”Kah, devochka läks pois ja jätti lapsen emännän imetettäväks” : Mikrohistoriallinen tutkimus jatkosodan aikana Parikkalaan ja Rautjärvelle maataloustöihin sijoitettujen neuvostosotavankien kohtelusta

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastelen, miten jatkosodan aikana pakkotyöhön sijoitettuja neuvostosotavankeja kohdeltiin nykyisten Parikkalan ja Rautjärven kuntien alueella, sekä miten vankien kohtelu erosi viranomaistason tarkoista ohjeista ja määräyksistä. Tutkielmassa olen hyödyntänyt itse kerättyä haastattelu- ja kerronta-aineistoa, jonka valossa pyrin selvittämään myös, millaisia ihmis- ja viholliskuvia neuvostovankeihin liitettiin. Haastattelu- ja kerronta-aineiston ohella hyödynnän primääriaineistona myös tasavallan presidentti Risto Rytin allekirjoittamia asetuksia sotavankien kohtelusta vuosilta 1942–1943.

Haastattelu- sekä muuta kerronta-aineistoa lähestytään tässä tutkielmassa muistitietotutkimuksen kontekstissa määriteltynä muistitietoaineistona, jonka tavoite on tuoda esille muistelijoiden omat näkökulmat menneisyydestä, sekä tarjota asiakirjalähteistä poikkeava, moniääninen näkökulma valtiontason historian rinnalle. Muistitietoaineisto antaakin oivalliset lähtökohdat tarkastella paikallisia ilmiöitä, jotka poikkeavat yleisesti tunnustetuista menneisyyden kuvauksista. Tästä syystä primääriaineistoa käsitteleväksi tutkimusmenetelmäksi valikoitui mikrohistoria, jonka avulla voidaan erottaa makrotason menneisyyden kuvauksista poikkeava mikrotason ilmiö.

Paikallisten muistoissa sotavankien arki poikkesi merkittävästi viranomaistasolla laadituista ohjeista ja määräyksistä. Yksityisille työnantajille välitetyn Päämajan ohjeen mukaan vangeilla tuli olla jatkuva vartiointi, ja sotavangin kanssa seurustelu oli lain nojalla kiellettyä. Ilmiöt, kuten vapaa liikkuminen ja seurustelu niin muiden vankien kuin siviilienkin kanssa olivat kuitenkin lähes poikkeuksetta hyväksyttyjä tutkimusalueella, eikä vankeja pyritty ohjeiden mukaan eristämään tilojen perheyhteisöistä. Huolimatta suomalaisen sotapropagandan levittämästä viholliskuvasta, tutkimusalueen vangit nähtiin syyllisten sijaan sodan uhreina. Muistelijat korostivat, että vihollisen sijaan tiloille saapui elintärkeää työvoimaa, joka takasi arjen jatkuvuuden sota-ajan keskellä.