Keskittämällä lonkkamurtumapotilaiden hoito ja kuntoutus geriatrijohtoisiin yksiköihin voidaan parantaa
lonkkamurtumapotilaiden ennustetta ja pienentää hoidosta aiheutuvia kustannuksia. Tällaisiin yksiköihin
keskittämällä myös lonkkamurtumapotilaiden osteoporoosin hoito tehostuu.
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tarkastella kirjallisuudesta löytyvän tiedon avulla
lonkkamurtumapotilaiden osteoporoosin lääkehoidon toteutumista Euroopassa sekä ajankohtaisen
tutkimustiedon avulla lonkkamurtumapotilaiden osteoporoosin lääkehoidon toteutumista Varsinais-
Suomessa. Aineistona käytetään syyskuussa 2021 alkaneen Varsinais-Suomen lonkkamurtumatutkimuksen
dataa. Aineisto koostuu 311 lonkkamurtumapotilaasta. Tutkittavista miehiä on 31% ja naisia 69%. Mediaani-
ikä on 83 vuotta. Potilailta kartoitettiin taustatekijöitä ja sairastavuutta. Toimintakykyä arvioitiin erilaisten
mittareiden avulla. Potilaat jaoteltiin eri kategoroihin myös kotikuntansa mukaan. Turkulaisten oletettiin
saavan ortogeriarista jatkohoitoa, kun taas muut siirtyvät jatkohoitoon oman kotikuntansa
jatkohoitopaikkoihin, joissa ei ortogeriatrista hoitoa ole saatavilla. Tutkimuksessa huomataan, että
osteoporoosin lääkehoito toteutuu 49%:lla ortogeriatrisen jatkohoidon saaneista potilaista ja vain 27%:lla
muista potilaista. Potilaiden taustatekijöillä ei sukupuolta lukuunottamatta ollut vaikutusta osteoporoosin
lääkehoidon toteutumiseen. Naisista 40% oli luulääkitys käytössä 12 kuukauden seurantapisteessä, kun
miehillä vastaava prosenttiosuus oli vain 19.
Opinnäytetyössä huomataan lonkkamurtumapotilaiden osteoporoosin lääkehoidon toteutuvan paremmin
ortogeriatrisen jatkohoidon saaneilla. Tämä tulos on linjassa kirjallisuudesta löytyvän aineiston kanssa.