Luukampojen proteiinianalyysi : Turun keski- ja uuden ajan luukampojen materiaalien lajitunnistus
Korte, Alina (2024-05-02)
Luukampojen proteiinianalyysi : Turun keski- ja uuden ajan luukampojen materiaalien lajitunnistus
Korte, Alina
(02.05.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024060342872
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024060342872
Tiivistelmä
Ihmiset ovat käyttäneet eläinten luista ja sarvista tehtyjä kampoja Pohjois-Euroopassa kivikaudelta lähtien. Pronssi- ja rautakaudella kammat olivat yleisiä hauta-antimia. Kampoja on löytynyt keski- ja uuden ajan aikaisista kaupunkikerroksista Pohjoismaiden lisäksi runsaasti esimerkiksi Englannista ja Venäjältä. Pohjois-Euroopassa kampoja tehtiin rautakaudella paljolti porojen ja hirvien sarvista. Keskiajalle tultaessa kampojen tyylit muuttuivat ja niiden materiaali vaihtui pääasiassa karjasta saataviin luihin.
Luonnontieteelliset menetelmät ovat kiinteä osa arkeologista tutkimusta. Proteiinit ovat yksi elämän perusrakennusaineista, joista kollageeni on hyvin pitkään ihmisen ja eläinten luissa säilyvä proteiini. Proteiinien pitkän säilyvyysajan takia teknologian kehitys on mahdollistanut niiden käytön lajitunnistuksessa arkeologiassa. Tämä on hyödyllistä työstettyjä luuesineitä tutkittaessa, sillä lajia ei aina voida päätellä luun muodosta ja koosta.
Tutkimuksessa suoritettiin lajianalyysi kymmenelle Turun kaupunkialueen kaivauksissa löytyneelle keski- ja uuden ajan aikaiselle luukammalle. Kammat olivat Turun museokeskuksen ja Aboa Vetus-museon kokoelmista. Analyysi suoritettiin käyttäen proteomiikka -analyysia, ja näytteiden valmistelu tapahtui ZooMS SOP -menetelmää noudattamalla Turun biotiedekeskuksen laboratoriossa. Kukin 10–25 mg kokoinen luunäyte kävi läpi kemiallisen valmistelun massaspektrometri -tunnistusta varten. Analyysissa tunnistettiin luun uniikkeja proteiineja, joiden perusteella kamman todennäköisin eläinlaji voidaan tulkita. Analyysissa onnistuttiin saamaan tulokset kahdesta yksiosaisesta luukammasta sekä kuudesta moniosaisen kamman piikki- tai tukilistaosasta. Suurin osa onnistuneista näytteistä selvitettiin tunnistettujen kollageeni 2-proteiiniketjujen perusteella.
Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä oli, onko luukampojen materiaalina käytetty suurimaksi osaksi naudan luita? Kuten aikaisemmissa luuesineiden tutkimuksissa on tullut ilmi, naudan luu on ollut helposti saatavilla olevaa ja suosittua esineiden valmistusmateriaalia. Tutkimuksen päämääränä oli myös selvittää, onko Turusta löytyneiden moniosaisten kaksoiskampojen osia tehty eri eläimistä, kuten ulkomaisten tutkimusten tulokset esittävät. Tarkoituksena oli lisäksi pohtia, mitä edellä mainitut analyysitulokset voivat kertoa Turun käsityöläisyydestä ja kammantekijöistä.
Analyysitulosten perusteella naudan luut ovat oletusten mukaisesti määrällisesti edustetuin materiaali luukammoissa. Lisäksi tulosten perusteella voidaan todeta, että Turun Tuomiokirkkotorilta löytyneen kamman materiaaleissa on yhdistelty sekä naudan että hevosen luita. Tästä voidaan päätellä, että hevosen luita on käytetty luuluistinten lisäksi myös muiden luuesineiden tekoon vaikka suhtautuminen hevosen lihan syöntiin ja kuolleen hevosen ruhon käsittelyyn on ollut kielteinen. Hevosen jalkaluut ovat naudan luiden ohella kuitenkin erittäin sopivia luukampojen valmistukseen. Analyysista saatuja tuloksia tarkastellaan käsityöläisyyden näkökulmasta, ja lisäksi pohditaan kammantekijöiden toimintaa Turussa.
Turusta löytyneiden luu- ja sarvikampojen tutkimusta voi tulevaisuudessa jatkaa niin kampojen materiaalien kuin lajien selvityksellä. Sarvikampojen tunnistaminen Turun aineiston joukosta toisi tärkeää tietoa materiaalien jakautumisesta, ja niiden radiohiiliajoittaminen toisi mahdollisuuden kampojen ja niistä naapurimaissa luotujen typologisten mallien väliseen vertailuun.
Luonnontieteelliset menetelmät ovat kiinteä osa arkeologista tutkimusta. Proteiinit ovat yksi elämän perusrakennusaineista, joista kollageeni on hyvin pitkään ihmisen ja eläinten luissa säilyvä proteiini. Proteiinien pitkän säilyvyysajan takia teknologian kehitys on mahdollistanut niiden käytön lajitunnistuksessa arkeologiassa. Tämä on hyödyllistä työstettyjä luuesineitä tutkittaessa, sillä lajia ei aina voida päätellä luun muodosta ja koosta.
Tutkimuksessa suoritettiin lajianalyysi kymmenelle Turun kaupunkialueen kaivauksissa löytyneelle keski- ja uuden ajan aikaiselle luukammalle. Kammat olivat Turun museokeskuksen ja Aboa Vetus-museon kokoelmista. Analyysi suoritettiin käyttäen proteomiikka -analyysia, ja näytteiden valmistelu tapahtui ZooMS SOP -menetelmää noudattamalla Turun biotiedekeskuksen laboratoriossa. Kukin 10–25 mg kokoinen luunäyte kävi läpi kemiallisen valmistelun massaspektrometri -tunnistusta varten. Analyysissa tunnistettiin luun uniikkeja proteiineja, joiden perusteella kamman todennäköisin eläinlaji voidaan tulkita. Analyysissa onnistuttiin saamaan tulokset kahdesta yksiosaisesta luukammasta sekä kuudesta moniosaisen kamman piikki- tai tukilistaosasta. Suurin osa onnistuneista näytteistä selvitettiin tunnistettujen kollageeni 2-proteiiniketjujen perusteella.
Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä oli, onko luukampojen materiaalina käytetty suurimaksi osaksi naudan luita? Kuten aikaisemmissa luuesineiden tutkimuksissa on tullut ilmi, naudan luu on ollut helposti saatavilla olevaa ja suosittua esineiden valmistusmateriaalia. Tutkimuksen päämääränä oli myös selvittää, onko Turusta löytyneiden moniosaisten kaksoiskampojen osia tehty eri eläimistä, kuten ulkomaisten tutkimusten tulokset esittävät. Tarkoituksena oli lisäksi pohtia, mitä edellä mainitut analyysitulokset voivat kertoa Turun käsityöläisyydestä ja kammantekijöistä.
Analyysitulosten perusteella naudan luut ovat oletusten mukaisesti määrällisesti edustetuin materiaali luukammoissa. Lisäksi tulosten perusteella voidaan todeta, että Turun Tuomiokirkkotorilta löytyneen kamman materiaaleissa on yhdistelty sekä naudan että hevosen luita. Tästä voidaan päätellä, että hevosen luita on käytetty luuluistinten lisäksi myös muiden luuesineiden tekoon vaikka suhtautuminen hevosen lihan syöntiin ja kuolleen hevosen ruhon käsittelyyn on ollut kielteinen. Hevosen jalkaluut ovat naudan luiden ohella kuitenkin erittäin sopivia luukampojen valmistukseen. Analyysista saatuja tuloksia tarkastellaan käsityöläisyyden näkökulmasta, ja lisäksi pohditaan kammantekijöiden toimintaa Turussa.
Turusta löytyneiden luu- ja sarvikampojen tutkimusta voi tulevaisuudessa jatkaa niin kampojen materiaalien kuin lajien selvityksellä. Sarvikampojen tunnistaminen Turun aineiston joukosta toisi tärkeää tietoa materiaalien jakautumisesta, ja niiden radiohiiliajoittaminen toisi mahdollisuuden kampojen ja niistä naapurimaissa luotujen typologisten mallien väliseen vertailuun.