Traces, gaps and constellations: Acts of remembering in contemporary Nordic documentary film

Abstract

Acts of remembering in documentary film create temporal, audiovisual compilations that interweave historical and imagined realities. They disrupt linear perceptions of temporality, and generate new ways of perceiving, feeling and thinking pasts (and presents) with the films.

In this article-based dissertation, situated between documentary film studies and cultural memory studies, I examine the aesthetics and politics of remembering in Nordic documentary films produced during the 21st century. Remembering is thus related to both the aesthetic form of the films, such as autobiography, the use of archival material and dramatizations, as well as their ethical and political stakes. In the research, remembering is understood as evocative and generative act, where pasts become present in this moment, and the present affects the ways in which we imagine, experience and perceive pasts, as part of the present.

The research delves into the Nordic audiovisual memory culture, where in the recent decades discussions on various “difficult” pasts have been initiated. These relate to, for example, Nordic colonialism or women’s experiences during and after the Second World War. I have examined closer five films, which can be located to the field of Nordic creative documentary. They are Santra and the Talking Trees (2013, dir. Miia Tervo), Sámi Daughter Yoik (2007, dir. Liselotte Wajstedt), Kaisa’s Enchanted Forest (2016, dir. Katja Gauriloff), Auf Wiedersehen Finnland (2010, dir. Virpi Suutari) and The Gold Bug, or Victoria’s Revenge (2014, dir. Alejo Moguillansky and Fia-Stina Sandlund). Two of the films are directed by Sámi filmmakers (Wajstedt and Gauriloff). The films studied participate in cultural memory work, where questions of belonging and non-belonging, decolonial agency and redeeming history are negotiated. Their topics and production background reflect the transnational nature of contemporary Nordic documentary industry.

Through ”multidirectional” audiovisual analysis, the films included in the research open up new perspectives on the forms and practices of documentary remembering: they seek to re-establish a connection to the world, disrupt and complement dominant historical narratives as well as produce non-linear conceptions of temporality. The films layer, fold and manipulate time, thus diversifying the ways in which we understand the connections between temporalities and historical agencies. In the temporal folds created by the films, historical and fictional times also overlap.

Remembering appears in the films as performative acts that make it possible to reimagine pasts in this moment. In them, both film subjects as well as images and films themselves act as remembering agents. Documentary remembering is thus not only a matter of re-presenting pasts or (re-)mediating remembrance, but of re- creating pasts, while utilizing various aesthetic tactics: audiovisual traces and embodied material-performative acts that affect in the present moment (of the film); gaps created within the film narration that invite the viewer to imagine pasts with the films; and temporal constellations that create connections between historical and fictional temporalities and agencies.

In the research, I discovered four acts of documentary remembering, which generate unique, living aesthetico-political relations with the narrated and experienced pasts. In them, the films reanimate, reclaim as well as seek to redeem and derail pasts. In the acts of remembering, cinematic worlds harness the forces of pasts that appeal to the viewer and the historical moment we live in.

------ Muistamisen teot ja esitykset dokumentaarisissa elokuvissa luovat audiovisuaalisia, ajallisia koosteita, jotka kietovat yhteen historiallisia ja kuviteltuja todellisuuksia. Samalla ne häiritsevät lineaarista aikakäsitystä sekä tuottavat uusia tapoja havaita, ajatella ja tuntea menneisyyksiä (ja nykyisyyksiä) elokuvien kanssa.

Dokumentaarisen elokuvan ja kulttuurisen muistin tutkimuksesta ammentavassa artikkeliväitöskirjassa tarkastelen muistamisen estetiikkaa ja politiikkaa 2000- luvulla Pohjoismaissa tuotetuissa dokumentaarisissa elokuvissa. Muistaminen liittyy siten sekä elokuvien esteettiseen muotoon, kuten omaelämäkerrallisuuteen, arkistomateriaalin käyttöön ja dramatisointeihin, että niiden eettisiin ja poliittisiin kytkentöihin. Muistaminen ymmärretään tutkimuksessa aktiivisena, uutta luovana tekona, jossa menneisyydet tulevat läsnä oleviksi tässä hetkessä, ja nykyisyys vaikuttaa tapoihin, joilla kuvittelemme, koemme ja ymmärrämme menneisyyttä, osana nykyhetkeä.

