Väkivaltarikollisuuden uhrikokemukset ja ilmoitusalttiutta selittävät tekijät Suomessa
Wilkko, Vilma (2024-10-04)
Väkivaltarikollisuuden uhrikokemukset ja ilmoitusalttiutta selittävät tekijät Suomessa
(04.10.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024110789952
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024110789952
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään suomalaisten väkivaltarikosten uhrikokemuksia ja väkivaltarikosten olosuhdetekijöiden sekä uhrien yksilötekijöiden yhteyttä ilmoitusalttiuteen.
Yhteiskuntapoliittiset päätökset nojaavat vahvasti virallisiin rikollisuustilastoihin sekä julkiseen keskusteluun rikollisuudesta. Virallisten tilastojen edellytyksenä on kuitenkin rikosten ilmitulo. Uhrien ilmoitusalttius on yksi merkittävimmistä tekijöistä, joka vaikuttaa rikosten ilmituloasteeseen. Suomessa väkivaltarikosten uhrien ilmoitusalttiuden on viime vuosina arvioitu vakiintuneen alle kymmenen prosentin tasolle. Merkittävä osa rikoksista jää viranomaisilta piiloon. Tutkielman tavoitteena on lisätä tietoa väkivaltarikosten uhrien uhrikokemuksista ja ilmoitusalttiutta selittävistä tekijöistä, joiden ymmärtäminen on edellytyksenä ilmoittamisen kannustustoimenpiteiden oikealle kohdentamiselle.
Tutkimuksen pääkysymyksinä ovat, millaisia suomalaisten väkivaltauhrikokemukset ovat ja mitkä tekijät selittävät väkivaltarikosten uhrien ilmoitusalttiutta.
Tutkimuksen aineistona toimii Kansallinen rikosuhritutkimus (KRT) vuodelta 2021. Aineiston avulla selvitetään rikoksen olosuhdetekijöiden sekä väkivaltarikosten uhrien demografisten ja sosioekonomisten tekijöiden suhdetta uhrikokemuksiin sekä ilmoitusalttiuteen. Rikoksen olosuhdetekijöinä tutkitaan tapahtumapaikkaa, tekijän suhdetta uhriin sekä teon vakavuutta. Teon vakavuuden mittarina käytetään teosta uhrille aiheutunutta fyysistä vammaa. Demografisina ja sosioekonomisina selittävinä tekijöinä ovat uhrin ikä, sukupuoli, siviilisääty, etninen tausta, työmarkkina-asema, koulutus sekä taloudellinen toimeentulo.
Tutkimustulosten mukaan yleisimpiä väkivaltarikosuhrikokemuksia ovat pahoinpitelyrikokset. Suurin osa väkivaltaa kokeneista on joutunut 1-2 väkivallanteon kohteeksi vuoden aikana. Uhreina korostuvat nuoret ja opiskelijat. Uhrikokemukset ovat kaikissa tekomuodoissa naisilla yleisempiä kuin miehillä. Tapahtumapaikkana korostuu pääasiassa julkiset paikat, seksuaalisten tekojen osalta yksityiset paikat. Pahoinpitelyrikoksissa tekijä on lähes yhtä usein tuttu kuin tuntematon, uhkauksissa tekijä on useimmiten tuntematon ja seksuaalisissa teoissa puolestaan tuttu.
Väkivaltarikoksen uhreista vain 8,6 % ilmoitti kokemastaan poliisille. Ilmoitusalttiutta selkeästi korotti teosta aiheutunut fyysinen vamma. Heikoiten ilmoitettiin pahoinpitelystä, useimmin uhkauksista. Sosioekonomisella asemalla havaittiin yhteys ilmoitusalttiuteen. Heikosti taloudellisesti toimeentulevat ilmoittivat useammin kuin muut, kun taas opiskelijat ja naimattomat ilmoittivat muita harvemmin.
Tutkimuksella saatiin tietoa uhrikokemuksista ja ilmoitusalttiudesta väestölle yleistettävällä tasolla. Ilmoitusalttiutta kohottavia toimenpiteitä tulisi tutkimuksen tulosten mukaan kohdentaa esimerkiksi nuorten, opiskelijoiden ja naimattomien väestöryhmiin, joissa ilmoitusalttiuden osoitettiin olevan muita ryhmiä matalampaa. Myös niille uhreille, joille ei aiheudu teosta vammaa, tulisi osoittaa ilmoittamisen kannustustoimenpiteitä.
