Miksei hän? : Englannin persoonapronominien she ja he suomentaminen appellatiiveina kolmessa Kersti Juvan kääntämässä kirjallisuusklassikossa

Abstract

Tutkielmassani käsittelen englannin yksikön kolmannen persoonan pronominien she ja he suomentamista appellatiiveina kaunokirjallisuudessa. Aineistona käytän Kielipankin Korp-palvelussa saatavissa olevaa englantilaisen ja amerikkalaisen kirjallisuuden klassikoiden rinnakkaiskorpusta (2020). Korpus sisältää annotoidut Kersti Juvan suomennokset Kolea talo (2006), Ylpeys ja ennakkoluulo (2013) ja Washingtonin aukio (2003) sekä alkuperäisteokset Charles Dickensin Bleak House (1852–1853), Jane Austenin Pride and Prejudice (1813) ja Henry Jamesin Washington Square (1880). Tarkastelen tapauksia, joissa englannin persoonapronomini on suomennettu appellatiivina pronominin hän sijaan. Selvitän, millaisia appellatiiveja käännösvastineina on ja millaisissa ympäristöissä ne esiintyvät. Lisäksi tutkin, mistä syistä appellatiiveja käytetään ja mitä vaikutuksia niillä on tekstiin. Olen kiinnostunut myös siitä, miten paljon sukupuoli näkyy englannin suvullisten pronominien suomennoksissa.

Tietääkseni aiempaa tämänkaltaista tutkimusta juuri appellatiiveista ei ainakaan englanti–suomi-kieliparilla ole tehty aihetta muun tutkimuksen lomassa käsittelevän Paula Suoniemen (2006) opinnäytteen lisäksi. Persoonapronominien viittaussuhteiden tutkimus sekä käännössuomessa että supisuomessa antaa siitä huolimatta hyvän pohjan omalle tutkielmalleni. Näistä mainittakoon Anna Maurasen ja Liisa Tiittulan (2006) tutkimus sekä Annukka Vartevan (1998) artikkeli. Käännöstieteen ja semantiikan aloilta tärkeimpiä lähteitä teorian tueksi ovat Christiane Nordin (2010) ja Nick Riemerin (2010) opukset sekä suomen definiittisyyttä kuvaava Maria Vilkunan (1992) teos. Tutkielma on pääosin kvalitatiivinen, ja vaikka esitän myös kvantitatiivisia huomioita appellatiivien esiintymistä, ei niistä voi tehdä yleistäviä päätelmiä. Tutkimusmenetelmäni on kontrastiivinen korpusanalyysi.

Tutkimukseni osoittaa, että hän-pronominin tilalla käytetään eniten appellatiiveja, jotka kuvailevat tarkoitettaan yleisellä tasolla. Ne ilmaisevat usein myös sukupuolta lähtökielisen vastineensa tavoin. Osa appellatiiveista esiintyy ympäristössä, jossa korrelaatio vaatii selventämistä, pronominista koituisi paljon toistoa tai lausejärjestys on muuttunut radikaalisti. Osasta ympäristöjä taas selviää, että appellatiivin tavoite on dynaaminen ekvivalenssi, lähtötekstiä vastaavien assosiaatioiden ja reaktioiden välittäminen kohdetekstin kautta. Lisäksi tutkimuksen perusteella kaunokirjallisuuden hän-pronominin asema näkökulmahenkilön pronominina on elinvoimainen. Tuloksista voi päätellä, ettei pronominin korvaaminen appellatiivilla liity ainoastaan, eikä edes pääosin, korrelaatio-ongelmiin, ja että sen vaikutukset näkyvät käännöksessä dynaamisempana ekvivalenssina.

Koska aineistoni tapauksilla on perin suppea konteksti, on erityisesti pidempiä viittausketjuja tarkastelevalle jatkotutkimukselle tarvetta. Tämän tutkielman pohjalta olisi mahdollista muodostaa hypoteesit, joiden paikkansapitävyyttä olisi mielenkiintoista tutkia. Toinen ilmiselvä näkökulma jatkotutkimukselle on yhdistää se feministiseen kielentutkimukseen. Tulokseni viittaavat siihen, että englannin feminiinisen ja maskuliinisen persoonapronominin suomentamisen erojen tutkiminen voisi tuottaa ajankohtaista ja tärkeää tietoa suomen kielen sukupuolen ilmaisemisesta.