Tutkimus porautuu pohjoismaiseen audiovisuaaliseen muistikulttuuriin, jossa on 2000-luvulla käynnistetty keskusteluja erilaisista ”vaikeista” menneisyyksistä, liittyen esimerkiksi pohjoismaiseen kolonialismiin tai naisten kokemuksiin toisen maailmansodan aikana ja sen jälkimainingeissa. Tutkin lähemmin viittä pohjois- maisen luovan dokumentaarin kentälle sijoittuvaa elokuvaa. Ne ovat Miia Tervon ohjaama Santra ja puhuvat puut (2013), Liselotte Wajstedtin Sámi Nieida Jojk (2007), Katja Gauriloffin Kuun metsän Kaisa (2016), Virpi Suutarin Auf Wiedersehen Finnland (2010) ja Alejo Moguillanskyn sekä Fia-Stina Sandlundin El escarabajo de oro, o Victoria’s hämnd (2014). Elokuvista kaksi on saamelaisten elokuvantekijöiden (Wajstedt ja Gauriloff) ohjaamia. Tutkimusaineiston elokuvat osallistuvat kulttuuriseen muistityöhön, jossa neuvotellaan kuulumisen ja ei- kuulumisen, dekoloniaalin toimijuuden ja historian lunastamisen kysymyksistä. Niiden aihepiirit ja tuotantotausta heijastelevat pohjoismaisen nykydokumentaarin transnationaalia luonnetta.

Tutkimuksessa mukana olleista elokuvista avautuu ”monisuuntaisen” audio- visuaalisen analyysin keinoin uusia näkymiä dokumentaarisen muistamisen muo- toihin ja käytäntöihin: ne käsittelevät maailmaan kiinnittymisen kokemusta, häiri- köivät ja täydentävät dominoivia historiallisia kertomuksia sekä tuottavat nonlineaa- risia ajallisuuden käsityksiä. Elokuvat kerrostavat, poimuttavat ja manipuloivat aikaa monipuolistaen siten tapoja, joilla ymmärrämme ajallisia ja historiallisten toimijuuksien välisiä kytköksiä. Elokuvien luomissa ajallisissa laskoksissa myös historialliset ja fiktiiviset ajat limittyvät toisiinsa.

Muistaminen esiintyy tutkimusaineiston dokumentaarisissa elokuvissa perfor- matiivisina tekoina ja esityksinä, jotka tarjoavat mahdollisuuden menneisyyden uudelleenkuvitteluun tässä hetkessä. Niissä sekä elokuvasubjektit että audiovisuaaliset kuvat ja elokuvat itsessään esiintyvät muistavina toimijoina. Kyse ei ole siten vain menneisyyden uudelleenesittämisestä tai muistamisen (uudelleen)välittämisestä, vaan niiden uudelleenluomisesta, hyödyntäen erilaisia dokumentaarisen muistamisen esteettisiä taktiikoita: audiovisuaalisia jälkiä ja keholliseen läsnäoloon kytkeytyviä materiaalis-performatiivisia tekoja, jotka vaikuttavat (elokuvan) nykyhetkessä; elokuvakerrontaan luotuja aukkoja, jotka kutsuvat kuvittelemaan menneisyyttä elokuvan kanssa; sekä ajallisia konstellaatioita, jotka luovat yhteyksiä historiallisten ja fiktiivisten aikojen sekä toimijuuksien välille.

Tutkimuksessa löysin elokuvista neljä muistamisen muotoa, jotka synnyttävät ainutlaatuisia ja eläviä esteettis-poliittisia suhteita kerrottuihin ja koettuihin menneisyyksiin. Niissä elokuvat ”uudelleen elostuttavat” (reanimate), vaativat takaisin (reclaim) sekä pyrkivät lunastamaan (redeem) ja horjuttamaan (derail) menneisyyksiä. Muistamisen teoissa elokuvamaailmat valjastavat käyttöönsä menneisyyden voimia, jotka esittävät vetoomuksensa katsojalle, ja historialliselle hetkelle, jota elämme.