Itse olen huomannut vertaispaineen tarttuvan itseeni : Itse-sanan käyttö ja merkitys sekä muutokset lähihistoriassa
Ijäs, Sara (2024-04-26)
Itse olen huomannut vertaispaineen tarttuvan itseeni : Itse-sanan käyttö ja merkitys sekä muutokset lähihistoriassa
(26.04.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024052335851
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024052335851
Tiivistelmä
Tutkimus käsittelee suomen itse-sanaa. Tarkastelen sanaa aineistonani vuosina 1986 ja 2021 kirjoitetut lukiolaisten esseetekstit. Tutkin itse-sanan käyttötapoja ja merkityksiä sekä eroja aineistojen välillä. Teoreettisena viitekehyksenä hyödynnän Maria Kokin (2016) itse-sanan käyttötyyppijakoa.
Itse-sana palaa suomalais-ugrilaiseen kantakieleen, ja sen merkitys on ollut ’varjo’ tai ’varjosielu’. Nykysuomen kielessä itse-sanan käyttö voidaan jakaa toisiinsa limittyviin käyttötyyppeihin, joita nimitetään refleksiivipronominikäytöksi, emfaattiseksi pronominikäytöksi, adverbaaliseksi käytöksi, adnominaaliseksi käytöksi ja substantiiviseksi käytöksi. Aineistoista vanhemmassa esiintyi itse-sanan esiintymiä kokonaissanamäärään verrattuna merkittävästi vähemmän kuin uudemmassa aineistossa.
Refleksiivinen itse voi viitata suoraan lauseen tekijään, kokijaan tai omistajaan (Ostin itselleni). Se voi myös viitata vain osaan tästä (Satuttaa itsensä). Sijamuodoilla luodaan merkityksiä itse-sanalle. Niiden avulla voidaan ilmaista tekemisen, toiminnan tai tunteen kohdetta (syyttää itseään), omistussuhteita (rankentaa taloa itselleen), piirteiden, ajatusten, asenteiden tai ominaisuuksien olin- tai lähtöpaikkaa (tunnistaa itsessään naisvihaa) tai olo-, lähtö- tai kohdepaikan roolia (solut ovat imeneet itseensä). Toisinaan refleksiivipronominia käytetään kuin irrallisena puhujasta (löydän itseni lukemasta). Refleksiivipronomini voi olla myös pronominin paradigmasta irronnut adverbi (itsessään, itsekseen). Refleksiivikäyttö oli aineistossani yleisintä, ja aineistojen itse-sanan esiintymissä refleksiivistä käyttöä oli lähes saman verran keskenään.
Emfaattinen itse painottaa ja korostaa pääsanansa tarkoitetta (muutos tapahtui minussa itsessäni). Kaikissa aineistoni tapauksissa pääsana on ihmistarkoitteinen, suurimmassa osassa adverbiaali ja yhdessä objekti. Emfaattista käyttöä oli molemmissa aineistoissa havaittavissa vain muutamia kertoja.
Adverbaalinen käyttö voidaan jakaa kahteen: konnektiiviseen ja propositionaaliseen adverbiaalikäyttöön. Konnektiivinen itse-adverbi määrittää näkökulmaa ja on usein merkityksessä ’henkilökohtaisesti, omasta puolesta’ (Itse en olisi uskonut). Propositionaalinen itse-sana määrittää tekemisen tapaa, joten se esiintyy vain toimintaa kuvaavien verbien kanssa. Merkitys voi olla ’omin avuin/käsin’ (Teen ruokani itse) tai ’ilman apua’ (minä luon itse muotini). Adverbaalinen käyttö oli huomattavasti yleisempää uudemmassa aineistossa.
