Yleinen takaisinsaantiperuste ja velallisen läheiset – rajoittamaton takaisinsaantiaika ja vilpillisen mielen presumptio
Jerkku, Laura (2024-06-10)
Yleinen takaisinsaantiperuste ja velallisen läheiset – rajoittamaton takaisinsaantiaika ja vilpillisen mielen presumptio
(10.06.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024061753496
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024061753496
Tiivistelmä
Tutkielman aihe on yleisen takaisinsaantiperusteen läheisten rajoittamaton takaisinsaantiaika ja vilpillisen mielen presumptio. Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (TakSL, 758/1991) säätämisen tavoitteena oli laajentaa takaisinsaantimahdollisuuksia. Sääntelyä ankaroitettiin erityisesti suhteessa velallisen läheisiin, joita koskee tavallista pidemmät takaisinsaantiajat ja erityiset todistustaakkasäännökset. TakSL 5 §:n yleisen takaisinsaantiperusteen mukaista takaisinsaantiaikaa ei läheisten välisissä oikeustoimissa ole lain sanamuodon mukaan lainkaan rajoitettu. Lisäksi TakSL 5 §:n soveltamisen edellytyksenä oleva velallisen vastapuolen vilpillinen mieli presumoidaan, jos velkojia loukkaava oikeustoimi on tehty läheisen kanssa.
Lain esitöissä ja oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että läheisen ikuiseen peräytymisriskiin voitaisiin soveltaa yleistä kymmenen vuoden vanhentumisaikaa. Takaisinsaanti- ja vanhentumissäännösten välistä suhdetta ei ole kuitenkaan arvioitu sen tarkemmin. Korkein oikeus on prejudikaatissaan KKO 2024:22 katsonut, että ilmoittamatta jääneet lahjat voitiin peräyttää TakSL 6 §:n nojalla, vaikka lahjoituksista oli kulunut yli kymmenen vuotta ennen takaisinsaantikanteen vireillepanoa. Lahjailmoituksen laiminlyönnistä johtuvan ikuisen takaisinsaantiriskin ja yleisen perusteen rajoittamattoman takaisinsaantiajan säätämisen taustalla vaikuttavat kuitenkin eri syyt. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, onko mahdollista soveltaa vanhentumista koskevia sääntöjä TakSL 5 §:ään perustuvan takaisinsaantivaatimuksen vanhentumiseen. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan vilpillisen mielen presumption vaikutusta läheisvastaajan asemaan.
Tutkimus on lainopillinen eli tavoitteena on tuottaa tietoa voimassa olevan oikeuden sisällöstä lainopillisten menetelmien avulla. Voimassa olevan oikeuden sääntöjä tulkitaan ja systematisoidaan tukeutumalla oikeuslähteisiin ja laintulkintaoppiin. Tutkimus sisältää myös oikeusvertailua, sillä kansallisten oikeuslähteiden lisäksi hyödynnetään muiden Pohjoismaiden lainvalmisteluaineistoa, oikeuskäytäntöä ja oikeuskirjallisuutta. Oikeuspoliittista näkökulmaa tutkielmassa edustaa de lege ferenda -tutkimus.
Tutkielmassa havaitaan, että vanhentumista koskevien sääntöjen soveltaminen takaisinsaantivaatimuksen vanhentumiseen ei ole ongelmatonta. Läheisvastaajien oikeusvarmuuden kannalta vaikuttaisi kuitenkin perustellulta, että peräytymisriski lakkaisi tietyn määräajan jälkeen. Vilpillisen mielen presumption ja pitkän takaisinsaantiajan vuoksi läheiset ovat huomattavan eriarvoisessa asemassa verrattuna muihin velallisen vastapuoliin. Vaikka läheisen näyttökynnys vilpittömän mielen osalta onkin alennettu, käy vilpittömän mielen saattaminen todennäköiseksi sitä vaikeammaksi mitä enemmän aikaa oikeustoimen tekemisen ja konkurssin välillä on kulunut. Oikeustilan selventämiseksi perustellulta vaikuttaisi läheisiin sovellettavan takaisinsaantiajan määrittely laissa.
Lain esitöissä ja oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että läheisen ikuiseen peräytymisriskiin voitaisiin soveltaa yleistä kymmenen vuoden vanhentumisaikaa. Takaisinsaanti- ja vanhentumissäännösten välistä suhdetta ei ole kuitenkaan arvioitu sen tarkemmin. Korkein oikeus on prejudikaatissaan KKO 2024:22 katsonut, että ilmoittamatta jääneet lahjat voitiin peräyttää TakSL 6 §:n nojalla, vaikka lahjoituksista oli kulunut yli kymmenen vuotta ennen takaisinsaantikanteen vireillepanoa. Lahjailmoituksen laiminlyönnistä johtuvan ikuisen takaisinsaantiriskin ja yleisen perusteen rajoittamattoman takaisinsaantiajan säätämisen taustalla vaikuttavat kuitenkin eri syyt. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, onko mahdollista soveltaa vanhentumista koskevia sääntöjä TakSL 5 §:ään perustuvan takaisinsaantivaatimuksen vanhentumiseen. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan vilpillisen mielen presumption vaikutusta läheisvastaajan asemaan.
Tutkimus on lainopillinen eli tavoitteena on tuottaa tietoa voimassa olevan oikeuden sisällöstä lainopillisten menetelmien avulla. Voimassa olevan oikeuden sääntöjä tulkitaan ja systematisoidaan tukeutumalla oikeuslähteisiin ja laintulkintaoppiin. Tutkimus sisältää myös oikeusvertailua, sillä kansallisten oikeuslähteiden lisäksi hyödynnetään muiden Pohjoismaiden lainvalmisteluaineistoa, oikeuskäytäntöä ja oikeuskirjallisuutta. Oikeuspoliittista näkökulmaa tutkielmassa edustaa de lege ferenda -tutkimus.
Tutkielmassa havaitaan, että vanhentumista koskevien sääntöjen soveltaminen takaisinsaantivaatimuksen vanhentumiseen ei ole ongelmatonta. Läheisvastaajien oikeusvarmuuden kannalta vaikuttaisi kuitenkin perustellulta, että peräytymisriski lakkaisi tietyn määräajan jälkeen. Vilpillisen mielen presumption ja pitkän takaisinsaantiajan vuoksi läheiset ovat huomattavan eriarvoisessa asemassa verrattuna muihin velallisen vastapuoliin. Vaikka läheisen näyttökynnys vilpittömän mielen osalta onkin alennettu, käy vilpittömän mielen saattaminen todennäköiseksi sitä vaikeammaksi mitä enemmän aikaa oikeustoimen tekemisen ja konkurssin välillä on kulunut. Oikeustilan selventämiseksi perustellulta vaikuttaisi läheisiin sovellettavan takaisinsaantiajan määrittely laissa.