Opetusalan työhyvinvoinnin kuvaukset Opettaja-lehdessä 2022–2023
Karvinen, Susanna (2024-05-03)
Opetusalan työhyvinvoinnin kuvaukset Opettaja-lehdessä 2022–2023
(03.05.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024052134218
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024052134218
Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mistä opetusalan työhyvinvoinnin teemoista Opettaja- lehdessä kirjoitetaan ja millaisia puhetapoja näihin teemoihin yhdistetään. Aineisto koostui 26 Opettaja-lehdestä vuosilta 2022 ja 2023 sekä niiden 148:sta työhyvinvointia käsitelleestä tekstistä. Sisällönanalyysivaiheessa tekstit luokiteltiin ensin teoriaohjaavasti työn vaatimukset ja voimavarat -mallin mukaan joko työhyvinvointia heikentäviksi tai sitä tukeviksi asioiksi. Tämän jälkeen vaatimuksille ja voimavaroille muodostettiin alaluokat aineistolähtöisesti. Keskeisimmiksi Opettaja-lehdessä esitetyiksi vaatimuksiksi nousivat työmäärä, liika ajankäyttö ja omistautuminen sekä resurssipula/leikkaukset. Voimavaroista eniten kirjoitettiin arjen toimi- vista käytännöistä, työyhteisön tuesta ja työkontrollista. Kaikista vaatimuksista ja voimavaroista muodostettiin neljä keskeistä työhyvinvoinnin teemaa: itsensä johtaminen, yksilön vaikutusvallan ulkopuoliset tekijät, työn ihmissuhteet ja työn toteuttaminen.
Diskurssianalyysissä Opettaja-lehden työhyvinvoinnin teksteistä hahmottui neljä vallitsevaa puhetapaa: OAJ:n passiivinen ääni: toteava diskurssi, opettajien ääni: työtaakasta selviytymisen diskurssi, yhteisön voima: tukemisen ja jakamisen diskurssi ja ideaalitilanteen kuvaus: utopiadiskurssi. Pääasiassa koulutuspoliittisia muutoksia esiin nostava ammattijärjestö toteaa toistuvasti, mitä opettajien työnkuvassa tulisi muuttaa, mutta nämä esitykset ovat opettajien oman päätösvallan ulottumattomissa. Opettajilla puolestaan on vakiintunut puhetapa, jossa työmäärän ja liian ajankäytön seurauksena arki on yhtä selviytymistä. Toisaalta opettajat saavat voimaa yhteisöstä etenkin vertaistuen muodossa. Ideaalitilanteen kuvaukset kattavat kaikki työhyvinvoinnin teemat, ja Opettaja-lehdessä esitetäänkin paljon toiveita ja haaveita paremman työhyvinvoinnin puolesta. Esimerkiksi itsensä johtamisen teema linkittyy muihin puhetapoihin eikä sen potentiaalia työhyvinvoinnin näkökulmasta hyödynnetä täysin. Opettaja-lehdestä puuttuukin puhetapa, joka ohjaisi opetusalan henkilöstöä säätelemään työtään ja etsimään sopivia palautumiskeinoja.
Koska käyttämämme kieli muovaa ympäröivää todellisuutta, on Opettaja-lehdenkin sisällöillä ja puhetavoilla vaikutusta opettajien hyvinvoinnin rakentamisessa. Lehden sisällöt kertovat myös hyvin ajankohtaisesti, mitkä tekijät kuormittavat ja keventävät opettajien arkea. Toistuva asioista kielteisesti kirjoittaminen voi entisestään heikentää opettajien jaksamista. Positiiviset, mutta silti realistiset, puhetavat voisivat puolestaan toimia päinvastoin. Erityisesti suurten muutosten haastaessa opetusalan henkilöstön hyvinvointia olisi ammattijärjestön kannattavaa keskittyä tukemaan hyvinvointia keskittymällä voimauttavaan sävyyn.
Diskurssianalyysissä Opettaja-lehden työhyvinvoinnin teksteistä hahmottui neljä vallitsevaa puhetapaa: OAJ:n passiivinen ääni: toteava diskurssi, opettajien ääni: työtaakasta selviytymisen diskurssi, yhteisön voima: tukemisen ja jakamisen diskurssi ja ideaalitilanteen kuvaus: utopiadiskurssi. Pääasiassa koulutuspoliittisia muutoksia esiin nostava ammattijärjestö toteaa toistuvasti, mitä opettajien työnkuvassa tulisi muuttaa, mutta nämä esitykset ovat opettajien oman päätösvallan ulottumattomissa. Opettajilla puolestaan on vakiintunut puhetapa, jossa työmäärän ja liian ajankäytön seurauksena arki on yhtä selviytymistä. Toisaalta opettajat saavat voimaa yhteisöstä etenkin vertaistuen muodossa. Ideaalitilanteen kuvaukset kattavat kaikki työhyvinvoinnin teemat, ja Opettaja-lehdessä esitetäänkin paljon toiveita ja haaveita paremman työhyvinvoinnin puolesta. Esimerkiksi itsensä johtamisen teema linkittyy muihin puhetapoihin eikä sen potentiaalia työhyvinvoinnin näkökulmasta hyödynnetä täysin. Opettaja-lehdestä puuttuukin puhetapa, joka ohjaisi opetusalan henkilöstöä säätelemään työtään ja etsimään sopivia palautumiskeinoja.
Koska käyttämämme kieli muovaa ympäröivää todellisuutta, on Opettaja-lehdenkin sisällöillä ja puhetavoilla vaikutusta opettajien hyvinvoinnin rakentamisessa. Lehden sisällöt kertovat myös hyvin ajankohtaisesti, mitkä tekijät kuormittavat ja keventävät opettajien arkea. Toistuva asioista kielteisesti kirjoittaminen voi entisestään heikentää opettajien jaksamista. Positiiviset, mutta silti realistiset, puhetavat voisivat puolestaan toimia päinvastoin. Erityisesti suurten muutosten haastaessa opetusalan henkilöstön hyvinvointia olisi ammattijärjestön kannattavaa keskittyä tukemaan hyvinvointia keskittymällä voimauttavaan sävyyn.