”Tervesiä täältä Venäjältä” : Inkerinsuomalaisen ja jatkosodan aikaisen isäntäperheen välinen suhde ja yhteydenpito
Leppähaara, Susanna (2024-08-20)
”Tervesiä täältä Venäjältä” : Inkerinsuomalaisen ja jatkosodan aikaisen isäntäperheen välinen suhde ja yhteydenpito
(20.08.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024082967044
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024082967044
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan inkerinsuomalaisten ja jatkosodan aikaisten suomalaisten isäntäperheiden välistä suhdetta. Tutkimuksessa selvitetään majoitettujen ja yksityismajoittajien kokemuksia poikkeuksellisissa olosuhteissa syntyneestä ihmissuhteesta, sen luonteesta ja kehityksestä sekä myöhemmästä yhteydenpidosta ja merkityksestä. Tarkastelun kohteena ovat inkerinsuomalaisen Kuokkasen/Karhun ja majoittajana toimineen Leppähaaran sukujen tarinat.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys kiinnittyy uuden sotahistorian, kokemushistorian, inkeriläistutkimuksen ja ylirajaisen historiantutkimuksen kenttään. Käytetyt aineistot, niiden tutkimusmenetelmät ja keskeiset käsitteet luovat laajan metodologisen lähestymistavan, jonka punaisena lankana tutkimuksessa hyödynnetään kontekstoinnin metodiikkaa. Tutkimuksen kontekstit rakentuvat tutkitun ihmissuhteen keskeisten käännekohtien ympärille; toisen maailmansodan aikaiseen tutustumiseen ja yhteiseloon, 1990-luvulla uudelleensyntyneeseen yhteydenpitoon Neuvostoliiton hajoamisprosessin lomassa ja vuosien 1991 ja 1992 jälleennäkemisiin poliittisesti avautuneessa ilmapiirissä.
Tutkimuksen aineistot koostuvat Kuokkasen/Karhun perheen 1990-luvulla lähettämistä kirjeistä heitä jatkosodan aikana majoittaneelle Leppähaaran perheelle. Aineistoa täydentävät Leppähaaran suvun haastattelut, valokuvat ja viranomaislähteet kuten inkeriläisten väestökortit. Kirjeiden haasteellisen kirjoitusasun vuoksi niitä lähestytään ”tahdittoman kolmannen lukijan” keinoin, missä kirjeiden sisältöjen herättämiin kysymyksiin etsitään vastauksia muista käytössä olleista aineistoista ja lähdekirjallisuudesta.
Tutkimus osoittaa inkerinsuomalaisten ja suomalaisten yksityismajoittajien välisten suhteiden monimuotoisuutta, sillä tutkimus antaa äänen viranomaislähteissä hiljaisiksi jääneille onnistumisen kokemuksille. Kuokkasen/Karhun ja Leppähaaran sukujen kohdalla jatkosodan aikana syntynyt ystävyys kantoi 1990-luvulle asti. Tutkimuksen inkerinsuomalaisten palattua Neuvostoliittoon syntyi yli neljänkymmenen vuoden hiljaisuus, mikä murtui Neuvostoliiton hajoamisprosessin lomassa, kun kirjeiden kautta saatiin jälleen yhteys muodostettua. Jälleennäkemisen järjestelyissä korostuivat kaipuu tuttuihin maisemiin ja kuulumisten vaihtoon, mutta myös käytännön tarpeet. Tutkimus antaa välineitä pohtia yksityismajoituksesta syntyneen suhteen luonnetta ja merkitystä osana kotinsa jättäneiden pakolaisten ja majoittajien elinkaarta.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys kiinnittyy uuden sotahistorian, kokemushistorian, inkeriläistutkimuksen ja ylirajaisen historiantutkimuksen kenttään. Käytetyt aineistot, niiden tutkimusmenetelmät ja keskeiset käsitteet luovat laajan metodologisen lähestymistavan, jonka punaisena lankana tutkimuksessa hyödynnetään kontekstoinnin metodiikkaa. Tutkimuksen kontekstit rakentuvat tutkitun ihmissuhteen keskeisten käännekohtien ympärille; toisen maailmansodan aikaiseen tutustumiseen ja yhteiseloon, 1990-luvulla uudelleensyntyneeseen yhteydenpitoon Neuvostoliiton hajoamisprosessin lomassa ja vuosien 1991 ja 1992 jälleennäkemisiin poliittisesti avautuneessa ilmapiirissä.
Tutkimuksen aineistot koostuvat Kuokkasen/Karhun perheen 1990-luvulla lähettämistä kirjeistä heitä jatkosodan aikana majoittaneelle Leppähaaran perheelle. Aineistoa täydentävät Leppähaaran suvun haastattelut, valokuvat ja viranomaislähteet kuten inkeriläisten väestökortit. Kirjeiden haasteellisen kirjoitusasun vuoksi niitä lähestytään ”tahdittoman kolmannen lukijan” keinoin, missä kirjeiden sisältöjen herättämiin kysymyksiin etsitään vastauksia muista käytössä olleista aineistoista ja lähdekirjallisuudesta.
Tutkimus osoittaa inkerinsuomalaisten ja suomalaisten yksityismajoittajien välisten suhteiden monimuotoisuutta, sillä tutkimus antaa äänen viranomaislähteissä hiljaisiksi jääneille onnistumisen kokemuksille. Kuokkasen/Karhun ja Leppähaaran sukujen kohdalla jatkosodan aikana syntynyt ystävyys kantoi 1990-luvulle asti. Tutkimuksen inkerinsuomalaisten palattua Neuvostoliittoon syntyi yli neljänkymmenen vuoden hiljaisuus, mikä murtui Neuvostoliiton hajoamisprosessin lomassa, kun kirjeiden kautta saatiin jälleen yhteys muodostettua. Jälleennäkemisen järjestelyissä korostuivat kaipuu tuttuihin maisemiin ja kuulumisten vaihtoon, mutta myös käytännön tarpeet. Tutkimus antaa välineitä pohtia yksityismajoituksesta syntyneen suhteen luonnetta ja merkitystä osana kotinsa jättäneiden pakolaisten ja majoittajien elinkaarta.