Kohti kasvukauden konsensusta : Keskustelu Suomen julkisesta kehitysyhteistyöstä taloudellisten kehitysmaasuhteiden neuvottelukunnassa vuosina 1980–1985

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen Suomen julkisesta kehitysyhteistyöstä käytyä keskustelua taloudellisten kehitysmaasuhteiden neuvottelukunnassa (Talke) vuosina 1980–1985. Taloudellisten kehitysmaasuhteiden neuvottelukunta oli ulkoasiainministeriön neuvoa-antava elin, joka koostui poliittisten puolueiden, eturyhmien ja ministeriöiden edustajista. Neuvottelukunnan tehtävänä oli ottaa kantaa kehitysyhteistyön suunnitteluun ja toimeenpanoon.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella, miten erilaiset poliittiset, ideologiset ja taloudelliset näkökulmat näkyivät kehitysyhteistyöstä käydyssä keskustelussa ajanjaksolla, jolloin Suomen julkisen kehitysyhteistyön määrärahat kasvoivat nopealla tahdilla. Tutkimuskysymyksinä ovat, millaisia näkemyksiä kehitysyhteistyön keskeisistä kysymyksistä esitettiin Talkessa, millaisia perusteluita keskustelussa käytettiin ja millaisia muutoksia keskustelussa tapahtui vuosien 1980–1985 aikana.

Tutkimuksen primaariaineistona ovat ulkoministeriön arkistoon kootut taloudellisten kehitysmaasuhteiden neuvottelukunnan kokouspöytäkirjat, kannanotot ja taustamuistiot. Tutkielman menetelmänä käytän laadullista sisällönanalyysiä, jonka tukena hyödynnän kehitysyhteistyön tutkimuksen käsitteitä ja näkökulmia. Tutkielma rakentuu kolmen teeman ympärille, joista käytyä keskustelua tarkastelen kronologisesti. Nämä kolme teemaa ovat kehitysyhteistyön määrärahat, kohdemaat sekä sisällölliset painopisteet.

Aineiston perusteella neuvottelukunnassa edustetut tahot kannattivat melko yksimielisesti kehitysyhteistyömäärärahojen voimakasta kasvattamista. Suomen kehitysyhteistyömäärärahat olivat 1980-luvun alussa tasoltaan Suomen kansainvälisiä verrokkimaita huomattavasti alemmalla tasolla, minkä nähtiin vaikuttavan Suomen ulkopoliittiseen maineeseen. Erimielisyyksiä neuvottelukunnassa esiintyi lähinnä siitä, tulisiko määrärahoja kasvattaa Suomen taloustilanteesta riippumatta.

Kehitysyhteistyön kohdemaat olivat eniten kiistaa neuvottelukunnassa herättänyt asiakysymys, johon liittyi erilaisia sisä- ja ulkopoliittisia sekä kaupallisia intressejä. Vaikka neuvottelukunnalla oli vuosina 1982 ja 1984 mahdollisuus esittää Suomen kahdenväliselle kehitysavulle uusia ohjelmamaita, se ei päässyt niiden valinnasta yksimielisyyteen. Neuvottelukunnan enemmistö näki, että Suomen kehitysyhteistyön kohdemaiden tuli edustaa tasapuolisesti erilaisiin poliittisiin suuntauksiin kuuluvia maita, jotta yhteistyöllä oli kaikkien puolueiden tuki. Suurvaltakiistan kohteena olleen Nicaraguan ohjelmamaastatuksesta ei päästy sopuun, vaikka vasemmistopuolueet ajoivat sitä Talkessa voimakkaasti.

Keskustelua kehitysyhteistyön sisällöllistä painopisteistä sen sijaan jossakin määrin välteltiin siihen asti, kunnes määrärahojen kasvu näytti turvatulta. Liian kärjekäs keskustelu Suomen kehitysavun laadusta nähtiin riskinä määrärahojen kasvulle. Tutkimuksen aikarajauksen loppupuolella keskustelu erityisesti kehitysyhteistyön toimialoista kuitenkin aktivoitui. Avun painottumista teollista kehitystä edistäviin hankkeisiin kritisoitiin, mutta päälinjoista vallitsi Talkessa konsensus. Kehitysyhteistyöllä tuli ensisijaisesti edistää avunsaajamaiden köyhimpien väestöryhmien kehitystä, mutta avun tärkeimpien toimialojen tuli olla sellaisia, joilla suomalaisyrityksillä oli osaamista ja resursseja toteuttaa projekteja.