Suomen suot ja turvemaat : Käyttö nykyisin ja tulevaisuudessa

Abstract

Suomi on soistumiselle ja turpeen muodostumiselle oivallinen paikka. Soistuminen vaatii veden ylijäämää ja Suomessa runsas sadanta ja alhainen haihtuminen edesauttavat soistumista. Topografian ja toisaalta maankohoaminen ovat soistaneet maa-alueita viimeisen jääkauden jälkeen ja erityisesti maankohoamisen seurauksena soistumista tapahtuu edelleen länsirannikolla. Turve on maalajina eloperäisestä aineksesta paikalleen kerrostunutta kasvualustaa, joka jaetaan Suomessa sara- ja rahkaturpeisiin. Soita ja turvemaita on tutkittu Suomessa laajalti ja tänä päivänä tutkimustyö sisältää paljon turvetuotannosta vapautuvien maiden käyttömahdollisuuksien tutkimista sekä hiilensidontaan ja ilmastovaikutuksiin liittyvää tutkimusta. Turvemaita on laajasti ojitettu metsäteollisuuden käyttöön, mutta myös maaviljelyyn ja turvetuotantoon. Vaaleita, heikosti maatuneita rahkaturpeita on pääosin käytetty kasvualustana ja tummia, hyvin maatuneita saraturpeita on käytetty energiantuottoon. Ojituksen ja turpeenpolton aiheuttamat kasvihuonekaasut ja vesistöpäästöt ovat aiheuttaneet paineen tarkastella uudelleen ja laajemmin turvemaiden käyttöä ja päästöjen hallintakeinoja. Turvemaiden käyttöä on ohjattu tutkimustulosten perusteella luonnontilansa menettäneille tai voimakkaasti heikentyneille alueille sekä heikkotuottoisille metsäojitetuille suoalueille. Turvetuotannosta vapautuville alueille on perustettu useita hankkeita, joissa selvitetään parhaita jatkokäyttömenetelmiä kuten kosteikkoviljelyä ja tuuli- ja aurinkovoimaloita. On huomattu myös, että soista ja turvemaista on hyötyä pitkän aikavälin hiilensitojina ja siksi soiden suojelua on pyritty lisäämään. Turpeenpoltosta ei Suomessa täysin voida luopua, sillä turve on tärkeä huoltovarmuuden energialähde sekä paikallisesti suuri ja tärkeä työllistäjä. Kosteikkoviljely nähdään hyvänä vaihtoehtona sekä ilmaston että yhteiskunnallisten vaikutusten näkökulmasta.