Itsemääräämisoikeuden tukeminen ja rajoittaminen erityishuollossa

Abstract

Tutkielmassa tarkastelen miten vammaishoidon ajankohtaisia tavoitteita itsemääräämisoikeuden turvaamisesta ja osallistavasta hoidosta on tuettu erityishuollossa. Tutkin kysymystä lainopillisesti tarkastelemalla lainvalmisteluasiakirjoja, tapausesimerkkejä ja oikeuskirjallisuutta. Vuonna 2016 voimaan tullut uusi kehitysvammalaki, pyrki korjaamaan lainsäädännössä erityishuoltoa koskeneet useat perusoikeudelliset ongelmakohdat. Vanha laki oli itsemääräämisoikeuden kannalta varsin puutteellinen ja käytännössä jätti tilaa perusoikeusloukkauksille. Tässä keskeisesti vaikutti suomalaisessa oikeusjärjestelmässä pitkään vallinnut laitosvalta-ajattelu, joka on mahdollistanut laitosten sisäisen vallankäytön erillisyyden hallinnollisista velvoitteista. Vaikka laitosvalta-ajattelu kohtasi suurta kritiikkiä 1960- ja 1970-luvuilla ja rajattiin perustuslakiuudistuksen ulkopuolelle, on se vaikuttanut vammaishoitoa koskevassa lainsäädännössä selvästi pidempään. Tarkastelen työssä, miten erityishuollon ongelmakohtiin on puututtu nykyisessä lainsäädännössä, sen valmisteluasiakirjoissa, sekä millaiset asiat vaikeuttavat itsemääräämisoikeuden toteutumista vammaishoidossa nykypäivänä. Vaikka itsemääräämisoikeuden toteutumiseen on pyritty puuttumaan paremmalla sääntelyllä, vaikuttaa hoitajavaje ja erityishuollon piirin yleinen resurssipula huomattavasti sen toteutumiseen käytännössä.