Teevettä, kaasumyrkkyä ja tulilaavaa : Turun vankimielisairaalan ensimmäisten potilaiden kokemukset 1911–1920 ja säilytettyjen henkilöaktien elinkaari arkistossa

Abstract

Tämän pro gradu -tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, miten hallinnolliset uudistukset vaikuttivat Turun kuritushuoneen yhdistetyn Vankimielisairaalan toiminnan käynnistymiseen vuonna 1911, millaisia sosiaalisia ja tilallisia kokemuksia sen ensimmäisillä potilailla siellä oli sekä miten takavarikoidut kirjeet osana potilaiden henkilöaktia kulkivat kirjoitushetkestään arkistoitaviksi, ja lopulta päätearkistoon kaikkien nähtäville. Tutkimuksen pääpaino on potilaiden kirjoittamissa kirjeissä, jotta heidän oma äänensä tulee kuuluviin osana vankimielisairaalan toiminnan kokemisen historiaa, viranomaisten ja henkilökunnan äänen sijasta. Kirjeiden päiväykset sijoittuvat aikavälille 1911–1920. Lähteenä toimivat Turun vankimielisairaalaan arkiston FA:1 Sairaskertomukset -sarjan henkilöaktien välistä löytyneet, vuosina 1911–1912 sisäänkirjattujen potilaiden kirjeet, joita analysoin lähiluvun avulla. Nämä asiakirjat olivat jo luontihetkellään hyvin arkaluontoisia, sillä tutkittavat kuuluvat sekä vankien että mielisairaaksi luokitellun marginalisoituihin ryhmiin. Tutkielmaa täydentää aikaisempi tutkimus ja kirjallisuus, joka liittyy Kakolan, mielisairaaloiden ja vankeinhoidon historiaan sekä tutkimuksen ja arkistoinnin etiikkaan. Keskeisiä tutkimuksen kannalta ovat myös rikoslaki, Vankeinhoito- ja Lääkintöhallituksen ohjeistuket sekä Vankimielisairaalan vuoden 1912 johtosääntö. Tutkimus osoittaa, että potilaiden sosiaaliset suhteet näkyvät sekä ulospäin kotiinpäin lähetetyissä kirjeissä että sisäänpäin henkilökunnalle lähetetyissä kirjeissä. Sensuuriin pysähtynyt kirjeenvaihto, kirjoittamattomat kirjeet ja tekemättömät vierailut aiheuttivat myös pelkoa potilaalle siitä, että kotona hänet olisi jo unohdettu. Potilaiden tilalliset kokemukset eivät niinkään löydy fyysisen ympäristön kuvailusta, vaan kokemuksia löydettiin omasta arjesta ja terveydentilasta. Sairaus koettiin kehollisten tuntemusten kautta ja mielisairaus nähtiin ulkopuolisten tekijöiden aiheuttamana. Vangin ja mielisairaan leimasta huolimatta vankimielisairaalan potilaat elivät omassa ympäristössään arkeaan ja ylläpitivät ihmissuhteitaan aivan kuten muutkin aikansa ihmiset. Vaikka kirjetutkimuksen haasteena on mahdollisuus tavoittaa vain pieni osa tutkittavien ajatuksista, säästyneet kirjeet ovat tässä kohtaa tutkijan ainut tapa saavuttaa heidän henkilökohtaisia kokemuksia. Laitoksen ja henkilökunnan äänen sijasta esiin nousee yksilö, hän joka oikeasti koki Vankimielisairaalan alkuvuodet potilaan näkökulmasta.