Kunta ja käräjäsali: oikeudellinen pääoma Ilmajoen pitäjässä 1860–1890

Abstract

Väitöskirjani käsittelee maallikoiden oikeudellista tietotaitoa 1800-luvun suomalaisella maaseudulla. Pohjoismaiselle oikeuskulttuurille on perinteisesti ollut ominaista maallikkovaltaisuus, joka on ollut seurausta muun muassa roomalaisen oikeuden hitaasta reseptiosta, koulutetun juristikunnan harvalukuisuudesta sekä paikallisten kielten käytöstä oikeuden kielenä.

Oikeudellisen tietotaidon käsite ei rajoitu ainoastaan varsinaiseen oikeudelliseen osaamiseen. Oikeudellinen tietotaito merkitsee oikeudelliseen työhön sidoksissa olevaa luku-, kirjoitus-, lasku- tai puhetaitoa. Käsitteen sisältö on sidoksissa tiettyyn kontekstiin. Eri aikoina, eri oikeusjärjestelmissä ja oikeuskulttuureissa käsitteelle annetut merkitykset poikkeavat toisistaan.

Tutkimukseni kontekstin muodostavat paikallishallinto ja oikeusjärjestelmä. Keskiössä ovat kunnallishallinnossa ja kihlakunnanoikeudessa oikeudellista ja hallinnollista työtä tehneet maallikot. Tutkimukseni kohteena on Vaasan hovioikeuden alaisen Ilmajoen tuomiokunnan Ilmajoen käräjäkunta vuosina 1860–1890. Kyseisenä ajanjaksona maaseudun paikallishallinnossa valta siirtyi seurakunnilta kunnille ja Suomen oikeus- ja hallintojärjestelmän kieli vaihtui ruotsista suomeksi.

Tutkimuksessani on kyse suomalaisen oikeusjärjestelmän sosiaalihistoriasta. Vastaan kolmeen tutkimustehtävään: 1.) Mitä maallikoiden oikeudellinen pääoma merkitsi suomalaisella 1800-luvun lopun maaseudulla? 2.) Keitä olivat ne henkilöt, joilla maaseudulla oli oikeudellista pääomaa? 3.) Millainen sosiaalinen rakenne maallikoiden oikeudellisella pääomalla oli Ilmajoen pitäjässä?

Väitöskirjani edustaa ”ulkoista oikeushistoriaa” eli tutkimuksen kohteena ovat oikeudelliset toimijat sekä heidän asemansa yhteiskunnassa. Tutkimukseni metodologiset työkalut on lainattu prosopografian tutkimusperinteestä. Tiivistetysti prosoporafia merkitsee tiettyä ihmisryhmää yhdistävien kollektiivisten ja yleisten piirteiden tutkimusta. Väitöskirjani sijoittuu prosopografian ”bourdieulaiseen traditioon” eli tutkimukseni teoreettisen viitekehyksen muodostaa ranskalaisen sosiologin Pierre Bourdieun käsitteistö. Tutkimukseni tärkeimpiä aineistoja ovat laki- ja asetustekstit, Ilmajoen käräjäkunnan tuomio- ja perukirjat sekä erilaiset väestötietoaineistot, kuten rippi- ja henkikirjat.

Tutkimukseni osoittaa, että suomalaisella 1800-luvun lopun maaseudulla oikeudellinen ja hallinnollinen työ olivat vahvasti sidoksissa sosiaaliseen taustaan sekä yhteiskunnalliseen asemaan. Muotoilen oikeudellisen tietotaidon käsitteen pohjalta oikeudellisen pääoman käsitettä, joka koostuu kulttuurisesta, taloudellisesta ja sosiaalisesta pääomasta.

Kuntakokousten esimiesten selkeä enemmistö kuului talollisväestöön. Kuntien toimeenpanovaltaa käyttäneiden kunnallislautakuntien johdossa sosiaalinen jakauma oli selkeästi monipuolisempi ja erityisesti lukkareilla oli useissa kunnissa suuri merkitys. Kunnallishallinnossa tarvittavan oikeudellisen pääoman merkitys ja sisällöt muuttuivat vuosien 1860–1890 välillä. Kunnallishallintoon siirtyminen merkitsi useissa kunnissa myös kielenvaihdosta, jossa suomen kieli vakiintui paikallishallinnon kieleksi. Kokonaisuutena kunnallishallintoon siirtyminen merkitsi paikallishallinnon tuntuvaa byrokratisoitumista, jonka myötä kirjallinen kulttuuri otti maaseudun arkielämässä aiempaa vankemman jalansijan.

Kihlakunnanoikeutta koskevat tutkimustulokset osoittavat, että maaseudun käräjäsaleissa työtehtävät jakautuivat selkeästi tietyn sosiaalisen rakenteen mukaisesti. Lautamiehiksi valittiin talollistaustaisia henkilöitä ja poikkeukset olivat hyvin harvinaisia. Maaseudun asianajossa tietyt sosiaaliryhmät hoitivat usein tietynlaisia juttutyyppejä. Merkittävimmät asiamiehinä toimineet maallikot olivat lautamiehiä sekä nimismiesten apulaisia. Perukirja-aineisto osoittaa, että perukirjan kirjoittamiseen pystyviä henkilöitä oli Ilmajoen pitäjässä runsaasti myös kunnallishallinnon ja käräjäsalin ulkopuolella. Tutkimustulos merkitsee sitä, että oikeudellisen tietotaidon resurssit olivat suomalaisessa 1800-luvun yhteiskunnassa suuremmat kuin aiemmin on oletettu.

Oikeudellisen pääoman merkitys muuttui 1860-luvulta 1890-luvulle tultaessa. Suomalaisella 1800-luvun lopun maaseudun tärkeimmät oikeudellista osaamista vaatineet maallikkotehtävät liittyivät useimmiten tavalla tai toisella kunnallishallinnon tai kihlakunnanoikeuden piiriin. Vielä 1860-luvulla ruotsin kieli oli erottamaton osa oikeudellista pääomaa, mutta 1890-luvulle tultaessa sen merkitys väheni. Ruotsin kielen menettäessä painoarvoaan sen tilalle nousivat aiempaa korkeammat vaatimukset suomen kielen kirjallisissa taidoissa. Taloudellisen pääoman näkökulmasta oikeudellinen työ merkitsi suomalaisella maaseudulla maallikoille usein merkittävää sivuansiota, mutta ainoastaan hyvin harva kykeni elättämään itsensä sen avulla. Useisiin maaseudun maallikkotehtäviin myös vaadittiin jo lähtökohtaisesti taloudellista pääomaa. Tutkimukseni valottaa myös sosiaalisen pääoman eli sosiaalisten verkostojen merkitystä oikeudellisessa työssä. Toisin sanoen varsinainen oikeudellinen osaaminen eli kulttuurinen pääoma oli lopulta vain yksi oikeudellisen pääoman osatekijöistä.