Sámi Land Rights in Norway and Finland : A Comparative Analysis of Legal Transplantation in the Context of Indigenous Land Rights
Ahdevainio, Helmi (2024-06-04)
Sámi Land Rights in Norway and Finland : A Comparative Analysis of Legal Transplantation in the Context of Indigenous Land Rights
(04.06.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024061251101
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024061251101
Tiivistelmä
This comparative legal research investigates the current state of Sámi land rights in Norway and Finland, exploring how historical usage of land as a cultural resource by the Sámi has led to differing legal recognitions today. Norway is noted for its progressive stance, having codified extensive land rights for the Sámi through legislative measures. Conversely, Finland has only recently advanced a government proposal aimed at enhancing the self-governing rights of the Sámi, spurred by international recommendations and pressure to update its legislation.
Through this comparative approach, the research aims to illuminate why Norway appears more effective in securing extensive land rights for the Sámi and to explore potential lessons that Finland might draw from Norway's policies. The analysis identifies key similarities and differences, providing insight into the factors that enable or hinder the progress of indigenous rights. Employing law in context -method, alongside scholarly insights on legal transplantation, this thesis analyses legislative documents and secondary sources to assess how Sámi land rights are addressed within Norwegian and Finnish legislation.
The findings indicate that Norway’s robust legal framework effectively recognizes and enforces Sámi land rights through a co-ownership -based structure, enhancing the Sámi’s autonomy. Since Finland’s efforts lack the comprehensive legal recognition seen in Norway, adopting elements from the system set up through ratifying the ILO 169 convention and subsequently enacting the Finnmark Act could significantly enhance the protection of indigenous rights in Finland. This adaptation would bolster Finland 's reputation as a progressive nation committed to international human rights standards. Tässä oikeusvertailevassa tutkimuksessa tarkastellaan saamelaisten maaoikeuksien laajuutta Norjassa ja Suomessa. Tutkimus valottaa sitä, miten kaksi pohjoismaista oikeusjärjestelmää tunnustavat saamelaisten kulttuuriin perinteisesti liitetyn maankäytön osana saamelaisia koskevaa lainsäädäntöä. Norja on ottanut käyttöön laajoja lainsäädännöllisiä toimia saamelaisten maaoikeuksien tunnustamiseksi ja vahvistamiseksi, kun taas Suomessa on vasta äskettäin herätty edistämään maan ainoan virallisen alkuperäiskansan asemaa.
Tutkimuksen tavoitteena on analysoida, miksi Norja on saavuttanut parempia tuloksia saamelaisten maaoikeuksien turvaamisessa ja mitä Suomi voisi oppia Norjan toimintamalleista. Vertaileva analyysi tuo esiin keskeiset samankaltaisuudet ja eroavaisuudet sekä kartoittaa ne tekijät, jotka vaikuttavat alkuperäiskansojen oikeuksien edistämiseen niin positiivisesti kuin negatiivisesti. Tutkielma hyödyntää voimassa olevaa lainsäädäntöä ja kirjallisuuslähteitä selvittääkseen, kuinka vahvaa suojaa saamelaisten maaoikeuksille kussakin valtiossa annetaan. Law in context -metodi ja erinäiset oikeuskirjallisuudessa esitetyt teoriat oikeudellisista siirrännäisistä muodostavat teoreettisen viitekehyksen tarkastelulle.
Norjan johdonmukainen ja yhteisomistusmalliin pohjautuva saamelaislainsäädäntö – etenkin esimerkillinen Ruijan laki – tunnustaa tehokkaasti saamelaisten maaoikeudet tukien alkuperäiskansan perustuslakisääteistä autonomiaa. Norjaan verraten Suomen toimet saamelaisten oikeuksien edistämisessä ovat jääneet vähäisiksi. Ratifioimalla ILO 169 -sopimuksen Suomi voisi turvata saamelaisille huomattavasti laajemmat oikeudet, mukaan lukien maaoikeudet, sekä myös vahvistaa asemaansa edistyksellisenä hyvinvointivaltiona, joka noudattaa ja ennen kaikkea kunnioittaa kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita.
Through this comparative approach, the research aims to illuminate why Norway appears more effective in securing extensive land rights for the Sámi and to explore potential lessons that Finland might draw from Norway's policies. The analysis identifies key similarities and differences, providing insight into the factors that enable or hinder the progress of indigenous rights. Employing law in context -method, alongside scholarly insights on legal transplantation, this thesis analyses legislative documents and secondary sources to assess how Sámi land rights are addressed within Norwegian and Finnish legislation.
The findings indicate that Norway’s robust legal framework effectively recognizes and enforces Sámi land rights through a co-ownership -based structure, enhancing the Sámi’s autonomy. Since Finland’s efforts lack the comprehensive legal recognition seen in Norway, adopting elements from the system set up through ratifying the ILO 169 convention and subsequently enacting the Finnmark Act could significantly enhance the protection of indigenous rights in Finland. This adaptation would bolster Finland 's reputation as a progressive nation committed to international human rights standards.
Tutkimuksen tavoitteena on analysoida, miksi Norja on saavuttanut parempia tuloksia saamelaisten maaoikeuksien turvaamisessa ja mitä Suomi voisi oppia Norjan toimintamalleista. Vertaileva analyysi tuo esiin keskeiset samankaltaisuudet ja eroavaisuudet sekä kartoittaa ne tekijät, jotka vaikuttavat alkuperäiskansojen oikeuksien edistämiseen niin positiivisesti kuin negatiivisesti. Tutkielma hyödyntää voimassa olevaa lainsäädäntöä ja kirjallisuuslähteitä selvittääkseen, kuinka vahvaa suojaa saamelaisten maaoikeuksille kussakin valtiossa annetaan. Law in context -metodi ja erinäiset oikeuskirjallisuudessa esitetyt teoriat oikeudellisista siirrännäisistä muodostavat teoreettisen viitekehyksen tarkastelulle.
Norjan johdonmukainen ja yhteisomistusmalliin pohjautuva saamelaislainsäädäntö – etenkin esimerkillinen Ruijan laki – tunnustaa tehokkaasti saamelaisten maaoikeudet tukien alkuperäiskansan perustuslakisääteistä autonomiaa. Norjaan verraten Suomen toimet saamelaisten oikeuksien edistämisessä ovat jääneet vähäisiksi. Ratifioimalla ILO 169 -sopimuksen Suomi voisi turvata saamelaisille huomattavasti laajemmat oikeudet, mukaan lukien maaoikeudet, sekä myös vahvistaa asemaansa edistyksellisenä hyvinvointivaltiona, joka noudattaa ja ennen kaikkea kunnioittaa kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita.