Virkistysalueiden saavutettavuus Turussa

Abstract

Kaupungistumisesta seuranneet elämäntapojen muutokset ovat vähentäneet ihmisten liikkumista, jonka myötä terveyshaitat ovat lisääntyneet ja terveydenhuollon kulut kasvaneet. Kaupungistumisen myötä yhä suurempi osa ihmisistä liikkuu kaupunkiympäristöissä, mutta luonto on edelleen ihmisten mieluisin liikkumispaikka. Kaupungeissa luonnossa liikkumisen mahdollistavat virkistysalueet. Suomessa virkistysalueiden suositellaan olevan kooltaan vähinään 1,5 hehtaarin kokoisia ja sijaitsevan enintään 300 metrin etäisyydellä ihmisten asuinpaikasta. Tässä tutkimuksessa pyrin selvittämään, ovatko Turun asukasmäärältään suurimpien ja lähimpänä kaupungin tiivistä keskustaa sijaitsevien suuralueiden virkistysalueet näiden suositusten mukaisesti saavutettavia ja onko eri alueiden välillä huomattavissa vaihtelua. Tarkastelin myös, vaikuttaako virkistysalueiden lukumäärä sekä osuus maankäytöstä niiden saavutettavuuteen, ja eroavatko saavutettavuuden tulokset, kun saavutettavuutta mitataan vyöhyke- tai verkostoanalyysin avulla.

Tutkimusaineistoina käytin digitoimiani virkistysalueita sisäänkäyntipisteineen, Väyläviraston Digiroad-tieaineistoa omilla lisäyksilläni täydennettynä sekä CorineLandCover2018 -maanpeiteaineistosta erotettuja asuinalueita. Verkostoanalyysin avulla selvitin tieverkostoa pitkin mitattuna ja virkistysalueiden sisäänkäyntipisteiltä kuljettuna 300 metrin etäisyydellä sijaitsevat asuinalueet. Lisäksi laskin virkistysalueille vyöhykeanalyysiä hyödyntäen 300 metrin levyiset saavutettavuusvyöhykkeet ja niiden sisäpuolella olevien asuinalueiden määrän tutkimusalueella. Vertailin myös alueiden tilastoja virkistysalueiden lukumäärästä ja maankäytön osuuksista.

Tulosten perusteella 78 % tutkimusalueen asuinalueista sijaitsee suositusten mukaisella etäisyydellä virkistysalueista. Suuralueiden välillä on huomattavissa vaihtelua. Lähellä kaupungin keskustaa virkistysalueiden saavutettavuus on heikompaa kuin kaupungin ulkokehällä sijaitsevien alueiden. Virkistysalueiden osuus maankäytöstä oli tutkimuksen mukaan hieman vaikuttavampi tekijä kuin virkistysalueiden lukumäärä, mutta tärkeintä saavutettavuuden kannalta on virkistysalueiden tasainen sijoittuminen asuinalueisiin nähden. Vyöhykeanalyysin tuloksena 92 % tutkimusalueen asuinalueista sijaitsee 300 metrin etäisyydellä virkistysalueista. Verkostoanalyysillä tuotettu saavutettavuusalue on 62 % vyöhykeanalyysillä mitatun saavutettavuusvyöhykkeen pinta-alasta.

Aiempaan tutkimukseen verrattuna voidaan sanoa, että Turussa virkistysalueiden saavutettavuus on melko hyvä. Saavutettavuuteen positiivisesti vaikuttavia tekijöitä niin tämän kuin aiemmankin tutkimuksen mukaan ovat sekä asuin- että virkistysalueiden tasainen jakautuminen kaupunkialueella. Yhtäläinen tulos oli myös virkistysalueiden määrän lisääntyminen kaupungin ulkokehää kohden. Saavutettavuuslaskennan metodinen vertailu tuotti myös vastaavan tuloksen aiempaan tutkimukseen, jonka mukaan verkostoanalyysin tuottama saavutettavuusalue on noin puolet saavutettavuusvyöhykkeen pinta-alasta.

Tulevaisuudessa kaupungistuminen jatkuu, täydennysrakentaminen uhkaa virkistysalueita kaupunkirakenteen sisällä ja metsäalueille kohdistuva uudisrakentaminen voi heikentää kaupungin ulkokehällä sijaitsevien virkistysalueiden saavutettavuutta. Tämän vuoksi Turun kaupungin olisi hyvä ottaa kaupunkisuunnittelussa käyttöön saavutettavuussuositukset ja seurata niiden toteutumista. Virkistysalueiden laatu on yksi tärkeimpiä virkistysalueiden käyttöön vaikuttavista tekijöistä, joten sitä tulisi selvittää jatkotutkimuksella. Tämän tutkimuksen mukaan hyvin saavutettavat, riittävän suuret ja laadukkaat virkistysalueet parantavat kaupunkilaisten elämänlaatua, henkistä hyvinvointia ja fyysistä aktiivisuutta. Siksi kaupunkiympäristöjä tulisikin kehittää suuntaan, jossa liikkuminen mieltä ja kehoa virkistävässä ympäristössä on mahdollista kaikille kaupunkilaisille asuinpaikan välittömässä läheisyydessä.