Novum ja fokalisointi Dan Simmonsin tieteisromaanissa Hyperion

Abstract

Dan Simmonsin Hyperion on vuonna 1989 kirjoitettu tieteisromaani tetralogian Hyperion Cantoksen ensimmäinen osa. Hyperion käyttää Geoffrey Chaucerin 1300-luvulla kirjoitetun Canterburyn tarinoiden rakennetta niin kehyskertomuksen ja sisäkertomuksen asetteluissa kuin myös intertekstuaalisesti jakaen samanlaisia juonielementtejä pyhiinvaeltajien kertoessa omia tarinoitaan. Intertekstuaalisuudessaan Hyperion vie vielä pidemmälle yhteydet 1700-luvun runoilija John Keatsiin. Simmonsin tetralogian kaksi ensimmäistä osaa Hyperion ja The Fall of Hyperion on nimetty Keatsin eeposten mukaan ja Simmonsin teokset sisältävät paljon viittauksia itse John Keatsiin ja hänen runoihinsa. Tarkastelen tutkielmassani yleisesti tieteisfiktion määritelmää ja asemaa kirjallisuuskentällä. Genren määrittelyn kautta pääsen tarkempaan analyysiin siitä, miten tieteisfiktio määritellään ja mitkä ovat sen tärkeimmät osat. Tärkeimpänä sekundaarilähteenä käytän Darko Suvinin teosta Metamorphoses of Science Fiction: On the Poetics and History of a Literary Genre (1977). Suvinin teoriat tieteisfiktion määrittelyssä ovat edelleen päteviä ja arvostettuja, ja hänen ajatuksensa kognitiivisen vieraannuttamisen keskeisyydestä tieteisfiktion tarkasteluun toimii Hyperionin analysoinnin työkaluna. Suvin toi esille termin novum (monikko nova), mikä on keskeinen tieteisfiktiolle. Tutkielman keskiössä onkin novan tarkastelu Hyperionissa ja mitä kysymyksiä niiden esilletuominen mahdollistaa. Tutkin myös, miten Suvinin määrittelemät novat ilmenevät eri fokalisoinneissa. Hyperionin sisältää kuusi sisäkertomusta kehyskertomuksensa sisällä. Nämä eri fokalisoinnit antavat hyvän lähtökohdan saman fiktiivisen maailman tutkimiselle, niin tieteisfiktiivisenä tarinana, kuin myös ihmiskokemusten vertailuna. Tutkielman päätelmissä tuon esille tekstistä löydettävät novat, miten eri fokalisoinnit vaikuttavat näiden kuvauksiin kerronnassa ja mitä kysymyksiä novat mahdollistavat kysyttävän.