Pöytäroolipelin lokalisoinnissa käytetyt käännösstrategiat englannista saksaan

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan Pathfinder -pöytäroolipelissä esiintyvien loitsujen englanninkielisiä nimiä vertaamalla niitä niiden saksankielisiin käännöksiin. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia käännösstrategioita loitsujen käännöksissä on käytetty. Vertailevassa analyysissä käytetään tutkimusmenetelmän teoriapohjana Leppihalmeen (2001) seitsenkohtaista strategialuokittelua, jota voidaan soveltaa niin reaalien kuin irreaalien käännöksissä käytettyjen käännösstrategioiden määrittelyyn. Reaalialla tarkoitetaan kulttuurisidonnaista sanaa tai ilmaisua, jolle ei löydy kohdekielistä vastinetta, kun taas irreaalia viittaa fiktiivisiin asioihin tai esineisiin, jotka esitetään fiktiossa todellisina. Loitsuja tarkastellaan tässä tutkielmassa irreaaleina, koska ne ovat reaalimaailman ulkoisia, maagisia ja fiktiivisiä asioita. Tutkielman aineisto rajattiin arcane-loitsuihin, jotka kerättiin Pathfinder -pöytäroolipelin vuonna 2019 julkaistun toisen laitoksen sääntökirjasta Pathfinder Second Edition Core Rulebook sekä sen saksan kielelle lokalisoidusta Pathfinder 2. Edition – Grundregelwerk -sääntökirjasta. Aineisto koostuu 242 loitsusta. Arcane-termi viittaa yhteen neljästä magian traditiosta (tradition), jotka määrittävät loitsuja käyttäville hahmoluokille omakohtaiset loitsuluettelot, josta loitsut opitaan. Arcane-loitsut valittiin tutkimusmateriaaliksi, koska ne ovat Pathfinderin laajin ja monipuolisin loitsuvalikoima ja tarjoavat täten kattavan ja yksinkertaisen aineiston analysoitavaksi. Ne ovat myös olennainen osa pöytäroolipelin pelimekaniikkaa ja -maailmaa, jotka tulee kääntää ymmärrettävästi. Evansin mukaan (2013) pöytäroolipeleissä on lautapelien tapaan tärkeää kääntää pelisäännöt ja pelinsisäinen teksti selkeästi, jotta ne voidaan ymmärtää yhtä selvästi käännöksessäkin. Tutkielmassa todetaankin tämän teorian pohjalta, että loitsun käännös toimii, kun sen toiminta tai vaikutus voidaan päätellä ensisijaisesti sen nimestä. Analyysin mukaan käännöslaina oli eniten käytetty käännösstrategia loitsuja käännettäessä. Sitä käytettiin yli puolessa käännöksistä. Aikaisemman tutkimuskirjallisuuden perusteella tämä oli odotettavissa, sillä käännöslaina on yksi yleisimmistä käytetyistä käännösstrategioista. Lisäksi suurin osa analysoiduista irreaaleista ei sisältänyt kohdekulttuurille vieraita termejä tai sanoja, joten ne voitiin kääntää suoraan sana sanalta. Toiseksi eniten oli käytetty selittävää käännösstrategiaa selkeyttämään loitsujen vaikutusta lisäämällä kohdekieliseen nimeen esim. loitsun toimintaa selkeyttävä verbi. Vähiten käytettyjä käännösstrategioita olivat lisäykset ja poistot, jotka todettiin tutkielmassa soveltumattomiksi pöytäroolipelien sääntöjen ja pelinsisäisen tekstin kriittisten osien kääntämiseen. Teoriapohjana käytetyn strategialuokittelun ulkopuolelle jäi analyysissä 55 käännöstä, joissa käytettyjä käännösstrategioita ei voitu perustella järkevästi tai joissa käytettiin merkittäviä lauseopillisia muutoksia tai useiden käännösstrategioiden yhdistelmää. Lopuksi tutkielmassa pohdittiin, että laajemman tutkimusdatan saamiseksi tulisi vastaavanlaisissa tutkielmissa käyttää joko toista strategialuokittelua tai laatia uusi, pöytäroolipelien irreaalien kääntämiseen erikoistunut luokittelu Leppihalmeen (2001) mallin suosiessa pitkälti käännöslainoja ja selityksiä.