Lapseen kohdistuva pahoinpitely – sivusta seuraavan vanhemman laiminlyöntivastuu

Abstract

Tämä tutkielma tarkastelee lapseen kohdistuvan tahallisen pahoinpitelyrikoksen toteuttamista vanhemman laiminlyönnin perusteella. Keskiössä on henkilöasetelma, jossa toinen vanhempi tekee lapselle ruumiillista väkivaltaa siten, että lapsen terveys vahingoittuu ja toinen vanhempi seuraa tätä pahoinpitelyä sivusta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, voiko lapsensa kaltoinkohteluun passiivisesti suhtautuva vanhempi syyllistyä tekijänä pahoinpitelyyn. Laiminlyönti voi nimittäin tietyissä tapauksissa tulla rangaistavaksi rikoslain 3 luvun 3 §:n 2 momentin mukaisena epävarsinaisena laiminlyöntirikoksena. Tällöin rangaistusvastuu kohdennetaan henkilöön, joka on jättänyt estämättä tietyn seurauksen syntymisen, vaikka hänellä on ollut siihen erityinen oikeudellinen velvollisuus.

Epävarsinaisia laiminlyöntirikoksia koskeva oikeuskäytäntö on keskittynyt ennen kaikkea tuottamuksellisiin tekomuotoihin. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä ei ole lainkaan sellaisia ratkaisuja, joissa se olisi tuominnut tahallisesta epävarsinaisesta laiminlyöntirikoksesta henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten kohdalla. Sen sijaan alemmat tuomioistuimet ovat tällaisia ratkaisuja antaneet. Vastaan tutkimuskysymykseen oikeuskäytännön lisäksi säädöstekstien, lain esitöiden ja oikeuskirjallisuuden perusteella. Tutkielma on rikoslainopillinen ja siten siinä tulkitaan voimassa olevaa oikeutta sekä systematisoidaan sen sisältöä.

Tutkielmani osoittaa, että lapsen pahoinpitelyä sivusta seuraava vanhempi voi tiettyjen edellytysten täyttyessä syyllistyä pahoinpitelyyn tekijänä epävarsinaisen laiminlyöntirikoksen perusteella. Koska pahoinpitelyn tunnusmerkistön sanamuoto kattaa laiminlyönnin, on tunnusmerkistö täytettävissä puuttumattomuudella. Jotta vanhemman rikosoikeudellinen vastuu voisi tulla kyseeseen, vanhemmalla tulee ensinnäkin olla erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen ja hänen on siten oltava rikoslain 3 luvun 3 §:n 2 momentin mukaisessa vastuuasemassa. Vanhemman vastuuaseman henkilöllinen ulottuvuus on selkeä sen vahvan normatiivisen perustan vuoksi, minkä lisäksi toimintavelvoitteen asiallisen ulottuvuuden voidaan katsoa kattavan lapsen suojelun pahoinpitelyltä. Rangaistusvastuu edellyttää niin ikään laiminlyönnin syy-yhteyttä lapsen terveyden vahingoittumiseen sekä vanhemman toisintoimimismahdollisuuden toteamista. Lisäksi menettelyltä edellytetään tahallisuutta. Vaikka syy-yhteyden ja tahallisuuden näyttäminen tarkastelun kohteena olevassa asetelmassa ei ole yksiselitteistä, on se kuitenkin mahdollista. Keskeinen loppupäätelmä tutkielmassani onkin se, että yksittäisessä tilanteessa ratkaisu vanhemman rangaistusvastuuseen asettamisesta tulisi aina tehdä tapauskohtaisen harkinnan pohjalta.