Adnominaalinen itse jaetaan kolmeen alatyyppiin, eli korostavaksi fokuspartikkeliksi, jäsentäväksi fokuspartikkeliksi ja lausekeadverbiaaliksi. Korostavaa fokuspartikkelia käytetään tähdentämässä pääsanaansa (itse suomalaiset). Jäsentävää taas käytetään selkeyttämässä tekstin rakennetta (epäolennaiset palaverit, digisähläys ja itse opettaminen). Lausekeadverbiaalia käytetään nostettaessa fokukseen osa-kokonaisuussuhteessa olevien käsitteiden joukosta henkilötarkoitteinen sana (opiskelija itse jää ilman huomiota). Adnominaalinen käyttö oli yleisempää vanhemmassa kuin uudemmassa aineistossa.
Itse-sana palaa suomalais-ugrilaiseen kantakieleen, ja sen merkitys on ollut ’varjo’ tai ’varjosielu’. Nykysuomen kielessä itse-sanan käyttö voidaan jakaa toisiinsa limittyviin käyttötyyppeihin, joita nimitetään refleksiivipronominikäytöksi, emfaattiseksi pronominikäytöksi, adverbaaliseksi käytöksi, adnominaaliseksi käytöksi ja substantiiviseksi käytöksi. Aineistoista vanhemmassa esiintyi itse-sanan esiintymiä kokonaissanamäärään verrattuna merkittävästi vähemmän kuin uudemmassa aineistossa.
Refleksiivinen itse voi viitata suoraan lauseen tekijään, kokijaan tai omistajaan (Ostin itselleni). Se voi myös viitata vain osaan tästä (Satuttaa itsensä). Sijamuodoilla luodaan merkityksiä itse-sanalle. Niiden avulla voidaan ilmaista tekemisen, toiminnan tai tunteen kohdetta (syyttää itseään), omistussuhteita (rankentaa taloa itselleen), piirteiden, ajatusten, asenteiden tai ominaisuuksien olin- tai lähtöpaikkaa (tunnistaa itsessään naisvihaa) tai olo-, lähtö- tai kohdepaikan roolia (solut ovat imeneet itseensä). Toisinaan refleksiivipronominia käytetään kuin irrallisena puhujasta (löydän itseni lukemasta). Refleksiivipronomini voi olla myös pronominin paradigmasta irronnut adverbi (itsessään, itsekseen). Refleksiivikäyttö oli aineistossani yleisintä, ja aineistojen itse-sanan esiintymissä refleksiivistä käyttöä oli lähes saman verran keskenään.
Emfaattinen itse painottaa ja korostaa pääsanansa tarkoitetta (muutos tapahtui minussa itsessäni). Kaikissa aineistoni tapauksissa pääsana on ihmistarkoitteinen, suurimmassa osassa adverbiaali ja yhdessä objekti. Emfaattista käyttöä oli molemmissa aineistoissa havaittavissa vain muutamia kertoja.
Adverbaalinen käyttö voidaan jakaa kahteen: konnektiiviseen ja propositionaaliseen adverbiaalikäyttöön. Konnektiivinen itse-adverbi määrittää näkökulmaa ja on usein merkityksessä ’henkilökohtaisesti, omasta puolesta’ (Itse en olisi uskonut). Propositionaalinen itse-sana määrittää tekemisen tapaa, joten se esiintyy vain toimintaa kuvaavien verbien kanssa. Merkitys voi olla ’omin avuin/käsin’ (Teen ruokani itse) tai ’ilman apua’ (minä luon itse muotini). Adverbaalinen käyttö oli huomattavasti yleisempää uudemmassa aineistossa.
Adnominaalinen itse jaetaan kolmeen alatyyppiin, eli korostavaksi fokuspartikkeliksi, jäsentäväksi fokuspartikkeliksi ja lausekeadverbiaaliksi. Korostavaa fokuspartikkelia käytetään tähdentämässä pääsanaansa (itse suomalaiset). Jäsentävää taas käytetään selkeyttämässä tekstin rakennetta (epäolennaiset palaverit, digisähläys ja itse opettaminen). Lausekeadverbiaalia käytetään nostettaessa fokukseen osa-kokonaisuussuhteessa olevien käsitteiden joukosta henkilötarkoitteinen sana (opiskelija itse jää ilman huomiota). Adnominaalinen käyttö oli yleisempää vanhemmassa kuin uudemmassa aineistossa.