"Puhutaan aidasta - aidanseiväs unohdettu" : Huumausaineiden käytön kriminalisointia puolustavat ja vastustavat argumentit puolueiden pää-äänenkannattajissa 1970-luvun alussa
Haikala, Lyydia (2024-05-08)
"Puhutaan aidasta - aidanseiväs unohdettu" : Huumausaineiden käytön kriminalisointia puolustavat ja vastustavat argumentit puolueiden pää-äänenkannattajissa 1970-luvun alussa
(08.05.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024052033069
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024052033069
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan vuoden 1972 huumausainelakia edeltänyttä keskustelua huumausaineiden käytön kriminalisoinnista ja dekriminalisoinnista. Keskeisenä tehtävänä on selvittää, millaisia huumausaineiden käytön kriminalisointia puolustavia ja vastustavia argumentteja on esitetty puolueiden pää-äänenkannattajissa ennen huumausainelain voimaantuloa. Aihetta syvennetään pohtimalla, millaisia intressejä argumenttien taustalta löytyy ja miten ne ovat vaikuttaneet kannan muodostumiseen.
Primääriaineistona toimivat puolueiden pää-äänenkannattajissa aikavälillä 1.9.1970–31.12.1971 ilmestyneet kirjoitukset, joita tarkasteluun valikoitui 48 lehtileikkeen verran. Aineiston analysoiminen tapahtuu Norman Fairclough’n kriittistä diskurssianalyysia käyttämällä. Fairclough’n menetelmän avulla aineistosta on hahmottunut viisi diskurssia, joista kolme puoltaa huumausaineiden käytön dekriminalisointia ja kaksi kriminalisointia. Dekriminalisointia puoltavissa diskursseissa käyttäjä nähdään keskeisesti järjestelmän uhrina, minkä vuoksi rangaistuksen sijaan käyttäjälle tulisi tarjota apua hoidon muodossa. Vastaavasti kriminalisointia puoltavissa diskursseissa käyttäjän nähdään yksilönä olevan vastuussa toiminnastaan ja järjestelmän tehtävänä on ennaltaehkäistä haitallista toimintaa lainsäädännön avulla.
Tutkimus osoittaa, etteivät puolueiden kannat huumausainekysymyksestä ole olleet niin selkeät, kuin mitä eduskunnassa aiheesta käytyjen täysistuntokeskusteluiden pohjalta olisi voinut olettaa. Tutkimus laajentaa ymmärrystä siitä, mihin huumausaineiden käytön kriminalisoinnin syyt juontavat juurensa.
Primääriaineistona toimivat puolueiden pää-äänenkannattajissa aikavälillä 1.9.1970–31.12.1971 ilmestyneet kirjoitukset, joita tarkasteluun valikoitui 48 lehtileikkeen verran. Aineiston analysoiminen tapahtuu Norman Fairclough’n kriittistä diskurssianalyysia käyttämällä. Fairclough’n menetelmän avulla aineistosta on hahmottunut viisi diskurssia, joista kolme puoltaa huumausaineiden käytön dekriminalisointia ja kaksi kriminalisointia. Dekriminalisointia puoltavissa diskursseissa käyttäjä nähdään keskeisesti järjestelmän uhrina, minkä vuoksi rangaistuksen sijaan käyttäjälle tulisi tarjota apua hoidon muodossa. Vastaavasti kriminalisointia puoltavissa diskursseissa käyttäjän nähdään yksilönä olevan vastuussa toiminnastaan ja järjestelmän tehtävänä on ennaltaehkäistä haitallista toimintaa lainsäädännön avulla.
Tutkimus osoittaa, etteivät puolueiden kannat huumausainekysymyksestä ole olleet niin selkeät, kuin mitä eduskunnassa aiheesta käytyjen täysistuntokeskusteluiden pohjalta olisi voinut olettaa. Tutkimus laajentaa ymmärrystä siitä, mihin huumausaineiden käytön kriminalisoinnin syyt juontavat juurensa.