Yhteiskuntapoliittiset päätökset nojaavat vahvasti virallisiin rikollisuustilastoihin sekä julkiseen keskusteluun rikollisuudesta. Virallisten tilastojen edellytyksenä on kuitenkin rikosten ilmitulo. Uhrien ilmoitusalttius on yksi merkittävimmistä tekijöistä, joka vaikuttaa rikosten ilmituloasteeseen. Suomessa väkivaltarikosten uhrien ilmoitusalttiuden on viime vuosina arvioitu vakiintuneen alle kymmenen prosentin tasolle. Merkittävä osa rikoksista jää viranomaisilta piiloon. Tutkielman tavoitteena on lisätä tietoa väkivaltarikosten uhrien uhrikokemuksista ja ilmoitusalttiutta selittävistä tekijöistä, joiden ymmärtäminen on edellytyksenä ilmoittamisen kannustustoimenpiteiden oikealle kohdentamiselle.
Tutkimuksen pääkysymyksinä ovat, millaisia suomalaisten väkivaltauhrikokemukset ovat ja mitkä tekijät selittävät väkivaltarikosten uhrien ilmoitusalttiutta.
Tutkimuksen aineistona toimii Kansallinen rikosuhritutkimus (KRT) vuodelta 2021. Aineiston avulla selvitetään rikoksen olosuhdetekijöiden sekä väkivaltarikosten uhrien demografisten ja sosioekonomisten tekijöiden suhdetta uhrikokemuksiin sekä ilmoitusalttiuteen. Rikoksen olosuhdetekijöinä tutkitaan tapahtumapaikkaa, tekijän suhdetta uhriin sekä teon vakavuutta. Teon vakavuuden mittarina käytetään teosta uhrille aiheutunutta fyysistä vammaa. Demografisina ja sosioekonomisina selittävinä tekijöinä ovat uhrin ikä, sukupuoli, siviilisääty, etninen tausta, työmarkkina-asema, koulutus sekä taloudellinen toimeentulo.
Tutkimustulosten mukaan yleisimpiä väkivaltarikosuhrikokemuksia ovat pahoinpitelyrikokset. Suurin osa väkivaltaa kokeneista on joutunut 1-2 väkivallanteon kohteeksi vuoden aikana. Uhreina korostuvat nuoret ja opiskelijat. Uhrikokemukset ovat kaikissa tekomuodoissa naisilla yleisempiä kuin miehillä. Tapahtumapaikkana korostuu pääasiassa julkiset paikat, seksuaalisten tekojen osalta yksityiset paikat. Pahoinpitelyrikoksissa tekijä on lähes yhtä usein tuttu kuin tuntematon, uhkauksissa tekijä on useimmiten tuntematon ja seksuaalisissa teoissa puolestaan tuttu.
Väkivaltarikoksen uhreista vain 8,6 % ilmoitti kokemastaan poliisille. Ilmoitusalttiutta selkeästi korotti teosta aiheutunut fyysinen vamma. Heikoiten ilmoitettiin pahoinpitelystä, useimmin uhkauksista. Sosioekonomisella asemalla havaittiin yhteys ilmoitusalttiuteen. Heikosti taloudellisesti toimeentulevat ilmoittivat useammin kuin muut, kun taas opiskelijat ja naimattomat ilmoittivat muita harvemmin.
Tutkimuksella saatiin tietoa uhrikokemuksista ja ilmoitusalttiudesta väestölle yleistettävällä tasolla. Ilmoitusalttiutta kohottavia toimenpiteitä tulisi tutkimuksen tulosten mukaan kohdentaa esimerkiksi nuorten, opiskelijoiden ja naimattomien väestöryhmiin, joissa ilmoitusalttiuden osoitettiin olevan muita ryhmiä matalampaa. Myös niille uhreille, joille ei aiheudu teosta vammaa, tulisi osoittaa ilmoittamisen kannustustoimenpiteitä.