Epäpolitisoivat diskurssit valtiovallan koronaviestinnässä : Epäpolitisointien esiintyminen ja perustelut pandemia-ajan tiedotustilaisuuksissa
Mäkelä, Linnea (2024-05-17)
Epäpolitisoivat diskurssit valtiovallan koronaviestinnässä : Epäpolitisointien esiintyminen ja perustelut pandemia-ajan tiedotustilaisuuksissa
(17.05.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024060646298
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024060646298
Tiivistelmä
Pro gradu-tutkielmani tarkastelee epäpolitisoinnin esiintymistä koronakriisin aikaisessa viestinnässä Suomessa. Koronavirus loi poikkeukselliset ja ennen kaikkea epävarmat olosuhteet niin kansalaisille kuin päättäjille, minkä perusteella hallitus joutui aloittamaan normaalista poikkeavia toimenpiteitä kriisin hoidon osalta. Hallitus kertoi toimenpiteistään Valtioneuvoston tiedotustilaisuuksien kautta, mitkä toimivat myös tämän tutkielman aineistona. Aineisto on kuitenkin laajuuden vuoksi rajattu kahteen eri ajankohtaan; vuoden 2020 kevääseen sekä vuoden 2021 syksyyn, mikä lopulta rajasi aineiston yhdeksään tiedotustilaisuuteen.
Tutkielman teoria pohjautuu epäpolitisoinnin, asiantuntijuuden ja epävarmuuden käsitteisiin, joita peilataan suhteessa kriiseihin ja kriisiajan viestinnän kontekstiin. Epäpolitisointeja analysoidaan aineistosta Norman Faircloughin kriittisen diskurssianalyysin avulla, joskin aineiston poikkeuksellisuus eli laajassa epävarmuudessa toteutetut tiedotustilaisuudet ja teoriapohja huomioiden. Analyysi osoitti, että koronakriisi oli varsin poikkeuksellinen kriisi, joka teki viestinnällisestä tilanteesta kaikkialla vähintäänkin haastavan. Siitä huolimatta aineistosta löytyi kuusi epäpolitisoinnin diskurssia; asiantuntijuus, välttämättömyysretoriikka, auktoriteettiin vetoaminen, perusteluiden puutteellisuus ja poliittisuuden häivyttäminen. Analyysissä tarkastellaan näiden diskurssien erilaisia muotoja aineistossa epäpolitisoinnin ja kriittisen diskurssianalyysin avulla. Erityisesti asiantuntijuuden diskurssi korostui tiedotustilaisuuksissa, mutta kaikki löydetyt epäpolitisoinnin diskurssit esiintyivät selkeinä. Analyysissä selvisi, että hallituksen suorittaman kriisiviestinnän keinoissa oli eroavuutta eri ajankohtien välillä. Esimerkiksi asiantuntijuuden diskurssi vahvistui tiedotustilaisuuksien edetessä ja keskittyi yhä yksityiskohtaisempiin epäpolitisointeihin asiantuntijoihin viittaamisen osalta. Lisäksi poliittisuudesta etääntymisen diskurssi oli vahvempi kriisin alkuaikojen tiedotustilaisuuksissa aineistossa. Muiden epäpolitisointien diskurssien esiintymisessä ei ilmennyt poikkeuksellisia eroja ajankohtien välillä.
Jatkotutkimuksissa olisi yhä oleellista huomioida kriisiajan vaikutukset koronaviruksen aikaiseen aineistoon ja tarkastella aihetta mahdollisesti yhä laajemmasta otannasta tai erilaisesta aineistosta käsin. Myös esimerkiksi retorisella tai argumentoinnin analyysillä voisi saada aiheesta hedelmällisiä tutkimustuloksia. Koronakriisiä, ja etenkin kriisiajan viestintää tarkastelevia tutkimuksia olisi tärkeää luoda runsaasti, sillä vain siten kriiseistä on mahdollista oppia. Oppiminen vaikuttaa siihen, miten jatkossa vastaavassa tilanteessa toimitaan ja siihen, millaista kriisiviestintää tulevien kriisien kohdalla toteutetaan.
Tutkielman teoria pohjautuu epäpolitisoinnin, asiantuntijuuden ja epävarmuuden käsitteisiin, joita peilataan suhteessa kriiseihin ja kriisiajan viestinnän kontekstiin. Epäpolitisointeja analysoidaan aineistosta Norman Faircloughin kriittisen diskurssianalyysin avulla, joskin aineiston poikkeuksellisuus eli laajassa epävarmuudessa toteutetut tiedotustilaisuudet ja teoriapohja huomioiden. Analyysi osoitti, että koronakriisi oli varsin poikkeuksellinen kriisi, joka teki viestinnällisestä tilanteesta kaikkialla vähintäänkin haastavan. Siitä huolimatta aineistosta löytyi kuusi epäpolitisoinnin diskurssia; asiantuntijuus, välttämättömyysretoriikka, auktoriteettiin vetoaminen, perusteluiden puutteellisuus ja poliittisuuden häivyttäminen. Analyysissä tarkastellaan näiden diskurssien erilaisia muotoja aineistossa epäpolitisoinnin ja kriittisen diskurssianalyysin avulla. Erityisesti asiantuntijuuden diskurssi korostui tiedotustilaisuuksissa, mutta kaikki löydetyt epäpolitisoinnin diskurssit esiintyivät selkeinä. Analyysissä selvisi, että hallituksen suorittaman kriisiviestinnän keinoissa oli eroavuutta eri ajankohtien välillä. Esimerkiksi asiantuntijuuden diskurssi vahvistui tiedotustilaisuuksien edetessä ja keskittyi yhä yksityiskohtaisempiin epäpolitisointeihin asiantuntijoihin viittaamisen osalta. Lisäksi poliittisuudesta etääntymisen diskurssi oli vahvempi kriisin alkuaikojen tiedotustilaisuuksissa aineistossa. Muiden epäpolitisointien diskurssien esiintymisessä ei ilmennyt poikkeuksellisia eroja ajankohtien välillä.
Jatkotutkimuksissa olisi yhä oleellista huomioida kriisiajan vaikutukset koronaviruksen aikaiseen aineistoon ja tarkastella aihetta mahdollisesti yhä laajemmasta otannasta tai erilaisesta aineistosta käsin. Myös esimerkiksi retorisella tai argumentoinnin analyysillä voisi saada aiheesta hedelmällisiä tutkimustuloksia. Koronakriisiä, ja etenkin kriisiajan viestintää tarkastelevia tutkimuksia olisi tärkeää luoda runsaasti, sillä vain siten kriiseistä on mahdollista oppia. Oppiminen vaikuttaa siihen, miten jatkossa vastaavassa tilanteessa toimitaan ja siihen, millaista kriisiviestintää tulevien kriisien kohdalla toteutetaan.