Gliasolut, neuroinflammaatio ja Alzheimerin tauti
Haataja, Kira (2024-06-27)
Gliasolut, neuroinflammaatio ja Alzheimerin tauti
(27.06.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024062859460
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024062859460
Tiivistelmä
Sähköisestä viestinvälityksestä hermostossa vastaa neuronit. Sekä keskushermoston että perifeerisen hermoston ylivoimaisesti runsaslukuisin solutyyppi on kuitenkin gliasolut eli keskushermoston tukisolut. Gliasoluja on useaa eri tyyppiä, jotka ovat erikoistuneet omiin tehtäviinsä hermoston kehityksessä ja homeostasiassa, immuunipuolustuksessa sekä veriaivoesteen muodostamisessa.
Beta-amyloidihypoteesi on ollut johtava selitys Alzheimerin taudin patogeneesille ja taudin etenevälle oirekuvalle. Alzheimerin tauti on etenevä muistisairaus, jonka keskeisimmät oireet ovat potilaan hidas kognitiivinen heikentyminen ja dementia. Taudille on tyypillistä keskushermostoon kerääntyvät solunulkoiset beta-amyloidiplakit (Aβ) ja solunsisäiset tau-proteiinivyyhdit (NFT), joiden runsaus korreloi vahvasti potilaan dementian tason kanssa.
Alzheimerin taudille tunnetaan useita riskitekijöitä, joista keskeisimpinä apolipoproteiinigeenialleeli E4, Downin syndrooma ja korkea ikä. Taudin familiaalinen muoto linkittyy vahvasti geenimutaatioihin ja tauti puhkeaa jo nuorella iällä. Sporadinen tautimuoto puhkeaa yleensä vasta yli 65-vuotiaana.
Beta-amyloidi- ja tau-proteiinipatologia aiheuttavat keskushermostossa massiivisia neuronituhoja ja neuronien toiminnan häiriintymistä. Näillä mekanismeilla ei voida kuitenkaan selittää koko Alzheimerin taudin patologiaa. Siksi tutkimusta on kohdennettu nyt myös gliasoluihin.
Gliasoluilla, erityisesti astrosyyteilla ja mikrogliasoluilla on taudin patogeneesissa sekä neuroprotektiivisia että neurodegeneratiivisia vaikutuksia. Yliaktivoituneiden, reaktiivisten gliasolujen ylläpitämä neuroinflammaatio voisi selittää Alzheimerin taudin patologian. Beta-amyloidiplakkeihin assosioituvat gliasolut ja jatkuva, runsas proinflammatoristen sytokiinien vapautuminen viittaa taudissa esiintyvään krooniseen neuroinflammaatioon.
Alzheimerin taudin nykyinen lääkehoito kohdentuu vain helpottamaan potilaan kognitiota ja tarve parantavalle lääkehoidolle on suuri. Neuroinflammaatiota tutkimalla on saatu aluille lukuisia immuunipuolustukseen vaikuttavia lääkeaihioita, joilla on potentiaalia taudin hoidossa. Tällaisia lääkeaihioita ovat muun muassa tulehduskipulääkkeet, sytokiini-inhibiittorit ja melatoniini.
Beta-amyloidihypoteesi on ollut johtava selitys Alzheimerin taudin patogeneesille ja taudin etenevälle oirekuvalle. Alzheimerin tauti on etenevä muistisairaus, jonka keskeisimmät oireet ovat potilaan hidas kognitiivinen heikentyminen ja dementia. Taudille on tyypillistä keskushermostoon kerääntyvät solunulkoiset beta-amyloidiplakit (Aβ) ja solunsisäiset tau-proteiinivyyhdit (NFT), joiden runsaus korreloi vahvasti potilaan dementian tason kanssa.
Alzheimerin taudille tunnetaan useita riskitekijöitä, joista keskeisimpinä apolipoproteiinigeenialleeli E4, Downin syndrooma ja korkea ikä. Taudin familiaalinen muoto linkittyy vahvasti geenimutaatioihin ja tauti puhkeaa jo nuorella iällä. Sporadinen tautimuoto puhkeaa yleensä vasta yli 65-vuotiaana.
Beta-amyloidi- ja tau-proteiinipatologia aiheuttavat keskushermostossa massiivisia neuronituhoja ja neuronien toiminnan häiriintymistä. Näillä mekanismeilla ei voida kuitenkaan selittää koko Alzheimerin taudin patologiaa. Siksi tutkimusta on kohdennettu nyt myös gliasoluihin.
Gliasoluilla, erityisesti astrosyyteilla ja mikrogliasoluilla on taudin patogeneesissa sekä neuroprotektiivisia että neurodegeneratiivisia vaikutuksia. Yliaktivoituneiden, reaktiivisten gliasolujen ylläpitämä neuroinflammaatio voisi selittää Alzheimerin taudin patologian. Beta-amyloidiplakkeihin assosioituvat gliasolut ja jatkuva, runsas proinflammatoristen sytokiinien vapautuminen viittaa taudissa esiintyvään krooniseen neuroinflammaatioon.
Alzheimerin taudin nykyinen lääkehoito kohdentuu vain helpottamaan potilaan kognitiota ja tarve parantavalle lääkehoidolle on suuri. Neuroinflammaatiota tutkimalla on saatu aluille lukuisia immuunipuolustukseen vaikuttavia lääkeaihioita, joilla on potentiaalia taudin hoidossa. Tällaisia lääkeaihioita ovat muun muassa tulehduskipulääkkeet, sytokiini-inhibiittorit ja melatoniini.