Gödeliläinen argumentti tekoälyä vastaan

Abstract

Gödelin epätäydellisyyslauseen mukaan jokainen aritmetiikkaan kykenevä tietokoneohjelma sisältää sellaisen toden väitteen, jota tuo ohjelma ei voi itse osoittaa todeksi. Tutkielmani koskee gödeliläistä argumenttia, joka pyrkii osoittamaan, että ihmismieltä ei pystytä simuloimaan tietokoneella. Jos nimittäin tuollainen kone olisi olemassa, voisi ihminen löytää koneen arkkitehtuurista sellaisen ratkeamattoman väitteen, jonka ihminen tietää todeksi, mutta kone ei. Tällöin tekoäly ei pystyisi milloinkaan kaikkeen samaan kuin ihminen. Päälähteinäni ovat gödeliläisen argumentin keskeisimmät kannattajat: John Lucasin Minds, Machines and Gödel (1961) ja Roger Penrosen Shadows of the Mind (1994). Tärkeimmät työssä hyödynnetyt kommentaarit ovat David Chalmersin Minds, Machines, and Mathematics (1995), Stewart Shapiron Incompleteness, Mechanism, and Optimism (1998) ja Jason Megillin The Lucas-Penrose Argument about Gödel’s Theorem (2024). Tutkielmassani käy ilmi, ettei Gödelin epätäydellisyyslauseesta johdettu argumentti ole yhtä voimakas kuin sen kannattajat haluavat ymmärtää. Se perustuu osittain fantastisille oletuksille ihmisen matemaattisesta kaikkivoipaisuudesta, joita mekanistisen teesin kannattajan ei tarvitse hyväksyä. Mekanistisen teesin kannattaja, joka uskoo ihmismielen olevan simuloitavissa tietokoneella, joutuu kyllä tekemään tiettyjä kompromisseja: hän joutuu joko myöntämään, että on olemassa sellaisia matematiikan väitteitä, joita ihminen ei kykene edes periaatteessa osoittamaan todeksi. Tai mekanisti voi sanoa, että ihmistä simuloiva tietokoneohjelma on olemassa, mutta emme sen monimutkaisuuden vuoksi kykene ymmärtämään sen koodia tai emme kykene tunnistamaan sitä omaksi simulaatioksemme. Kenties ihmisen ajatusmaailma ei ole ristiriidaton, jolloin ihmistä simuloivan koneenkaan ei tarvitse olla konsistentti. Silloin Gödelin epätäydellisyyslausekaan ei pätisi siihen. Mikään näistä kompromisseista ei vaikuta ratkaisevalta uhalta mekanistiselle teesille.