Itämerennorppa (Pusa hispida botnica) Suomen aluevesillä : Kannankehitys ja tulevaisuus

Abstract

Itämerennorppa (Pusa hispida botnica) on yksi viidestä norpan alalajista. Sen kehitys alkoi, kun norppa tuli nykyiselle Itämeren altaalle noin 10 000 vuotta sitten. Pohjoisena hyljelajina itämerennorppa on sopeutunut kylmiin olosuhteisiin ja se tarvitsee vakaata jäätä lisääntymiseensä. Sen takia lajia tavataan vain harvoin Itämeren eteläisillä alueilla ja se lisääntyy ainoastaan Perämerellä, Saaristomerellä sekä Riian- ja Suomenlahdella. Tämän työn tavoitteena oli perehtyä itämerennorpan kannankehitykseen ja siihen vaikuttaneisiin tekijöihin 1900- ja 2000-luvuilla sekä lajin tulevaisuudennäkymiin. Itämerennorpan kanta oli tutkimusten mukaan 1900-luvun alussa noin 190 000–220 000 yksilöä. 1900-luvulla kanta taantui voimakkaasti käyttöönotettujen tapporahojen, parantuneiden aseiden, huonon taloudellisen tilanteen ja PCB-yhdisteiden aiheuttamien lisääntymisongelmien vuoksi. Norppakanta oli 1970-luvun puolessa välissä enää alle 5 000 yksilöä, mutta on vuoden 1988 rauhoituksen ja meren tilan paranemisen jälkeen kasvanut noin 4,6 prosentin vuosivauhtia 2010-luvun alkupuoliskolle asti. Sen jälkeen kehitystä on ollut vaikea arvioida, koska ilmastonmuutoksen aiheuttamat vaihtelevat jääolosuhteet huhtikuussa vaikeuttavat kannanlaskentaa ja usein nostavat sen tulosta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana norppien laskentatulokset Perämerellä ovat olleet pääsääntöisesti 10 000–15 000 yksilön väliltä. Itämerennorpan kiintiömetsästys sallittiin Perämerellä vuonna 2015 kalastuselinkeinon takia ja se voi mahdollisesti pysäyttää kannankasvun alueella. Saaristomerellä ja Suomenlahdella metsästys ei ole sallittua, koska kannoista ei ole saatavilla yhtä ajantasaista tietoa kuin Perämeren kannasta, mutta ne ovat joka tapauksessa pieniä, vain muutama sata yksilöä, eikä kasvutrendiä ole havaittu. Ilmastonmuutos on vakavin uhka juuri itämerennorpan eteläisille lisääntymisalueille ja voikin olla, että tulevaisuudessa Perämeri on lajin ainut lisääntymisalue. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että eteläisille lisääntymisalueille tulisi kehittää toimivia tutkimus-, seuranta- ja suojelumenetelmiä ja Perämeren populaation osalta on pohdittava, onko meillä varaa sen kannankasvun pysäyttämiseen, kun otetaan huomioon ilmastonmuutoksen luoma uhka ja tutkimusten ennustama kokonaiskannan pieneminen.