”Porno tekee heikkoja miehiä” : NoFap-kulttuurin terapeuttiset diskurssit ja maskuliinisuuden konstruointi sosiaalisessa mediassa

Abstract

Tämä tutkimus tarkastelee pornokriittiselle NoFap-kulttuurille ominaisia tapoja konstruoida maskuliinisuutta itsensä kehittämisen ja seksuaalisen pidättäytymisen kautta. Keskeisenä kiinnostuksen kohteena on NoFapin pornolle ja pornoriippuvuudelle antamat merkitykset ja niiden vaikutukset miehenä ja naisena olemisen tapoihin sekä se, miten ideologian omaksuneet miehet neuvottelevat feminiinisinä ja maskuliinisina pidetyistä ominaispiirteistä ja hegemonisen maskuliinisuuden toimintatavoista. NoFapin terapeuttisia diskursseja ja itseavun strategioita tutkimalla voidaan myös saada parempi käsitys pornoriippuvuuden syy- ja seuraussuhteista. Tämä tutkimus keskittyy NoFapin terapeuttiseen kulttuuriin, joka käytännössä ilmenee terapeuttisina diskursseina ja strategioina. Tutkimusmenetelmä on temaattinen analyysi ja aineistona käytetään YouTube-videoita, joissa miehet kertovat omakohtaisesti pornoriippuvuudestaan, NoFap kokemuksistaan ja havaitsemistaan pornon haittavaikutuksista. NoFap-yhteisö on nähty manosfäärinä ja poliittisten kiistojen alustana, jossa uskotaan erilaisiin myytteihin, sekä jaetaan antifeministisiä näkemyksiä. Samaan aikaan NoFap tarjoaa vertaistukea porno- ja dopamiiniriippuvuudesta kärsiville nuorille miehille, jotka kamppailevat yksin sosiaalisten ongelmiensa ja seksuaali- ja mielenterveytensä kanssa. WHO:n vuonna 2022 julkaistuun ICD-11-painokseen on lisätty ”pakonomaisen seksuaalikäyttäytymisen häiriö" -diagnoosi, osana kasvavaa huolta globaalin seksi- ja pornoriippuvuuden lisääntymisestä. Tältä osin NoFap ilmentää myös terveysviranomaisten näkemystä seksuaaliterveyden tilasta. Siinä missä NoFap-kulttuuri pyrkii vastaamaan nuorten miesten avuntarpeeseen pornoriippuvuuden osalta, se myös käyttää terapeuttista valtaa esimerkiksi vetoamalla retoriikassaan ”maskuliinisuuskriisiin.” Tutkimuksen perusteella NoFap-kulttuuri ylläpitää käsityksiä ”luonnollisesta” maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä, sekä näihin tunnesääntöjen avulla liitetyistä ominaispiirteistä ja ”seksuaalisesta energiasta.” Aineisto myös osoittaa, että nuoret miehet kamppailevat erinäisten sosiaalisten ongelmien, kuten sosiaalisten tilanteiden pelon, ahdistuksen ja yksinäisyyden kanssa, joihin etsitään helpotusta pornografiasta. Yleinen elämän tyytymättömyys, riittämättömyyden tunne ja masennus liitetään luonnollisten dopamiinipalkintojen vähäisyyteen sekä pornon ja sosiaalisen median aiheuttamaan ylivirittyneisyyteen ja keskittymisvaikeuksiin. Ratkaisuna tähän pidetään maskuliinista itseavun kulttuuria ja itseavun strategioita, joille ominaisinta ovat itsetuntemus, itsekuri, tunteiden hallinta ja toiminnallisuus. Toisaalta miehet arvostavat myös feminiiniseksi piirteeksi luokittelemaansa itsemyötätuntoa, mutta adaptoivat sen osaksi maskuliinista itseavun strategiaa. Lisäksi terapiaa pidetään feminiinisten piirteiden vuoksi vähempiarvoisena toimintamuotona, joten miehet suosivat siten maskuliinisen merkityksenannon mukaista mentorointia. Hegemonisen maskuliinisuuden ihannetta ja maskuliinisuuden kriisiä ylläpidetään fiktiivisten hahmojen, moraalisintellektuaalisen johtajuuden ja terapeuttisen vallankäytön avulla. Lisäksi NoFap-miehet kertovat pornon muuttaneen heidän käsitystään naissukupuolesta radikaalisti. Miehet raportoivat pornon objektisoivan naissukupuolta ja lisänneen tarvetta käyttää seksuaalista valtaa. Tutkimuksen mukaan pornon käyttö voi myös potentiaalisesti lisätä seksuaalisen väkivallan riskiä ja näin ollen tutkimus kritisoi myös seksuaalisen väkivallan normalisointia osana seksuaalikulttuuria. Ymmärtääksemme paremmin edellä mainittuja pornoriippuvuuden syy- ja seuraussuhteita, on yhteiskunnan alkuun tunnustettava, että kyseessä on todellinen ongelma.