Työttömyys yksilön vai yhteiskunnan vika? : Suomen aktiivisen työvoimapolitiikan tarkastelua täysistuntopöytäkirjoissa

Abstract

Tässä tutkimuksessa käsitellään aktiivista työvoimapolitiikkaa. Tarkastelussa ovat aktiivimallista ja pohjoismaisen työvoimapalveluiden mallista käydyt keskustelut eduskunnan täysistuntopöytäkirjoissa. Työttömyys on suuri uhka hyvinvointiyhteiskunnalle. Suomen työvoimapolitiikka on kehittynyt ajan saatossa, mutta silti työllisyydessä ja työttömyyden torjumisessa olemme jääneet jälkeen pohjoismaisesta tasosta. Tanskaa pidetään yhtenä mallimaana hyvän työllisyyden takia. Lisäksi Ruotsissa, johon Suomea usein verrataan, on parempi taloustilanne ja työllisyyskehitys kuin meillä.

Työttömyys on vakava asia niin yksilölle kuin yhteiskunnalle. Se hankaloittaa elämistä ja heikentää valtion taloutta. Työllisyydelle on monenlaisia esteitä, kuten terveysrajoitteet, työkokemus ja tulokseton työnhaku. Työttömyydelle löytyy myös ratkaisukeinoja ja yhtenä toimena politiikassa on aktiivinen työvoimapolitiikka. Aktivoinnilla on paljon kannattajia, mutta myös vastustajia. Uusliberalistinen ajattelutapa on vaikuttanut osaltaan siihen, että työtöntä on syyllistetty omasta tilanteestaan. Työttömyyteen on kuitenkin monia syitä.

Käsittelen aineistoani sisällönanalyysinä. Tutkimuskysymykseni ovat: ”1. Kenellä katsotaan olevan päävastuu työttömyyden hoidossa?”, ”2. Miten Suomen ja Pohjoismaiden välistä tilannetta työttömyyden hoidossa käsitellään?” ja ”3. Miten Suomen aktivointipolitiikka suhteutuu workfare-ajatteluun?”. Eduskunnan puheenvuoroista muodostuu viisi erilaista teemaa, joiden kautta käsittelen tutkimuskysymyksiä. Niitä ovat positiiviset ja negatiiviset suhtautumiset uudistuksiin, yksilön ja yhteiskunnan välinen rooli, Suomen tilanne Pohjoismaihin verrattuna ja workfaren merkityksen lisääntyminen.

Tutkimuksessa havaittiin, että valtiolla nähtiin olevan suurempi rooli työttömyyden hoidossa, mutta yksilölläkin on vastuu omasta tilanteestaan ja työelämässä pärjäämisessä. Puheenvuoroissa Suomea verrattiin paljon Ruotsiin ja Tanskaan molempien uudistusten osalta. Monet kansanedustajat tunnistivat ne tosiasiat, että Suomen tilanne on huonompi muihin Pohjoismaihin verrattuna. Se miten työttömyyttä kuuluisi parantaa vaihteli puolueiden mukaan. Aktivointipolitiikkaan suhtauduttiin vahvasti ja se herätti paljon tunteita varsinkin aktiivimallin osalta. Poliittiset aktivointitoimet sopivat hyvin workfare-ajatteluun. Monet eivät pitäneet tästä ja oppositiossa se herätti paljon vastustusta. Mutta pohjoismaisen mallin kohdalla vastustusta ei ollut läheskään yhtä paljon, vaikka aktivointia oli esityksessä edelleen.

Työttömyyden hoito on todella tärkeää, jotta hyvinvointivaltion oleelliset toimet voidaan turvata. Ilman verotuloja valtion on vaikea selvitä tehtävistään. Työllisyyspolitiikka muuttuu ajan mukana ja aktivointipolitiikkakin kehittyy. Tähän on myös ymmärrettävät syyt, sillä ilman muutosta Suomen vaikeudet vain kasvavat. Kuitenkaan yksilön harteille kaikkea ei voida laittaa. Sanktioiden ja kannustimien välinen suhde pitää olla oikeasuhtainen ja työttömiä pitää tukea.